tiistai 3. maaliskuuta 2009

Risulintu

Edellisessä postauksessa lupasin kertoa, miten minä teen risulinnun.

Tässäpä olisi ohjetta:
Risulintua varten tarvitset muhkean kasan taipuisia koivunoksia,
mustaa ohutta rautalankaa =puolalankaa,
jota voi hankkia esim. puutarhatarvike- tai askarteluliikkeistä.
Lisäksi tarvitset oksasakset.

Kuvat saa klikkaamalla isommiksi

Tuolla vihreällä työkalulla voi kiristellä tarvittaessa rautalankoja.

Tee risuista ensin kaksi palloa,
jotka tulevat linnun vartalon ja pään täytteiksi.
Tähän kelpaavat kaikki oksan pätkätkin,
sillä ne sidotaan tiukaksi palloksi rautalangalla.
Pallon koko määräytyy sen mukaan,
miten ison linnun haluat tehdä.
Vartalon sisään tulevasta pallosta
kannattaa tehdä mahdollisimman pyöreä,
että valmis lintukin näyttäisi pullealta.


Sido vartaloa varten nippu mahdollisimman
taipuisia ja pitkiä oksia "luudaksi"


Levitä "luuta"auki ja laita keskele vartalopallo


taivuta oksat tasaisesti pallon ympäri,
sido linnun kaulan kohdalta tiukasti kiinni.


Tässä vaiheessa kannattaa taivuttaa kaulaa ylöspäin,
niin, että valmis lintu olisi pää pystyssä.
Kierrä rautalankaa oksien ympäri sen mukaan,
miten pitkäkaulaisen linnun haluat tehdä
ja miten pitkiä oksia on käytettävissä.
Kun kaula on sopivan pituinen,
laita pienempi pallo oksien väliin samalla tavalla
kuin vartalossakin ja sido taas oksat tiukasti rautalangalla.
Sido vielä jäljellä olevat oksan päät linnun nokaksi.


Nyt olet rautalangan kanssa linnun nokassa,
kierrä rautalankaa takaisin päin koko linnun ympäri
ja katkaise lanka, kun olet päässyt pyrstön tyveen asti,
langan voit päätellä oksien tyvien sekaan.

Katkaise linnun nokka sopivan mittaiseksi.


Nyt on linnun runko valmis.


Tee seuraavaksi pyrstö ja päällystä lintu vielä kokonaan oksilla.
Pyrstöön kannattaa valita
taipuisia ja mielellään urpuoksia,
näin saat tuuheapyrstöisen linnun.

Tee pyrstö työntämällä oksat tynkäpyrstön oksien väleihin


Pyrstö valmiina


Päällystä linnun vartalo työntämällä oksia
vartalon oksien ja rautalankojen väleihin
kierros kierrokselta linnun ympäri,
kunnes olet linnun pään kohdalla.
Oksat tulevat siis latvapuoli pyrstön suuntaan
ja edetään pyrstöstä nokkaa kohti.


Kun olet lisännyt riittävästi oksia
ja lintu vaikuttaa tuuhealta ja tasaiselta,
ota taas rautalanka ja aloita sitominen
nokan tyvestä pyrstöä kohti
mahdollisimman tiukkaan.


Rautalankaa voit lisätä useammankin kierroksen.


Ruusa toimii laaduntarkastajana


Tee lopuksi jalat linnulle esim. pajukepeistä.
Työnnä kepit sopivaan kohtaan vatsan alle.
Halutessasi voit käyttää jalustana tällaista koivupölkkyä,
tai kepit voi työntää suoraan maahan.


Seuraavassa postauksessa ovikoristeita (:

33 kommenttia :

  1. Kiitos, kiva kun laitoit oikeita ohjeita. Nyt ehkä seuraava lintunen sujuisi jo paaaljon paremmin.
    Tuo sinun kranssi(kollaasissa)jossa viuhtilot sojottaa ylöspäin on tosi kaunis.

    VastaaPoista
  2. Kiitos linnun ohjeesta. Tämä taitaakin päästä harppomaan kukkapenkkiini ensi kesäksi :)

    VastaaPoista
  3. Todella selkeä ohje, kiitos! Täytyy kyllä kokeilla :)

    VastaaPoista
  4. Kaisa, Jaana ja Nana:
    Kiva, jos ohjeista on apua ja saitte inspiraatiota !
    Kannattaa kokeilla, helppoa se on ja lintu syntyy varmasti, jokaiselle oman näköisensä.

    VastaaPoista
  5. Kivalta näyttävät myöskin risuhommelit :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos hyvistä ja selvästä ohjeesta! Olet innoittanut minuakin kokeilemaan risulintuja! :) Laitoin linkin blogissani tähän sivulle. Jos sinua haittaa se, voin poistaa sen. Terveisin Sanna

    VastaaPoista
  7. Kiitos lunnun ohjeesta. Jospa miäkin oppisin tekemään.

    VastaaPoista
  8. Wau, tuo laaduntarkkailija on aivan mahtavan ihana kisu. Kun klikkasin kuvan isoksi, sehän melkein hyppäsi syliin kehräämään :)
    Pakko joskus yrittää tehdä tuommoinen lintu, ohje on tosi selkeä.

    VastaaPoista
  9. Nyt olen tehnyt jo ohjeittesi mukaan yhden linnun. Kiitos ohjeesta. Ja tuossa yhdessä kuvassa sun kissakin on niin söpö, ihankuin meidän Villiina.

    VastaaPoista
  10. Kiitos ihanasta ohjeesta! Itse juuri mietin risulinnun tekemistä ja tekniikka on sen verran hakusessa, että tämä auttoi paljon.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanat linnut ja selkeät ohjeet. Nyt sienimetsälle ja vakka selkään :-)

    Tarja Raahesta kiittää Risulintua!!

    VastaaPoista
  12. Tätä pitää kyllä koittaa itsekin.
    Hienot risulinnut, jospa näillä ohjeilla meillekin muutama "kevätmuuttorisulintu" pesiytyisi... : )

    VastaaPoista
  13. Kiitos selkeistä ohjeista! Täytyy koettaa, jos jonkinlaisen linnun saisi aikaiseksi.:)

    VastaaPoista
  14. Suuresti kiitos ohjeistasi!!!
    Minäkin olen tehnyt pajutöitä, nyt olisi vuoro kokeilla noista risuistakin, joita kyllä on riittämiin, kun olen tehnyt risusavottaa. Olisi kiva, jos tarkenis ulkona...

    VastaaPoista
  15. Oi miten ihania lintuja! Näitä kyllä keväällä täytyy testata oikein urakalla.... :)

    VastaaPoista
  16. Hyvät ohjeet.
    Näitä lintuja minäkin haluan kokeilla tehdä :)

    VastaaPoista
  17. Kiitos hyvästä ohjeesta. Pitää kokeilla

    VastaaPoista
  18. Kiitos ohjeistasi ....ensi kertalainenkin pääsee helposti alkuun ohjeellasi...KIITOS::))

    VastaaPoista
  19. Täällä yksi "mummonmökkihöperö" on nyt myös "risutyöhöperö". kiitos Sinun selkeiden ohjeiden. Lähdenkin tästä väsäämään ihka ensimmäistä risulintuani. En odotakaan, että saan yhtä kauniin kuin Sinulla, mutta jos vaikka jonkinlainen varis tai harakka.
    Kaunis kiitos sivustostasi
    terveisin Riitta K. leppävirta

    VastaaPoista
  20. Kiitos erittäin paljon selkeästä ohjeesta!!!! Muutimme viime syksynä okt:n jonka piha oli tehty hyvin vaatimattomaksi,täytyy yrittää saada tehtyä näitä lintuja sinne näköä tuomaan ennenkuin kukat saa edes istutettua.Ei kyllä ensimmäisenä risutyönä tule varmasti lähellekkään noin hienoa :)

    VastaaPoista
  21. Kiitos ohjeesta. Tätä pitääkin kokeilla tänä keväänä.

    VastaaPoista
  22. Upea lintu ja hyvä ohje! Taidanpa kokeilla itsekin. Mieletön lahjavinkki muuten vielä tulijaisiksi ystäville tai sukulaisille.

    VastaaPoista
  23. Nyt kokeilinkin jo ensimmäisen kerran ohjetta ja sain onneksi risulinnun näköisen prototyypin aikaan. Täytyy vielä vähän harjoitella että pääsen noin upeisiin tuloksiin kuin sinulla! Tuolta näkyy minun prototyyppi aikaansaannokseni: http://carpediemellu.blogspot.fi/2012/10/diy-projekti-risulintu.html

    VastaaPoista
  24. Kiitos sinulle risulinnun ohjeesta. Olet tosi taitava käsistäsi. Ihailtavaa , että vielä on ihmisiä, jotka taitavat kädentaidot. Terveisin Marja-Liisa taitavat kädentaidot.

    VastaaPoista
  25. Innostuinkin heti kokeilemaan risulinnun tekemistä. Tein siitä blogiini postauksen, jossa linkitin tänne, kun on niin oiva ohje :)

    VastaaPoista
  26. Kiitos Marja hyvästä ohjeesta! Nyt on neljä risulintua nähnyt päivänvalon, mutta minulla olla vielä matkaa sinun tasollesi.

    VastaaPoista
  27. Kiitos hienosta ohjeesta! Tällaista tekisi mieli kokeilla, kun vaan aika riittäisi kaikkeen...

    VastaaPoista
  28. Ilokseni löysin tämän sivuston. Aion kokeilla risulinnun tekemistä. Päiväkävelyllä ostin pari rautalankarullaa, toinen on paksumpaa, toinen ohuempaa. Huomenna on risujen keräämisen vuoro.

    Ruusa-kissan kuvasta tuli mieleen omat- jo edesmenneet kissat, joiden harjauksesta säästyneitä karvoja laitoin taas narulla köytetyn nipun tuohon ikkunan ulkopuolelle roikkumaan. Etenkin Sinitintit käyvät niinä nyhtämässä pesätarpeikseen, mukava katsella.

    VastaaPoista
  29. Tänään sitten ilmestyi pihan perälle kaksi laihaa lintua! Ohje helpotti kummasti.
    http://myalbum.com/album/CyS7hYi81gY3

    VastaaPoista
  30. oi ihanaa että olet jakanut ohjeen! Olen nähnyt näitä naapurillani ja miettinyt miten näin hienoja juttujka tehdään! Nyt on niin selkeät ohjeet että minäkin onnistun! Ajattelin äitienpäivä kukkien lisäksi tehdä tälläiset äidilleni ja miehen äidille ja rusetit kaulaan <3 Tuhannesti kiitos ohjeista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥