tiistai 13. joulukuuta 2011

Punaviinisuklaakakku



Punaviinisuklaakakun ohje


Tätä ohjetta en ole tokikaan itse kehitellyt,
vaan se on ollut jossain lehdesssä muutama vuosi sitten.
Aika monta kulhoa taikinan tekemisessä tarvitaan,
mutta ei haittaa, kun tiskikone on keksitty.
Tulos on kyllä vaivan ja likaisten kulhojen arvoinen :)


        Seuraavat ainekset tarvitaan:

  200 gr  voita
      2,5 dl   sokeria
        4    kananmunaa
            3,5 dl vehnäjauhoja
         2 tl leivinjauhetta
1 tl   kanelia
            2 tl kaakaojauhetta
                               1 dl tummaa suklaata rouheena
   2 dl punaviiniä





Voitele ja korppujauhota 2 litran kakkuvuoka.

Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, kaneli ja kaakao.

Siivilöi ne kulhoon ja lisää suklaarouhe.

Erottele valkuaiset keltuaisista.
Lisäsin tähän vielä kuvan välineestä,
jolla saa kätevästi eroteltua valkuaiset ja keltuaiset toisistaan.

Kananmuna rikotaan tähän "lusikkaan",
Keltuainen jää tuohon syvennykseen ja valkuainen valuu rei´istä
alla olevaan lasiin.
Kannattaa käyttää tuoreita munia, joissa keltuainen on kiinteämpi
ja säilyy näin paremmin ehjänä.

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
 

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri toisessa kulhossa

 Lisää keltuaiset yksitellen voimakkaasti vatkaten voi-sokerivaahtoon.
Lisää punaviiniä vähitellen vuorotellen jauhoseoksen kanssa.

 Kääntele viimeiseksi valkuaisvaahto varovasti taikinaan.

 Kaada taikina 2 litran kakkuvuokaan.

Vuoka saa tosiaan olla 2 litran vetoinen,
kakku kohoaa uunissa todella reilusti!


 Paista kakkua uunin keskitasolla 180 asteessa n. 1 tunti.
Itse laitan n. puolen tunnin kuluttua leivinpaperin kakun päälle,
 ettei kakun pinta pala.


Kumoa kakku vähän jäähtyneenä ja sirottele päälle tomusokeria.


Viinin ansiosta tämä ei todellakaan ole mikään "kuiva"kakku.
Makuvivahde on joka kerta vähän erilainen käytetystä viinistä riippuen.


Marja

11 kommenttia :

  1. Tämä kakku kuulostaa mielenkiintoiselta...suklaata ja punaviiniä!!!
    Täytyypä kokeilla, kivasti olet laittanut ohjeen oikein kuvien kanssa.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa! Tosin vähän pelästyin tuota kippojen ja vaiheiden määrää, itsellä kun ei ole tiskikonetta :) Mutta jos suinkin ehdin, kokeilen tätä jo jouluksi! Tunnustan, etten ole koskaan erotellut keltuaisia valkuaisesta, telkkarista on kyllä tullut katsottua touhua useammastakin ohjelmasta. Mutta yritän nyt ainakin, kun vaivauduit reseptin tänne laittamaan ja vielä kuvien kera! Onko sulla suositusta viinin suhteen: toimiiko kevyt paremmin kuin täyteläinen?

    VastaaPoista
  3. Intianminttu;
    Niiden valkuaisten ja keltuaisten erottamista varten on olemassa sellainen lusikan tapainen, johon keltuainen jää ja valkuainen valuu "lusikassa" olevista reiístä, tarvitaan siis taas esim. juomalasi, johon valkuaiset valutetaan yksi kerrallaan. (=lisää tiskattavaa...)
    Ja keltuaiset tietysti eri astiaan....
    En valuttaisi valkuaisia niitä suoraan siihen vatkausastiaan, joskus saattaa lurahtaa keltuaista mukaan ja silloin menee koko satsi uusiksi!
    Voin lisätä tuohon postaukseen siitä erotteluvälineestä kuvan huomenna, kun saan valoisana aikana kuvattua....
    Se on sellainen pieni muovinen juttu, ei maksa paljon mitään...

    Minusta täyteläinen ja makea viini on parasta, vaikka ei kai sillä ihan suurta merkitystä ole!

    VastaaPoista
  4. Onpa metka ohje. Ja loput viinit kaadetaan tietysti leipurille, vai kuinka?

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, vihdoin löytyi ohje mihin saan tuhlattua appivanhempien säännöllisesti lahjaksi tuodut makeat jälkiruokapunaviinit, jotka eivät ole yhtään makuumme :) Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  6. Täytyypäs kokeilla, on niin houkutteleva ja maukkaan näköinen ohje. Punaviiniostoksille.

    VastaaPoista
  7. Hieno kakku,en ole tuollaista koskaan tehnyt, halppo ja selvä ohje, kiitos siitä, kokeilen sitä jo onnistuisin,kakkujen tekemiset on aika vähissä olleet.

    VastaaPoista
  8. Hetki sitten sain kakun uunista ja juuri sain maistiaisen siitä. Tosi hyvää ja pehmeää. Tätä teen varmasti uudelleen.
    Talviset terveiset lähettää oulusta rauma flik.

    VastaaPoista
  9. Kävisiköhän tähän kakkuun viinin sijaan glögi, kokeilempa ehkä sillä...mutta nam, tekisi mieleni aloittaa leipominen HETI !!!

    VastaaPoista
  10. Kiva,että satuin löytämään tänne kakkuohjeeseen.
    Kaapissa odottaa viinipullon loppu. Ja itse pidän suklaasta.

    VastaaPoista
  11. Hei!!
    Kakun voi myös tehdä niin, että vatkaa voin ja sokerin vaahdoksi ja lisää kananmunat siihen yksitellen. onnistuu tosi hyvin...
    Ihana ohje ja minun kakku maistui melkein rommi suklaalle. laitoin osan suklaasta sulatettuna ja vähän rouheena ja vähän kaakaojauhetta nam tuli hyvää. parasta kuitenkin muutaman päivän päästä kun on tekeytynyt

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥