keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Keittiössä kellokeskiviikkona

Pääsiäisviikko menee meillä remontin merkeissä, eteisestä ja minun työhuoneestani on irroitettu tapetteja, pääsiäisenä sitten laitetaan uutta tilalle.
Minun puuhani ovatkin siksi entistä enemmän keskittyneet keittiöön.
Ruokapöydällä on ompelukone, saumuri, läppäri ja tulostin.
Nyt saadaan syödä olkkarin pöydän ääressä.

Tapettien repimisen ohessa olen tehnyt keittiöön uudet verhot

Marenkitölkki sai oman sydämen, jossa luultavasti lukee marenkitölkki; meidän abi on lukenut ranskaa ja häneltä kyselin apua tekstiin ;)

Marenkitölkin seurana hyllyllä on vanha Arabian voipytty ja pantteri-muffinivuokia.
Ylemmällä hyllyllä uinailee keittiönalle .

Ylimmällä hyllyllä on mummulta perittyjä Arabian kannuja

Ikkunalla kodinonnen seurana on pääsiäisohraa

Tärkein asia keittiössäni on leivinuuni, minun ja kissojen lemppari ;)

Toinen asia, josta en ihan helpolla luopuisi, on espressokeitin,
tämä ystävä pelastaa pahemmankin päivän (:
Tällä viikolla olen verhojen lisäksi ommellut Tilda-vaikutteisia sydämiä


Ettei vaikuttaisi liian imelältä tämän viimeisen sydämen teksti, selvennykseksi:
Hän on Onni ja asuu meillä

Mukavaa ja rauhallista pääsiäisen odotusta !

4 kommenttia :

  1. Ai miten on kaunista. Verhot on kivaa tyykiä ja nuo sytämet,lumoavia.Olet jaksanut ahertaa rempan keskelläkin.
    Voi kun osaisin minäkin~¨
    Lämmintä pääsiäistä sinne teidän perheelle.
    Kaisa

    VastaaPoista
  2. Voiih, nuo verhot on ihanat. Tykkäisin meidän tuvassa samanlaisesta kankaasta... Sydämistä olet loihtinut myös ihania juttuja...
    Onnille rapsutukset ja hyvän pääsiäisen toivotukset teille molemmille :)

    VastaaPoista
  3. Ihania sydämiä olet ehtinyt ommella muun touhun keskellä. Kauniita kuvia. Mukavaa ja lämpöistä pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. Touhukasta pääsiäistä toivottelen!
    Verhot ovat kauniit, jotenkin niin kevyen ja ilmavan, kesäisen näköiset.
    Sydämesi ovat kauniita :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥