maanantai 31. joulukuuta 2012

Sinulle

Sinulle 
toivon ensi vuodelle
monta pussillista 
toteutuneita toiveita
ja
unelmien täyttymyksiä!

Edellisessä postauksessa lähettämäni auringonpaiste ei ihan saapunutkaan perille....
Eilen aamulla laivan tullessa Turkuun satoi tihkua ja päivä ei loppujen lopuksi valjennut ollenkaan.
Sama keli tänään.


Lauantaina ehdimme kotimatkalla poiketa Sigtunassa.
Aina yhtä suloinen ja viehättävä pikkuinen kaupunki!
 
Tihkua satoi  sielläkin ja katu tuli koko ajan liukkaammaksi

 Pankkitalo on vaaleanpunainen
 Kukkakaupan sisäänkäynti
Leipomosta saa vain hyvää leipää

Joulu näkyi vielä
Tant Brunin kahvila oli auki

Hallonpaj ja kuuma kaakao 


Hyvissä ajoin ennen sulkemisaikaa ehdittiin  Ulriksdalin Slottsträdgårdiin.
Kaksi tuntia kului siellä kuin siivillä.
Onneksi oli myös kahvio auki, ettei mennyt mieheltä hermo ihan kokonaan...

 Minä voisin vaikka muuttaa asumaan sinne....
Tämä on hurmaavin puutarhamyymälä minkä tiedän!

 Kaikkea keväistä
Isoja tulppaanikimppuja, myös vihreävalkoisia papukaijatulppaaneja.

 Iiriksiä, lumikelloja, krookuksia.....

esikkoja

Orkideoja


 


Jouluistakin vielä








  Yllätyksellistä



 Sitruspuita

Molemmat puutarhan kissat olivat  kotona

 Toinen oli laittanut itsensä jo aleen.....


 Uskomattoman maltilliset ostokseni:
 Kaksi jouluruusua.

  Yksi violetti hyasintti!

 Nyt lähden tekemään illaksi vonkalepiirakkaa kylmäsavulohesta, Aura-juustosta ja kananmunasta.
Kuohuviini kylmään myös!

Olkaahan varovaisia niiden rakettien kanssa :)





Marja

19 kommenttia :

  1. Oioi, mitä ihania kuvia.

    Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Olipa taas kauniita kuvia!
    Onnea sinullekin tulevaan vuoteen!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaunis! Hyvän olon vuotta 2013 :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos noin ihanista kuvista, todella kauniita. Varsinkin tuo handelsbanken ihan nauratti: vähän toista kuin täällä paikalliset pankit! Hyvää Uutta Vuotta myös loskaisesta Porista!

    VastaaPoista
  5. Hyvää uutta vuotta sinullekin!

    Aivan ihana postaus kuvineen.Kauniita tulppaaneita,orkideoja ja ale-kissoja :D
    Tuo sammakko-patsas on ihan ykkönen;onkohan heillä postimyyntiä :)

    VastaaPoista
  6. Oih, mikä ihana kaupunki ja mikä ihana puutarhakauppa! Kiitos mahtavasta kuvasadosta, päästiin siivelläsi nautiskelemaan <3 Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  7. Ei herttinen, tässähän meinaa ihan seota, kun noin keväisiä ja värikkäitä kuvia katselee!! Kiitos tästä ihanasta postauksesta! Ja oikein onnellista Uutta Vuotta 2013 sinne etelään! ;)

    VastaaPoista
  8. Oi ja voi, kuten ovat tuumanneet edellä muutkin :)
    Aivan ihania kuvia.
    Et sitten yrittänyt ostaa tuota ale-kissaa?

    Oikein iloista alkavaa vuotta 2013.

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihana kukkaloisto, tuli kiva fiilis kuvistasi.
    Onnellista ja mukavaa Uutta Vuotta sinulle! :)
    -Ritva-

    VastaaPoista
  10. Ihanat kuvat!
    Onnentäyteistä vuotta 2013!

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia ! Sammalsydän on tosi kaunis. Ja voi mitä ihania sipulikukkia ruukuissa ja leikkona. Nyt jostain täytyy kyllä saada tulppaaneja... ; )
    Upeaa ja kukkarunsasta uutta vuotta 2013 !

    VastaaPoista
  12. Lumoavia, ihania kuvia! kaunis pikkuinen kaupunki.
    Onnea tähän alkaneeseen vuoteen!

    VastaaPoista
  13. Aivan upeita kuvia! Olisin varmaan seonnut tuolla puutarhamyymälässä... Ihanaa ja Onnentäyteistä Uutta Vuotta Sinulle!

    VastaaPoista
  14. Miten söpö Sigtuna onkaan. Pitäisi päästä joskus tutustumaan Ruotsin kauniisiin pikkukaupunkeihin, oikea unelmien täyttymys.

    Kukkaliike herätti suurta kateutta, miten kaunista!

    Onnea vuodelle 2013!

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista
  15. Oikea hyvän tuulen kuvakavalkaadi näin uuden vuoden alkajaisiksi! Kiitoksia kovasti.

    VastaaPoista
  16. Menisin takuuvarmasti ihan sekaisin tuolla puutarhamyymälässä, mikä ihanuus! Kukkaisaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  17. Ihania kuvia. Kohtahan noita siemeniä voi laittaa itämään kasvihuonekasvatusta varten. Mukavaa alkavaa Uutta Vuotta 2013 toivottelen täältä Napapiiriltä.

    VastaaPoista
  18. Kaksi tuntiahan on minimi noin upeassa puutarhamyymälässä! Minut olisi varmasti henkilökunta joutunut kantamaan pois sulkemisajan jälkeen ;) Kiitos kun jaoit nämä meille! Ihanaa vuoden alkua ja kevään odotusta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥