maanantai 12. syyskuuta 2016

Kyllä kelpaa!


Ollaan Ruusan kanssa melkoisen tyytyväisiä.
Saatiin juuri sellainen syksy, kuin tilattiinkin.
Auringonpaistetta, lämmintä parikymmentä astetta, metsä pullollaan puolukoita.
Puiden lehdet värittyvät pikkuhiljaa ruskaväreihin, kesäkukat jatkavat kukintaansa.

Tänään ollaan nautittu kauniista syyspäivästä.

Melkein ei edes osaa olla tekemättä mitään.
Viime viikon piti kiirettä kun piti valmistautua syysmarkkinoille.

Markkinat olivat lauantaina.
Tämä on ainoa kuva, jonka ehdin ottaa. 
Kauppa kävi vilkkaasti, vaikka asiakkaita olikin edellisvuosia vähemmän. 
Markkinoiden kanssa samaan aikaan sattuneet muuut tapahtumat kaupungissa
 ja "osta maatilalta"-päivä ehkä verottivat kävijämäärää.

Tänään yritin vaan  nautiskella kauniista, kiireettömästä päivästä.
Siinä samalla tein kasvihuoneeseen pienen välisiivouksen ennen varsinaista syyssiivousta.
Vein pari kesäkukka-amppelia pois, siistin pelakuut ja karsin tomaateista alimpia lehtiä.
Lakaisin vielä lattian, tuli niin raikasta ja puhdasta!

 
Täydellinen syyspäivä.
Sukankudin ja punaiset omput kasvihuoneen viidakkotunnelmassa.

Tomaatttisadolle ei ole loppua näkyvissä!
Itse ei millään ehditä kaikkia syömään, onneksi naapureillekin kelpaa.
Kissanhäntä on mitä mainion kesäkukka, oikein hauska ja kestävä.

Eipä ole pelakuissakaan moittimista :)

Pihalla purppuran sävyiset kasvit tuntuvat valtaavan alaa.
 Peruukkipensas
Punalehtikoivu
 
Mustaseljassa on tummanpunaiset lehdet, se innostui nyt syksyllä tekeään uuden kukankin!
Taustalla purppuraheisiangervo Little Angel.
 
Syyskimikillä on myös purppuraiset lehdet, taustalla kevätatsalean ruskaa.
Ehtiiköhän kimikki tänä syksynä kukkia?

Katviosta puhumattakaan!
Se availee nuppujaan todella hitaasti.
Ja paleltuu heti ensimmäisen syyshallan myötä.

Kirsikkasorvarinpensas ei ole purppurainen, mutta muuten ihana!

Mantsuriankärhö kukkii ihan tavattoman runsaasti ja pitkään.

Pallovaahterassa jo vähän ruskaa
Kielolaaksossa syksyn tunnelmaa.
Mutta ei rikkaruohoja, kiitos Saaripalstan Sailan ja Maria K:n :)

Nurmikolle putkahtelee kaikenlaisia sieniä.




Kesäkukat ovat vielä ihan kesäisessä kuosissa.

Huomenna Ruusan kanssa istutetaan Vakka-Taimesta pari viikkoa sitten hankitut kasvit.
Tänään kunnostettiin istutusalueet valmiiksi.

Matkalaukku pitää myös pakata huomenna.
Keskiviikkona lähdetään lomareissulle Lofooteille.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan sinne piti lähteä jo tänään aamulla, mutta kissojen
virkaatekevä henkilökunta ja kotimies pääsee paikalle vasta keskiviikkona.
Pieni ruljanssi oli hotellien ja laivalippujen siirtämisessä eteenpäin, mutta nyt nekin ovat järjestyksessä.
 
 Meillä on näköjään sohvanvaltaus käynnissä.
Taidankin mennä saunaan, kun tuonne sohvallekaan ei sovi!


 Iloisia syyspäiviä ja muista syödä omppuja!


Marja

28 kommenttia :

  1. Hyvää lomamatkaa, Lofootit on hieno matkakohde ja maisemissa kyllä riittää jylhyyttä ja kauneutta. Kissanhäntä on viehkeän näköinen kukka, ensikesän muistioon.
    Ruusa ja Nipsu, ihanat sohvanvaltaajat❤️
    Syyskiminkinen ehtiikö kukkia, täällä meillä naapurini on kovasti siitä kiinnostunut ja yhdessä odotellaan josko se yksi kukkavana ehtisi kukkaan. ( ostin Vuorelan puutarhalta )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; Kiitos :)
      Kerran on pikaisesti käyty Lofeeteilla, nyt pitää päästä uudestaan vähän pidemmäksi ajaksi!
      Kissanhäntä on oikein suositeltava kesäkukka amppeliin, on niin helppohoitoinen ja nuo hännät kestävät monta kuukautta!
      Sohvanvaltaajat asettuvat aina parhaimmille paikoille :D
      Kiminkisten kanssa on aina jännää, ehtivätkö kukkaan, viime syksynä kukkivat tosi upeasti!

      Poista
  2. Valtavan upeat on pelargonit ja kaikki muukin. Oikein hyvää Lofoottienmatkaa, joskus vielä sinne haluan mutta varmaan tarjoilet kuvia reissun jälkkäriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; kiitos :)
      Kiitos, kamera on pakattuna ja akut ladattuina. Laturikin on jo pakattu, joten kuvia on mitä todennäköisemmin tulossa runsaasti!

      Poista
  3. Uuuf... täytyy yrittää pitkin hampain järsiä omppuja, en pidä niistä muutenkaan ja sitten vielä menee vatsa kipeäksi. Mutta tänä vuonna oli niin runsas sato, että täytyy yrittää...
    Kylläpä on kauniita kukkia (ja nuppuja)! Vai ei rikkaruohoja, ei kai kitkeminen näin pitkään vaikuta :-D Et vain ole kurkistanut kielonlehtien alle vai?
    Oi kun ihanaa, Lofooteille! Mukavaa matkaa!
    Pulleita puolukoita sinulle ja pulleita punapeippoja Ruusalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; no voi harmi, kun omput aiheuttavat harmia!
      Kyllä se tuli niin hyvin perattua, että ei ole rikkiksiä näkynyt koko kesänä, eivät ne siellä lehtien alla pysty kasvamaan :D
      Vihdoin näyttää tuo Lofoottien reissu toteutuvan, pitkään on ollut aikomus sinne päästä.
      Puolukat ovat pulleita, luultavasti punapeipotkin :D

      Poista
  4. Alkanut syksy on juuri oikeanlainen ja lämpötilat kohdillaan (vaikka halla jo kävikin)! Taimipuuhia täälläkin on riittänyt ja melkein kaikki hankitut ovat jo maassa :D Nuo pelakuusi ovat kyllä kauniita ja mahtava tomaattisato kypsyy! Kauniita kukkijoita vielä pihallasi riittää vaikka millä mitalla, ihana värimaailma, ihania nuo tummat sävyt myöskin! Vai kissojen valtakunta on sohvalla :D Omppuja täälläkin on syöty ja ajettu mehuksi! Esikoinen vei mennessään 100 kg, mehuasemalla niistä tuli 60 l mehua, eli erinomaisesti! Kotona ajettiin vain tuolla omalla mehulingolla mutta toistakymmentä litraa niistäkin tuli ja puissa on omenia vaikka kuinka paljon, vasta yksi puu tyhjennettiin kokonaan, 'Antonovkaa' piti alkaa tukemaankin, suuri sato tulossa!

    Oikein hyvää matkaa teille sinne Lofooteille ja mukavia löytöjä kotimatkan aarrepuutarhakaupassa sitten aikanaan :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; hyvältä vaikuttaa tähän asti, meillä ei ole ollut edes hallaa vielä!
      Kasvarissa tomaatit pärjäävät vielä hyvin ja kypsyvätkin. Raissun ajaksi vein lämmittimen kasvariin, saa kotimies laittaa lämmön päälle jos halla uhkaa.
      Tummat sävyt ovat ihan kivoja, varsinkin kun vieressä on jotain valoisaa.
      Meillä tosiaan alkaa sohva käydä ahtaaksi.....
      Teille on tullut ihan mahtava omenasato, meidän omiin puihin ei vielä montaa omppua tullut, mutta onneksi omppuja on nyt tyrkyllä muutenkin :) Antonovka on aivan mahtava hillo-omena!
      Kiitos! Se puutarhaosuus taitaa minun osaltani olla matkan odotetuin osa :D

      Poista
  5. Niin se on vaan, joka vuodenajalla on oma taika ja kauneus. Meille tänne Ruotsiin on luvattu jopa 26 astetta lämpöä torstaille. Nautitaan syksystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi; niinpä, kaikki vuodenajat ovat omalla tavallaan kauniita, mutta kesästä ei vaan tahtoisi millään päästää irti.....
      Meille on vielä keskiviikoksi luvattu lämmintä, sitten ehkä viilenee muutamalla asteella.
      Kyllä, syksystäkin voi nauttia, kun ottaa oikean asenteen :)

      Poista
  6. Juu, syyskuu on tainnut olla paras "kesäkuukausi" tänä vuonna;) ainakin on satanut vähiten!
    Teillä näkyy olevan tomaatteja tulossa vielä reilusti, meilläkin jonkin verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; meillä sitä sadetta ei saatu kesälläkään, eikä liiemmin nyt syyskuussakaan. Oikein mukava on syyskuu ollut tähän mennessä!
      Tänä vuonna on ollut oikein mahtava tomaattikesä!

      Poista
  7. Nyt ovat kelit kohdillaan pihalla puuhaamiseen.
    Vai kukkii Sinulla mustaselja ja katvio. Täytyy käydä tarkistamassa tilanne, josko meilläkin...
    Tomaattisatosi on todella juhlallinen.
    Ihanaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene; todella ovat kelit kohdillaan!
      Mustaselja tosiaan teki vielä yhden kukan, katvio yleensä jahkailee noiden nuppujensa kanssa joka syksy niin kauan, että juuri kun saa kukkansa auki, tulee halla!
      Kiitos :)

      Poista
  8. Suorastaan valtaisa tomaattisato. Tuosta tosiaankin riittää jo naapureillekin. Kissanhäntä täytyykin laittaa ensi kesän kesäkukkahankintaan. Hauska kasvi.
    Kauniin väristä sukkalankaa. Onko tuo Jannea?
    Oikein mukavaa ja antoisaa matkaa Lofooteille. Saamme varmasti upean kuvasikermän matkasta nähtäväksemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; tomaatit innostuivat ihan mahdottomasti tänä kesänä!
      Kissanhäntä on oikein suositeltava kukka :)
      Sukkalanka on Jannea.
      Kiitos, kuvia on melko varmasti tulossa runsain mitoin, elleivät Lofootit ole koko aikaa sankan sumun peitossa ;D

      Poista
  9. Kaunista sukkaa siellä tulossa.

    Oikein mukavaa lomaa teille.

    VastaaPoista
  10. Olette tilanneet todella hyvän syksyn, kiitos siitä! :)
    Ja ihania kuvia, mikä kasvitieteellinen katsaus samalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milla; nyt otdella tuntuu tilaus menneen perille :)
      Kiitos!

      Poista
  11. Tutun näköinen kääpiöpelakuu siellä vilahti kuvissa! Pistokastaimen nostin muutama päivä sitten sisälle. Sillä on tällä hetkellä ihan oma ikkunalauta käytössä ja monta punaista kukkaa! Hieno, kiitos vielä siitä. Sailalla oli hyvä kitkentäidea, kun vieläkin sen muistat :D.
    Oikke mukava matka sin mone mere taa! Toivottavasti saadaan vielä nähdä joku kuva Lofoottien maisemista, tai näkyiskö siellä valaita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria K; Friesdorf jaksaa kyllä kukkia! Onpa sinun pelakuullasi ylelliset oltavat!
      Oikein mainio oli Sailan idea :D
      Kiitos; tällä kertaa ei ehkä näy valaita, mutta kaikkea muuta toivottavasti!

      Poista
  12. Monenlaista kaunista sinulla siellä on. Hienon sadon saatte tomaateista! Meillä eivät ole jostain syystä kypsyneet, vasta pari on päästy maistelemaan. Mukavaa lomareissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherrilli; vielä ovat kukat voimissaan, kun on ollut hyvä syksy!
      Meillä oli kesäkin suotuisa tomaattien kannalta, aurinko paistoi täällä suurimman osan aikaa.
      Kiitos!

      Poista
  13. Kyllä nyt onkin ollut hieno syksy säiden puolesta. Sinulla kukat kukkii ja kukkii aina vain. Mahtava tomaattisato. Tosin kyllä minullakin on tomaatteja riittänyt, mutta ei noin runsaasti kuin sinulla. Toivottelen vielä mukavaa reissua. Liisa

    VastaaPoista
  14. Oi miten ihania yhdistelmiä punaisen kanssa! Syksy on ollut tosi kaunis! Hyvää loppusyksyä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥