lauantai 16. toukokuuta 2009

Risulinnuilla on jo poikaset ja meillä uusi ylioppilas









.... joskin toisilla on vielä hautominen kesken.
Tänä aamuna keräsin koko lintulaumani ja menimme Rauman torille Kevätmarkkinoille.
Sää oli kaunis, mutta siitä huolimatta saimme olla lintujen kanssa pääosin keskenämme.
Vilkkaasta markkinahumusta ei ollut tietoakaan, tunnelma oli kuin jossain etelän kaupungissa siesta-aikaan. Vain 5 lintua pääsi uuteen kotiin.
Ehkäpä Kanaalin rannassa olevissa myyntikojuissa oli vilkkaampaa, en päässyt katsomaan muita myyjiä, kun olin yksin myyntikojussani.
Lintujen lisäksi minulla oli mukana ovikransseja, kotitekoisia mehuja ja villasukkia, sekä työnantajani kesäkukkia.



Se oli nyt tällainen markkinamatka ja linnut muuttivatkin jo tänään työpaikalleni taimitarhalle viettämään kesää ja odottamaan pääsyä uusiin koteihin.

Puutarhassa kaikki kasvit ovat kasvaneet hurjasti ja kasvihuone on täynnä ruukuttamista odottavia taimia ja työpaikaltani tuomia kesäkukkia, jotka pitäisi istuttaa ruukkuihin ja laatikoihin.

Olen myös ylpeä uuden ylioppilaan äiti, abi-Laurista tuli nyt ylioppilas (:
Työltä liikenevä aika kuluu tästä pari viikkoa eteenpäin juhlien valmisteluissa, mutta mikä sen mieluisampaa puuhaa voisi ollakaan !

Jossain välissä yritän kuitenkin ehtiä kirjoittamaan tänne blogiinkin puutarhan ja mansikkapaikkamme kuulumisia, luonnossa tapahtuu juuri nyt niin hurjan paljon kaikkea ihanaa Ihanaa ja aurinkoista sunnuntaita (:

8 kommenttia :

  1. Onnittelut uuden ylioppilaan äidille.

    Voi sentään, olisinpa ollut Rauman torilla silloin. Olisi lintu lähtenyt mukaani. Tykkään niin noista risulinnuista.

    VastaaPoista
  2. Paljon Onnea ylioppilaalle ja hänen äidilleen!
    Kauniita ovat nuo risulinnut, minäkin olisin ostanut...

    VastaaPoista
  3. Onnea teille molemmille täältä meiltä! Ihania noi sun linnut. Olet tosi taitva.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut sekä ylioppilaalle että yo:n vanhemmille!

    Taitaa tämä kevät olla sellaista aikaa, ettei ihmisillä juurikaan ole aikaa markkinoilla kierrellä, kun on paljon juhlia järjestettävänä.

    VastaaPoista
  5. Onnea! Kauniita lintuja olet taas tehnyt.

    Meillä kaadettiin koivuja eilen. Ovatkohan oksat käyttökelvottomia risutöitä ajatellen, kun niihin on ehtinyt pienet hiirenkorvat jo avautumaan? Harmittaa niin kovasti, ettei kaadettu puita jo aiemmin...

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista ja onnitteluista !
    Ihmisillä todellakin taitaa olla pihan kuopsutus päällimmäisenä mielessä, ainakin taimitarhalla on viikonloppuna riittänyt asiakkaita ihan ruuhkaksi asti.

    VastaaPoista
  7. Onnittelut vielä kerran Laurille ja vanhemmille. Nautitaan sitten 30. päivä.
    Upeat lintuset taas sinulla on ollut myynnissä. Niiin tasaista patukkaa että.Yksi vielä hautomassa:)

    VastaaPoista
  8. Nyt vasta huomasin tämän postauksesi. Onnea uudelle ylioppilaalle ja ylioppilan äidille sekä upeille risulinnuillesi! On sinulla ollut mynnissä kaikkea kaunista. Nuo linnut ovat upeita ja risusydämet ja kaikki. Aina vaan ei kauppa käy, kun ihmisillä on niin paljon muuta touhua... Toukokuu on monella niin kiireinen ja työntäyteinen. Harmittaa sinun puolestasi, kun tekee tommoisen työn. Saithan sentään myytyä jonkinverran.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥