tiistai 28. helmikuuta 2012

KANTAPÄÄ, ohje ja vinkkejä


KANTAPÄÄVINKKEJÄ

Kantapää joutuu sukassa yleensä kovimmalle 
kulutukselle, joten se
kannattaa neuloa
vahvistettua neuletta.

Perussukissa kantapää neulotaan
neljännen ja ensimmäisen puikon silmukoilla.

Neulo 1. puikon silmukat 4. puikolle,
käännä työ sen jälkeen ja neulo 1 krs nurin
(olet siis työn nurjalla puolella)

Ensin ohje vahvistettuun kantapäähän:
1. kerros on siis työn oikea puoli:

 1. krs. nosta ensimmäinen silmukka neulomatta,
*1 o, nosta 1s neulomatta (lanka on työn takana)*,
toista kerroksen loppuun.
2. krs. nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo nurin krs:n loppuun.
Toista näitä kahta kerrosta, kunnes
Kantalapun korkeus on yhtä monta kerrosta, kuin
1. ja 4. puikolla on yhteensä silmukoita.




Muista nostaa joka kerroksen alussa ensimmäinen silmukka neulomatta.
Näin kantalapun reunaan muodostuu siisti silmukkarivi.
Kuva on kantalapun nurjalta puolelta.

Tämän jälkeen tee kantapohjan kavennukset:
Tässä ohjeessa on 13 s puikolla, eli kantalapussa yhteensä 26 silmukkaa kun kavennukset aloitetaan.
 Noita lukuja pitää soveltaa sen mukaan, montako silmukkaa työssä on. 
Kummallekin sivulle tulee aina sama määrä silmukoita ja keskiryhmään tulee sama määrä kuin sivuillekin, tai jos jako ei mene tasan keskirymässä on aina enemmän silmukoita kuin sivuilla.

Tässä siis ohje:
Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantapohjan kavennukset: 
jatka samaa vahvennettua neuletta kuin aiemmin. 
Neulo työn oikeasta reunasta kunnes toisessa reunassa on
jäljellä 9 silmukkaa. Tee ylivetokavennus (=nosta 1 silmukka oikein neulomatta, neulo
1 silmukka oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli) ja käännä työ. Nosta ensimmäinen
silmukka neulomatta, neulo 8 silmukkaa nurin ja neulo kaksi seuraavaa silmukkaa nurin
yhteen, käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 8
silmukkaa, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat
vähenevät koko ajan ja keskiryhmän silmukat pysyvät samana eli 10 s
Kun sivusilmukat loppuvat, jaa kantalapun 10 silmukkaa kahdelle puikolle, seuraavaksi tästä jatketaan kantalapun reunasilmukoiden poimimisella.

Ristiin vahvistettu kantapää
Ristiin vahvistettu kantapää aloitetaan
samalla tavalla kuin vahvistettukin.

1. krs (oikea puoli) 1. silmukka neulomatta * 1 s o, nosta 1 s neulomatta (lanka työn takana)*,
toista krs:n loppuun.
2. krs. 1. s neulomatta, neulo nurin krs:n loppuun
3. krs 1. silmukka neulomatta * nosta 1 s neulomatta, 1s o* toista krs:n loppuun
4. krs 1.s neulomatta, neulo kerroksen loppuun nurin
Ensimmäisellä kerroksella neulottu silmukka siis nostetaan neulomatta 
kolmannella kerroksella ja nostettu silmukka vastaavasti neulotaan. 
Parilliset kerrokset (nurjan puolen) neulotaan aina nurin.
Toista näitä neljää kerrosta koko kantapäässä.

Pitäisi syntyä tuollaista ruutukuviota.


Kantapohja kavennusten jälkeen.....


Sinulla on kantalapun reunassa rivi siistejä silmukoita.
Näitä silmukoita on puolet neulomiesi kerrosten määrästä,
sillä silmukka muodostuu joka toisella kerroksella
koska kerroksen alussa ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta.

Monissa ohjeissa neuvotaan poimimaan puikolle nämä 
kantalapun reunasilmukat.
Ne voivat kuitenkin olla välillä jääneet isoiksi
ja näin kantalapun reunaan muodostuu reikiä.

Itse en poimi näitä silmukoita
vaan luon uudet silmukat puikolle näiden reunasilmukoiden läpi.

Otin tähän malliin erivärisen langan,
asian selventämiseksi.

Normaalisti jatketaan neulomista samalla langalla
kantapohjasta eteenpäin.

Oikealla puikolla olevat valkoiset silmukat ovat
kantapohjan silmukat.
Nosta ensimmäisen reunasilmukan molemmat reunat 
vasemmanpuoleiselle apupuikolle ja vedä oikeanpuoleisella
puikolla (harmaa) lanka silmukan läpi.





Nurjalla puolella reunasilmukat muodostavat siistin rivin


 Oikeakin puoli on siisti ja tasainen

Luo uusi silmukka jokaisen reunasilmukan läpi ja
poimi vielä yksi silmukka 1. ja 2. puikon välistä,
sekä 3. ja 4. puikon välistä.
Tee kiilakavennukset 1 puikon lopussa ja 4. puikon alussa. 



 Tavallinen vahvistettu kantapää

nurjalta puolelta


 ja oikealta puolelta




 ♥



Marja

31 kommenttia :

  1. Haastetta kerrakseen, jossa sitkeys palkitaan. Saas nähdä, kuinka käy! Iso kiitos selkeistä ohjeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, vähän nyt kesti ohjeen teko....
      Ei tuo ole ollenkaan vaikea juttu käytännössä, ainoastaan ohjeen saaminen ymmärrettävään muotoon on yllättävän haasteellista ;)

      Poista
  2. Hyvä neuvo, luoda uudet silmukat kantalapun sivulle. Tuota kokeilen heti seuraaviin sukkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Unelma, otatko kuitenkin kutimet esiin vielä tänä keväänä.....;)

      Poista
  3. Minäkin olen tehnyt vahvistetun kantapään noin. Annoin juuri eilen kertoa itselleni, että tehdessä nuo neulomattomat silmukat nurjalla puolen muodostuu pienempi lenkki nostettuun silmukkaan kuin tehdessä se oikealla puolen. Silmukat olet poiminut reunasta, mutta olen kiertänyt sen poimitun lenkin. Ei tule reikää niinkään. Pitääpä kokeilla tuota luomispuolta jossain sukissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Olen aina tehnyt tuon reunan tuolla tavoin, äiti joskus kauan sitten opetti.....

      Poista
  4. Nyt käytännössä testattu ja helppoa kuin heinänteko, kun sen ensin oppii. (näin vanhakin oppii uutta, nyt sukkiin hurahtanut).
    Kiitos, vielä kerran!

    VastaaPoista
  5. kiitos ihanista ohjeista .Aion opetella vanttuun mallin . Olen tehnyt sinun ohjeella
    kauniin ämpäri joulukan ja tuli todella kaunis.

    VastaaPoista
  6. Ahaa...tämä juttu pitää tulostaa! Nyt minäkin saan siistin kantapään aikaiseksi!! Kiitos!!

    VastaaPoista
  7. Kiitos paljon todella selkeästä vahvistetun kantapohjan ohjeesta. Äitini aikoinaan teki villasukkiin aina vahvistetun kantapään ja kutsui sitä "ruusukannaksi". Enään ei ole äitiä neuvomassa, mutta onneksi on tämä blogimaailma, jossa niin mukavat kanssasisaret jakavat hyviä ja testattuja ohjeitaan. Tuo ohjeesi kantalapun reunasilmukoiden poimimisesta uudella tapaa on myös tosi hyvä, koska juuri kuten sanoit, aina tahtoo tulla vanhalla tavalla poimiessa reikiä kantalapun reunaan. Onneksi löysin ohjeesi.

    VastaaPoista
  8. Kiitos paljon, harvinaisen selvä ohje :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos selkeästä ohjeesta. Olen PÄÄTTÄNYT opetella sukan neulomisen (kutomiseksi sitä kotona sanottiin) ja nyt sain kuin tilauksesta kantapääohjeen. "Eksyin" ohjeeseen kun ensin olin kopsannut sinun helpon kylmäsavulohipiirakkasi ohjeen, nyt sen ainekset on hankittu. Seuraavaksi sitten lankaostoksille. VAU!

    VastaaPoista
  10. Ristiin vahvistettu kantapää.. Pitääkö siis nurjalla puolellakin nostaa ensimmäinen silmukka neulomatta? En ole ikinä sukkaa tehnyt ja nyt olevinaan ohjetta seuraten osaan tehdä väärin(kö)??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Juu, pitää nostaa aina kerroksen ensimmäinen silmukka neulomatta, sekä oikealla, että nurjala puolella.
      Muuten ei muodostu sitä silmukkariviä, jonka läpi ne uudet silmukat sitten luodaan :)

      Poista
    2. Täällä nyt hitokseen ensikertalainen purkaa tekemäänsä..
      Kiitos vastauksesta, yritän uudestaan. En vielä romaha.

      Poista
    3. No hitokseen, et romahakaan! Sisulla vaan uudestaan, kyllä se alkaa sujumaan :)

      Poista
    4. Tuli muuten hitoksen hienot kantapäät!! Helpotti kun oppi ymmärtämään ohjeita.. Mie kun tein joka välissä nurjan kerroksen niin sit sitä nurjaa oli hitokseen oikeallakin puolella. Kantapohjakavennuksis mie kyllä romahin mut en mie lannistu. Nyt näyttää jo helpolta loppusukan teko et kyl mie siit helposti selviin. Kiitokset vaan neuvoista ja hitoksen hyvästä ohjeesta!

      Poista
  11. Tänne olisi pitänyt löytää heti ensimmäisen sukan kohdalla. Ongelmanani ovat nuo kantapohjan reunasilmukat ja miten epäsiistejä niistä tulee - kokeilen seuraavaan suklaan tehdä tuollaisen uuden silmukkarivin. Kiitos Marja :)

    VastaaPoista
  12. Teen nappivarsisukkia ohjeidesi mukaan, kiitos niistä! Mutta nyt en sitten niin millään löydä kantapään kavennuksen ohjeita?! Olenko sokea vai eikö niitä ole?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Jos tarkoitat niitä kantapohjan kavennuksia, niitä en tosiaan ole tänne blogiin varmaan laittanut.
      Mutta tässä olisi ohje, jossa on 13 s puikolla, eli kantalapussa yhteensä 26 silmukkaa kun kavennukset aloitetaan. Noita lukuja pitää soveltaa sen mukaan, montako silmukkaa työssä on. Kummallekin sivulle tulee aina sama määrä silmukoita ja keskiryhmään tulee sama määrä kuin sivuillekin, tai jos jako ei mene tasan keskirymässä on aina enemmän silmukoita kuin sivuilla.
      Tässä siis ohje:
      Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantapohjan kavennukset: jatka samaa vahvennettua
      neuletta kuin aiemmin. Neulo työn oikeasta reunasta kunnes toisessa reunassa on
      jäljellä 9 silmukkaa. Tee ylivetokavennus (=nosta 1 silmukka oikein neulomatta, neulo
      1 silmukka oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli) ja käännä työ. Nosta ensimmäinen
      silmukka neulomatta, neulo 8 silmukkaa nurin ja neulo kaksi seuraavaa silmukkaa nurin
      yhteen, käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 8
      silmukkaa, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat
      vähenevät koko ajan ja keskiryhmän silmukat pysyvät samana eli 10
      Kun sivusilmukat loppuvat, jaa kantalapun 10 silmukkaa kahdelle puikolle, seuraavaksi tästä jatketaan kantalapun reunasilmukoiden poimimisella, joka tuossa yllä onkin näytetty.
      t. Marja

      Poista
    2. Kiitos lisäohjeista! Minä orjallisesti seurasin sun hyviä ohjeita sukista ja sitten hämmennyin kun kavennukseen ei ollutkaan neuvoja :) Ehkä nyt taas pärjään :D

      Poista
  13. Seuraavassa sukkaparissa kokeilen tuota ristiinvahvistettua kantapäätä!

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. ihana huomata että teet nuo nosto silmukat samoin kuin minäkin hyvä ohje

    VastaaPoista
  16. Kiitos selkeästä ristiinvahvistetun kantapään ohjeesta! Onnistuin siinä ensimmäistä kertaa hyvin. Teenkö kavennuksen ns. peruskantapään tyyliin vai jotenkin muuten? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anna; kiva, että ohjeesta oli apua! minusta sillä peruskantapään kavennustyylillä saa ihan siistin lopputuloksen :)

      Poista
  17. Hei, hieno ohje. Saisinko pyytää sinua, jos mahdollista, että ottaisit kuva siitä miten lisäät silmukan sen jälkeen kun olet luonut reunasilmukat. Se on minulle kriitinen kohta jossa en taida onnistua. Kiitos, Eva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Eva! Voisitko vielä vähän täsmentää, mitä kohtaa tarkoitat. En nyt millään keksi...

      Poista
  18. mulla on ongelmana IV-puikon silmukat, sille puolelle jää reikiä. Miten saisin tuon ongelman poistumaan

    VastaaPoista
  19. iitos ohjeesta. sain ensimmäisen kantapään toisenkin puolen ilman reikiä ja toinenkin tuli nätimpi !

    VastaaPoista
  20. Vahvistettu kantapää on ihan ehdoton tämmöselle kuivakantapäälle :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥