keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

KEY LIME PIE


Alkuvuodesta tuli telkkarista joltain kanavalta ruotsalaista ohjelmaa "Leila leipoo",
jossa tehtiin toinen toistaan houkuttelevamman tuntuisia leivonnaisia.
Ohjelmassa ollutta ohjetta hiukan mukaillen tein tämän piirakan.


KEY LIME PIE
Pohja
15 kpl (n. 230 gr) Digestive-keksejä
100 gr  sulatettua voita
2 rkl sokeria


Täyte
1 purkki (397 gr) kondensoitua makeutettua maitoa
5 limetin mehu ( n. 1,5 dl) ja raastettu kuori (n. 1rkl)
5 keltuaista

Koristeluun
vatkattua kermaa


Murskaa keksit hienoksi jauheeksi.
Digestivet ovat niin rapeita, että että ne saa helposti murskaksi
vahvassa muovipussissa kaulimen avulla.

 Lisää keksimurskan joukkoon pussiin sokeri ja sulatettu voi,
 sekoita tasaiseksi.


Vuoraa n. 22 cm:n irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla
(Laita kokonainen leivinpaperi vuoan pohjalle ja kiinnitä reuna paikoilleen,
niin että paperi jää pohjan ja reunan väliin.
Levitä keksiseos vuoan pohjalle ja reunoille.
Kypsennä 160 asteessa uunin keskitasolla n. 20 minuuttia.
Ota vuoka uunista ja anna keksipohjan jäähtyä.


Täytettä varten erottele keltuaiset valkuaisista.
Pese limetit hyvin ja raasta kuori  (vain vihreä osa)
Purista sen jälkeen limeteistä mehu.

Vatkaa keltuaiset sähkövatkaimella vaahdoksi.
Lisää vaahtoon kondensoitu maito ja kuoriraaste.
Jatka vatkaamista kunnes seos sakenee.
Lisää limemehu hyvin vatkaten.

Laita seos jääkaappiin vetäytymään 30-60 minuutiksi.

Kaada seos jäähtyneen pohjan päälle
siivilän läpi (kuoriraaste jää siivilään)

Kypsennä piirasta vielä 175 asteessa n. 20-25 minuuttia.

Anna jäähtyä ensin huoneen lämmössä ja sen jälkeen jääkaapissa tai pakastimessa
vielä muutama tunti ennen tarjoilua.
Jos viilennät  piirakan pakastimessa, ota se huoneen lämpöön n. puoli tuntia ennen tarjoilua.
Juuri ennen tarjoilua koristele kermavaahdolla ja limenkuorisuikaleilla tai limeviipaleilla.


Hyvää, mutta pieni pala kerrallaan riittää....

♥ 

Marja

2 kommenttia :

  1. Mäkin katoin samaa jaksoa, näytti hyvältä, mut kun ei ole ikinä maistellu niin en osaa yhtään kuvitella miltä maistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miia, se Leila leipoi jotenkin niin ihanassa ympäristössäkin, että kaikki näytti niin hyvältä aina :)
      Tuota makua on aika vaikea kuvailla,voimakkaan makuinen,kirpeä ja makea samaan aikaan. Eikä pysty kovin isoa palaa kerrallaan syömään, mutta kahvin kanssa ihan hyvää kuitenkin. Ja vaatii kyllä tuota kermavaahtoa seurakseen.
      Sitruunasta tehtynä tulee ehkä vähän raikkaamman makuinen, vaikka ei sitten enää olekaan aito Key LIME Pie. Ne ihan aidot ja alkuperäiset on tehty keltaisista limeistä.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥