perjantai 19. tammikuuta 2018

Onneksi on toukokuukin!

Onneksi meillä on toukokuu, hennon raikkaan vaaleanvihreä,
täynnä kasvuvoimaa, linnunlaulua, peippojen iloista viserrystä,
laulurastaan haikean kaunista huilua,
 kastepisarat aamuisin hämähäkkien kudelmissa,
koivujen hiirenkorvat, kukkaan puhkeavat hedelmäpuut.
Eikä nyt yhtään muisteta niitä viime toukokuun lumisateita

Parin viime postauksen teemaa jatkan tällä toukokuun ylistyksellä.
Toukokuiset kuvat ovat kolmen viimeisimmän vuoden ajalta.

Tällä kertaa vain kuvia, lähes ilman sanoja.





Nipsun orvokkipeti
Kyllä kissa tietää.












Onnin hiekkakylpy auringon lämmittämällä pihatiellä






Seuraavassa postauksessa on jo jotain reaaliaikaista,
vaikka pelakuiden kuulumiset risuverstaalta tai
kylvösuunnitelmia ja kuukalenterin selailua

Dan Bennett:
Lapio ja siemenpussi ovat yksi terveellisimpiä uhkapelin muotoja.


Marja

torstai 18. tammikuuta 2018

Ailahtelevainen huhtikuu



Eiliseen lumimyräkkäpäivään varautuessani muistelin
viime vuoden maaliskuun keväänmerkkejä.
No, ei tänne mitään lumi-infernoa saatu.
Tuuli tyyntyi ja lumisadetta kesti noin 5 minuuttia.

Vaikka sitä lumikatastrofia ei tullut, on ulkona muuten sen verran ankeaa, 
että  nyt seuraa jatko-osa eiliseen 
5 keväänmerkkiä-haasteeseen.

Huhtikuun viisi keväänmerkkiä!

 Huhtikuu on kuukausista ailahtelevaisin ja oikullisin.
Huhtikuu on kaikkea; täynnä lupausta lämmöstä ja auringosta.
Huhtikuu herättää luonnon eloon, houkuttelee muuttolinnut,
villitsee puutarhurin.
Ihania, lämpimiä aurinkopäiviä, takatalvia.
Huhtikuun lumi onneksi sulaa aina yhtä nopeasti kuin sataakin.

 6.4.17.
Ulkona on ihan lumetonta jo.
Malttamaton tarhuri täyttää kasvihuoneen leikko- ja sipulikukilla, 
jotka säilyvät kasvihuoneen viileydessä monta viikkoa..

 Muutaman päivän kuluttua lumi verhoilee maiseman.
Mutta aurinko paistaa!

Aurinko sulattaa lumen nopeasti ja akileijan pienet lehdet kurkoittavat kohti aurinkoa.

25.4.17
Takatalvi!

Sinivaleunikon karvakorvat lienevät kauhuissaan.
Onneksi heillä on lämmin turkki.


Alkuperäinen haaste kuuluu näin:
"Huhtikuu on kevätkuu ja tässä haaste lähteköön kiertämään 
tuoden kevätmieltä tuokioksi lukijalle ja kirjoittajille."
1.Tee postaus ja kerro, mistä haasteen sait.
2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, 
jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin. 
Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. 
Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääseesi.
 Huhtikuu on tästä vain keskiverto.
3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia.

Toukokuukin on vielä kevätkuukausi.
Toukokuisia keväänmerkkejä huomenna :)

Onnin kissantassuterapiaa tällä kertaa kuivuneesta kissanminttupuskasta käsin.
Ole hyvä!




Marja

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Oi huhtikuu - vaiko sittenkin maaliskuu

Nyt tarvitaan runsaasti kevätterapiaa,
 kun nämä kelit taas ovat mitä sattuu.
Iltapäivälehtien otsikoiden mukaan
Ruotsista on tänne meille leviämässä raivomyräkkä ja lumi-inferno.
Kuullostaa niin pahaenteiseltä,
 että lienee parasta uppoutua keväisiin kuvatiedostoihin.
Tähän tarpeeseen Irenen blogista tarttui mukaan tämä haaste.

Haasteena on siis kertoa kevään tärkeimmät merkit
huhtikuussa...tai maaliskuussa.

Jos tuo ennustettu lumi-inferno sattuisi olemaan
vielä pitkäkestoinenkin,
kerronkin sekä maalis- että huhtikuun keväänmerkeistä.

Yhtälailla molemmat kuukaudet ovat täällä meillä kevätkuukausia
(Minulle tosin tammikuukin on jo kevätkuukausi)

Aluksi pikku annos Onnin avotassuisesti jakamaa kissaterapiaa.
Terapiaa saa niin tuo halattava pikkusyreeni kuin me ihmisetkin.



Maaliskuun keväänmerkit viime keväältä

 Ihanainen aurinko valaisee jo aamulla kasvarin jääkukat.
Maaliskuun alussa päivän valoisa aika on jo ilahduttavan pitkä!


Maaliskuun puolivälissä oli jo niin lämmintä, että lumet sulivat.
Kasvariin tuli tulva, kun ei oltu huomattu poistaa katolta pudonneita lumia
kasvarin seinän vierestä.
Tuo tulva ei niinkään ilahduttanut, mutta se lämpö ja aurinko!


Kasvihuoneen pesukin on keväällä erittäin riemuisaa askaretta.
Syksyllä se ei innosta yhtään.
Viime keväänä päästiin pesupuuhiin 19.3..

 Mikäs sen varmempi ja riemastuttavampi kevään merkki olisi kuin
kekkerit kasvihuoneessa.
Heti seuraavana päivänä, kun oli saatu kasvari siivottua.
 
Maljojen kohotuksia ja riemunkiljahduksia saa aikaan tämä maaliskuinen 
keväänmerkki; sinivaleunikon karvakorvat!

Alkuperäinen haaste kuuluu näin:
"Huhtikuu on kevätkuu ja tässä haaste lähteköön kiertämään 
tuoden kevätmieltä tuokioksi lukijalle ja kirjoittajille."
1.Tee postaus ja kerro, mistä haasteen sait.
2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, 
jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin. 
Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. 
Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääseesi.
 Huhtikuu on tästä vain keskiverto.
3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia.



Huomenna huhtikuisia keväänmerkkejä.......


Iloista kevään odottelua!


Marja

maanantai 15. tammikuuta 2018

Aurinkopäiviä odotellessa - vastaus Sailan haasteeseen

Kivipellon Saila haastoi minut jo marraskuun alussa muistelemaan
 lapsuuden puutarhamuistoja
Onpa siitä jo aikaa, 
mutta ei minua ainakaan voi huonomuistisuudesta epäillä, 
kun vielä muistin haasteen :)

Juuri nyt on hyvä hetki paneutua tähän haasteeseen,
aurinkoisiin lapsuusmuistoihin, 
kevättä ja auringonpaistetta odotellessa.

Minulla olisi muutama puutarha-lapsuuskuva,
mutta nyt ei ole skanneria, joten tässä vain pari aikaisemmin skannaamaani kuvaa.
Muut ovat uudempia kuvia, liittyvät ehkä kuitenkin aiheeseen.....


Lämpimänä päivänä puutarhurin pitää muistaa huolehtia nestetasapainon säilymisestä.

Perehdyin tähän haasteeseen oikein erityisellä perusteellisuudella.
Kävin tänään Eurassa äitini luona.
Samalla matkalla poikkesin Euran Sorkkisissa katsomassa taloa,
 jossa asuin lapsuuteni 6 ensimmäistä vuotta.
Äidin kanssa muisteltiin vanhoja juttuja,
ihan eri asiat kumpikin muistettiin.

Heinäkuun helteisenä päivänä melkoisen kauan sitten
 olen syntynyt talon yläkerran makuuhuoneessa.
Talon alakerrassa asuivat äitini vanhemmat, isäni ja äitini asuivat yläkerrassa.
Lapsen kannalta ihanteellinen kasvuympäristö,
mummu ja vaari olivat aina paikalla. 
Halutessaan pääsi alakertaan heitä "viihdyttämään".

Nyt, kun kävin taloa katsomassa, se oli vielä ihan samanlainen kuin muistinkin.
Vähän rähjääntyneen oloinen, heinikoitunut puutarhakin vaikutti hoitamattomalta.
Ennen kaikkea kaikki näytti paljon pienemmältä kuin muistoissani.
Sama, lapsuudesta tuttu kuusiaita reunusti pihaa yhdeltä sivulta ja 
toisella sivulla kasvoi vanha siperianhernepensasaita.
Marjapensaatkin olivat entisellä paikallaan.
Pihan isoja omenapuita, eikä poppeliakaan ei enää ollut.

Mummu rakasti kukkia ja kaikkea kauneutta.
Hänen seurassaan kiinnostuin puutarhasta ja kukista ja löysin rakkauden luontoon.
Pihalla oli kanala, paljon omenapuita, perunamaa ja paljon kukkapenkkejä.
Talon lasikuistilla kukkivat pelakuut, päivänsinet ja mustasilmäsusannat,
sekä verenpisarat. joiden nuppuja käytiin salaa poksauttelemassa.
Mummun kanssa käytiin kanalassa ruokkimassa kanat ja keräämässä munat.
Sen kanalan pistävän hajun ja sen, miten lämpimältä pesästä poimittu kananmuna kädessä tuntui,
pystyn hyvin palauttamaan mieleen.

5-vuotiaana mummun kanssa kauniina kesäpäivänä puutarhan syreenimajassa.
Talon nurkalla pionipuskat.

Mummu rakasti kukkiaan, yhdessä niitä kastelukannulla käytiin iltaisin kastelemassa
ja mummu piti kukkapenkit siisteinä.

Itse en niinkään muista osallistuneeni kitkemiseen....

Ulkorakennuksen seinustalla kasvoi valamonruusu,
jonka juurivesasta on minunkin valamonruusuni peräisin.
Valamonruusu on ikuisesti lempiruusuni,
vaatimaton, ihanan värinen ja tuoksuinen.
Lämpimänä heinäkuun päivänä sen viettelevä tuoksu täytti koko pihan.


Alkukesällä piha tuoksui syreeninkukilta,
pihalle oli puoliympyrän muotoon istutettu
valkoisia ja lilan värisiä syreenejä.
Siellä syreenimajassa odottivat pöytä ja puutarhatuolit
kesäisten kahvihetkien viettäjiä.
Siellä syreenien vilpoisassa varjossa oli hyvä 
leikata matonkuteitakin kauniina kesäpäivänä.

Syreenimajan vieressä kasvoi valtavan iso poppeli,
joka hallitsi koko pihanäkymää.
Muistan ne tahmaiset, tuoksuvat silmut,
 ilmeisestikin puu oli palsamipoppeli.
Olen ollut "kissanainen" pienestä pitäen

Pihaa reunustavan kuusiaidan suojissa asuivat talvella "peltokanat",
peltopyyt, joita oli kiva ikkunasta seurata.
Ulkorakennuksen sokkelikivien välissä pesi kesäisin kivitasku
ja räystäiden alla pesivät pääskyset.
Varpusetkin viihtyivät hyvin pihapiirissä, kanalan ympäristössä niille riitti ravintoa.
Olisipa ihanaa, jos näitä lintuja olisi täällä omassakin puutarhassa!

Siperianhernepensaan siemenpalkoja ja raakoja viinimarjoja käytiin
veljeni kanssa maistelemassa aina kun äidin silmä vältti.
Hirveän pahoja ne olivat, mutta se maisteleminen oli kivaa, kun se oli kielletty.
Jos äiti ei olisi kieltänyt, ei varmaan olisi yhtään huvittanut niitäkään maistella!
Pihalla oli myös hyötykasvimaa, josta saatiin porkkanat, punajuuret ja perunat talveksi.
Perunoiden istuttaminen keväällä ja kerääminen syksyllä oli lapsen mielestä hauskaa leikkiä.


Puutarhaa ympäröivät viljapellot, ei kovin montaa hehtaaria,
mutta syksyisin saatiin ihmetellä leikkuupuimuria!

Mummun kukkapenkeissä kasvoi ainakin tummanpunaisia pioneja,
valkoista harsokukkaa, joka oli mielestäni erityisen hienoa,
isoja päivänkakkaroita, belliksiä, syysleimuja, palavaa rakkautta,
kaikkialle levittyviä akileijoja.
En varmasti edes muista mitä kaikkea mummu kasvatti,
mutta syysleimujen tuoksu ei unohdu ikinä.
Muistan senkin kerran, kun mummu ei ollut erityisen hyvillään ollenkaan.
Heti meidän tontin vieressä, tien toisella puolella, oli laidun,
jossa Anttilan Lempin lehmät viettivät kesän.
Lempi tuli aina aamuisin ja iltaisin lypsämään lehmänsä.
Kilometrin verran hiekkaista tanhuaa pitkin työntäen maitokärryissä
maitotonkkia ja muita tarvikkeita. Lypsyjakkara oli aidan vieressä odottamassa.
Kävin aina pitämässä Lempille seuraa, kun hän lypsi lehmänsä.
Senkin muistan, miltä lämmin maito tuoksuu.
Myös sen kun hän kaatoi vaahtoavan maidon siivilän läpi maitotonkkaan.
Siivilässä oli siiviläkangas, johon maitovaahto jäi.
Samat kärpäset, jotka juuri olivat olleet aterialla lehmänlantakasassa,
lennähtivät siihen siivilään herkuttelemaan maidolla.
Ei silloin yhtään haitannut, eikä kukaan varmasti edes kuollut!
No niin, tykkäsin kovin Lempistä, varmaankin siksi, kun hän jaksoi kuunnella höpinöitäni,
tai minnepä hän siitä jakkaraltaan edes olisi voinut karata.
Mummulla oli käynyt vähän aikaa sitten vieraita, 
mielestäni oikein hieno ja kaunis, vaaleatukkainen, pitkä täti.
Tämä täti toi mummulle neilikkakimpun tuliaisiksi, 
ne neilikat olivat mielestäni jotain uskomattaman upeaa.
Niinpä päätin, että minäkin vien Lempille kukkia ja poimin mummun kukkapenkistä
oikein muhkean kimpun harjaneilikoita.
 Varmaan melkein kaikki, mitkä sillä hetkellä olivat kukassa.
Lempi oli oikein iloinen. Mummu ei niinkään.


Aika on varmasti kullannut muistot,
ihana oli palata muistoissa lapsuuden puutarhamuistoihin ja tuoksuihin.
Mummulle olen kiitollinen perinnöksi saamastani rakkaudesta puutarhaan ja luontoon.


Kiitos Saila tästä haasteesta ♥
Oli niin ihana palata lapsuuden kesiin!


Marja