tiistai 28. helmikuuta 2012

Kevääntyvää

Jaahas.....
vihdoin ehdin tänne blogiinkin!
Joko saa ajatella, että uusi lumi on vanhan surma?
Eilen oli kaunein mahdollinen kevätpäivä,
joka houkutteli ostamaan uusia verhokankaita
keittiöön, olkkariin.
Ja tyynykankaita.


Tänään satoi uutta lunta ainakin 10 senttiä.


Onneksi se muuttui vesisateeksi iltapäivällä :)

Lumi suli kohisten.
Kiva!
Ruokintapaikalla
vilske jatkuu

Samaan pöytään
ei yleensä sovi
kahta sinttiä!
Täällä on yksityistilaisuus!



Viikonloppuna hain
Mansikkapaikan varastosta
runkoruusut
ja japaninvaahterat
risuwerstaalle,
jossa on vähän valoisampaa
ja lämpimämpää .
Ruusut ovat jo aloittaneet kasvunsa.

Vaahterat ovat vielä unten mailla.


Buddlejat olivat innostuneet
keväästä vähän liikaakin,
joten jätin ne vielä sinne viileämpiin olosuhteisiin.

Kevään ensimmäisen kärpänenkin
venytteli jo jalkojaan buddlejan lehdellä.

Risuwerstaalla talvehtineessa muratissa
on myös asukkaita.
Ilman makroa olisivat jääneet huomaamatta.
Huomenna palaan asiaan jonkun sortin ruiskupullon kanssa!


Parit tavissukat 
tavislangoista
lankavaraston hävitysoperaatiossa.





Tuohon alapuolelle sain vihdoin tehtyä
postauksen kantapään neulomisesta.
Laitan sen linkin myös tuohon sivupalkkiin)






Huomisen jälkeen alkaa jo maaliskuu.

Kevätkuu :)

Aurinkopäiviä sinulle ystäväni



Marja

9 kommenttia :

  1. Kauniita kuvia. Vielä olet jaksanut sukkiakin kutoa, minulla jo hyytyi sukkainto. Syksyllä taas jatketaan, niin tietenkin automatkoilla kudon sukkaa. Ei sitä osaa kädet sylissä istua tyhjän panttina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, kiitos!
      Nyt pitää vielä jaksaa kutoa sukkia kun kesällä ei ehdi. Syksyn aluksi heti on myyjäisiä, joissa sukat tekevät hyvin kauppansa. Täytyy siis jo nyt varautua syksyyn!! Vaikka kevät ainoastaan on nyt mielessä :)

      Poista
  2. Ihanat vihreä-valkoiset papukaijat!
    Ja ihana kissukka omenapuussa siellä sivun ylälaidassa, unohdin kai viimeksi kommentoida sitä.
    Tein muuten tässä tuubihuivi/hupun siitä neuvomastasi kahden langan helmineule/oikea-mallista. Tuli tosi hieno! Toisena lankana käytin liukuväristä lankaa.
    Se on uskomattoman hieno tunne, kun lumi muuttuu sohjoksi, vaikka se sohjo ei olekaan yhtään mukavaa :-D Ihme juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Papukaijat on kivoja. Kestävätkin kauemmin kuin tavistulppaanit ;)
      Tuo onkin vanha kuva Viirusta omppupuussa. Vielä viime keväänä tuo puu kukki, mutta sitten kupsahti! Myyrät olivat syöneet juuret. Vaikka puu oli liki 20 vuotias!
      Kiva, sinulla on uusi huivi ;)
      On kyllä upea tunne kun lumi sulaa ihan silmissä, vaikka sitten sohjoksikin....

      Poista
  3. Ihanasti kuvista kurkkii jo kevät. Tulppaanit ovat niin kauniita. Meillä pelargonit eteisessä ovat alkaneet vihertää...

    VastaaPoista
  4. Kertakaikkisen ihania valkovihreitä tulppaaneja!! Ja muutenkin ihanaisia kuvia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥