sunnuntai 11. marraskuuta 2012

LAPSUUDEN IHANAISET JOULUPIPARKAKUT

Tämän reseptin olen saanut äidiltäni.
Resepti on hänen reseptivihostaan 1950-luvun alusta,
jolloin hän opiskeli  Porin Talouskoulusssa.

Ilman näitä ei joulu tule!
Tiskiä tulee paljon, monta kulhoa ja kattilaa tarvitaan.
Mutta kaikki vaiheet ovat tarpeen,
muuten ei tule niitä oikeita lapsuuden piparkakkuja.


Mummun Joulupiparkakut

3 dl siirappia
1 tl inkivääriä
2 tl kanelia
2 tl neilikkaa
3 munaa
250 gr sokeria
1 rkl soodaa
2 rkl  haaleaa vettä
1 rkl pomeranssia
400 gr voita
800 gr vehnäjauhoja

1.
Kiehauta mausteet (ei pomeranssia) siirapissa ja jäähdytä haaleaksi.
Mausteiden maku tulee paremmin esille, kun ne kiehauttaa siirapissa.
Jäähtyminen kestää aika kauan, joten ne kannattaa kiehauttaa hyvissä ajoin,
tai jäähtymistä voi nopeuttaa laittamalla kattilan kylmään veteen
ja vatkaamalla seos siinä haaleaksi.

2.
Vaahdota munat ja sokeri.

3.
Vaahdota voi.

4.
Liuota sooda haaleaan veteen.

 5.
Lisää haalea mausteseos vaahdotettuun voihin vähitellen.

6.
 Lisää seokseen munavaahto hyvin sekoittaen. 

7.
Lisää veteen liuotettu sooda.

8.
 Lisää viimeksi seulotut jauhot, joihin on sekoitettu pomeranssi.
 Sekoita tasaiseksi.

Anna vetäytyä viileässä yön yli.
Kauli taikina ja ota muotilla piparkakkuja.
Paista 200 asteen lämmössä 7-8 min.



Marja

7 kommenttia :

  1. Olen jo jonkin aikaa etsinyt reseptiä "vanhanajan pipareihin". Toivottavasti tämä on se mitä haen :)
    Joutuu testiin lähiaikoina...

    VastaaPoista
  2. Tämän ohjeen huomasin jo tuolla toisella areenalla (Etsireseptit)
    Täksi jouluksi en nyt pipareita tee, mutta ehkä jo seuraavaksi.Joulukuussa olen uunittomassa huushollissa.

    VastaaPoista
  3. Joulupiparien kuuluu olla possunmuotoisia :)

    VastaaPoista
  4. Tein pipareita tällä ohjeella, todella hyviä! Kiitos että jaoit ohjeen. :) Oma reseptivihko ja perinteisesti käyttämäni ohje ovat hukkuneet, joten tuli todella tarpeeseen....

    VastaaPoista
  5. Tulee jo nyt ihan jouluinen fiilis kun katsoo noita ihania piparikuvia :)

    VastaaPoista
  6. Testasin ohjeen ja aivan mahtavan makuisia pipareita hyvällä koostumuksella! Tein heti uuden taikinan kun olin saanut ekat paistettua ja tietty maistettua. Kiitos tästä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥