torstai 29. elokuuta 2013

Valokuvatorstain kesähaaste

Valokuvatorstai on palannut kesätauolta.
292. haaste eli kesähaaste:

LEMPIKUKKA

Omenankukat keväällä, luonto on vasta puhkeamassa kukkaan, kaikki on vielä uutta ja raikkaan vihreää,
ihana kesä on vasta edessä.....

Vastaukseksi olisi varmaan riittänyt pelkästään tuo ensimmäinen kuva,
mutta kun tykkään melkein kaikista kukista, paitsi petunioista ja keltaisista samettikukista,
niin tässä vielä muutama lemppari.

Sinivaleunikko, kukki tänä kesänä ensimmäisen kerran!

Varjorikko, kaunis ja herkkä

 Kevätatsalea Ruususen uni

Loistokurjenpolvi

Kesän romanttisin kukka,
Valkolehdokki 
tuoksuu huumaavasti valoisassa suviyössä yöperhosia houkutellen.

Täältä löytyy lisää kukkia



Marja

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Makrotex 110


Makroviikoilla on tarkoitus kuvata joka viikko jokin kohde LÄHELTÄ

VIIKON AIHE:
VESI

 Nurmikko tänään aamulla


"klick"



Marja

maanantai 26. elokuuta 2013

Voiko tällaista ihanuutta edes olla?




Ulriksdalin Slottsträdgårdissa ollaan edelleen.
Puutarhamyymälä jatkuu avomaalle, josta saa itse poimia
kukkia, vihanneksia ja juureksia.
Kaikki kilohinnalla.

 Enköpingissä asuessamme parikymmentä vuotta sitten
kävin poimimassa täältä silloin trendikkäitä kuivakukkia.
En muista, oliko jo silloin kasvamassa vihanneksia ja juureksia.
En ole moneen vuoteen ehtinyt tänne näin kesäiseen aikaan,
kun kesät ovat kuluneet omissa mansikkatouhuissa.
Kyllä kannatti luopua mansikanviljelystä, 
 nyt pääsee tekemään kaikkia ihania KESÄretkiä!

Tästä alkaa kierros avomaalla!



 Koreja poimimista varten ja selkeät opasteet taulussa.

Kuten kartasta käy selville, monenlaista poimittavaa löytyy

 
Ei kovin pahat hinnat Tukholman hintatasoa ajatellen
Vähänkö on vihannekset upeita.
Tulee ihan sellainen olo, että ei voi olla tottakaan.
Kasvit ovat niin kauniita ja reheviä.
Ja huomatkaa: ei täälläkään rikkaruohoja missään!
Kukkapenkkien keskellä on koristekurpitsatunneli.
Aivan hurmaava idea; 
harjateräksestä ja verkosta tehty tunneli, jonka päällä koristekurpitsat kiipeävät!
Tunnelin suulla kasvaa risiinejä
Yläpuolella roikkuvia kurpitsoja on helppo poimia,
joskaan ne eivät vielä olleet valmiita kerättäviksi.

Käytävä jatkuu tunnelin jälkeen risiinien ja revonhäntien muodostamaa kujaa
Revonhäntien jälkeen näkyy.........
.......miinanköynnöspyramideja



  


 Tavattoman paljon kukkia!
Auringonkukkameren keskellä levähdyspaikka,
josta voi ihailla kasvimaata tai muuten vaan unelmoida
 Sinne voi hyvin vähäksi aikaa sijoittaa miehenkin jonkin tekniikkalehden kanssa.
Näin saa pelattua itselle vähän lisäaikaa vaelteluun.


Kuten Tiina edellisen postauksen kommenteissa epäilikin, puutarhakissa viihtyy hyvin myös kahvilassa!
Tämän kuvan otin edelliskeväänä, kun kisu tyytyväisenä rötkötti kahvilan pöydällä.
Joka kerta tuonne kahvilaan mennessämme muistan tarkistaa, onko kissa paikalla.
Me menemme AINA kissapöytään ;)
Kahvilan antimia mutustellessa on kiva rapsutella samalla kisun pehmeitä masuvilloja.
(hmmm...mitähän terveystarkastaja Suomessa mahtaisi tuumata kissasta kahvilan pöydällä?)

Seuraavassa postauksessa on sitten runsain mitoin kasviostoksia.
Hankintoja on tullut tehtyä niin Tukholmasta kuin Turustakin!

Suloista tiistaita!



Marja

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Slottsträdgården

Nyt on tämä täti touhunnut kotiintulosta lähtien ihan tavattomasti;
perjantaiaamulla saatiin kylvettyä loppuosa nurmikosta,
 jonka jälkeen voitiin käydä palauttamassa lainassa ollut jyrä, jolla nurmikon pohja tasoitettiin.
Iltapäivällä poimin 20 litraa mustaherukoita.
Kastelin kaikki kukat, talkkarikin oli onneksi muistanut kastella
kaikki mistä oli ennen matkaa puhetta.

Lauantaina käytiin Turussa.
Oli kuulkaa kaikissa puutarhamyymälöissä ale!

Tänään keräsin loput mustaherukat.
Nyt on marjat kerätty,
 paitsi syysvadelmia vielä odotellaan, mutta niiden kerääminen ei ole mikään iso juttu.
Muutama perenna on tänään vaihtanut asuinsijaansa.
Pari penkkiä kunnostettiin eilisiä ostoksia silmällä pitäen.....

Niin on ollut tänäänkin KESÄ!
Mutta missä ovat perhoset?
YHTÄÄN ei näkynyt tänäänkään,
vaikka mulla on perhosbaarikin ollut auki jo pari viikkoa!

Postauksen varsinainen aihe on kuitenkin tällä kertaa
Ihanin puutarhamyymälä ikinä!

Poikkesimme siellä keskiviikkona.

Ensin piti saada miehen mielentila pitkämieliseksi, joten kävimme ihan ekaksi puutarhan kahvilassa.
Tämä on siistein puutarhamyymälä missä olen ikinä käynyt.
Rikkaruohoja ei ole missään.
Perennat ovat vielä tähänkin aikaan kesästä todella hyvinvoivia ja reheviä.
Ne ovat yhtä isoja kuin ne, jotka on jo keväällä istutettu maahan!
Normaalisti myymälöissä perennat ovat jo juhannuksen jälkeen sen näköisiä,
että "hei, me on jouduttu kitumaan tässä pienessä ruukussa jo ihan liian kauan!"
Syyshortensiat ovat valtavan kokoisia ja täynnä kukkia!
Syrikköjäkin löytyi montaa eri väriä.

Ruusuja monta kymmentä eri lajia

Myynnissä olevat puut ja pensaat ovat ihan kohtuullisen kokoisia...
Havupuu-osastoa

Vaihtoehtoja kesäkukkien jälkeen istutettaviksi

Inspiraatiota istutuksiin

Tuon nurkassa olevan rosmariinin olisi voinut ostaa n.300 eurolla....

Enpä ole ennen nähnytkään mustaa surfiniaa.....

Puutarhakissakin oli tälläkin kertaa paikalla.
Taaskaan en muistanut kysyä hänen nimeään.

Tylsää.......
Mitä tässä keksisi?
Ai niin. 
Tämä on kiva juttu!

Yhtä näppärästi kävi rungonsuojan poistaminen
kuin meidän Onniltakin!
Kissojen harrastus näyttää tämä olevan ihan kansainvälisestikin.

Jes! Kynnet kuntoon!


Oli siellä myynnissä syksyn satoakin.
Siitä yritän ehtiä postata huomenna.

Mulla oli ennen sulkemisaikaa VAIN kolme tuntia aikaa kierrellä tuolla.
Sulkemisaikaan mies ystävällisesti, mutta määrätietoisesti ohjasi minut ulos portista ;)

Tämä olisi vallan mainio puutarhabloggaajien elämysmatkakohde,
"Päivä Tukholmassa" - risteily ja silleen.
Ei tulisi kalliiksi edes.
Tai siis risteilyt ei maksa melkein mitään,
ostokset puutarhalla onkin jo eri asia.......

Elämyksiä ja kasveja löytyi ihan vaan Turustakin eilen.
Tässä eiliset ostokset ryhmäkuvassa.
(ja kuten näkyy, talkkarilla meni meidän matkan aikana ilmeisesti niin paljon
aikaa kissojen kanssa seurusteluun, että ei ehtinyt leikata nurmikkoa...)
Kerronpa näistäkin ostoksista tarkemmin alkavalla viikolla!

Viismummoista kyseli aikaisemmassa postauksessa olleen zinnian lajiketta.
Zinniat sain keväällä työnantajaltani taimina.
Hän oli saanut siemenet lahjaksi entiseltä työkaveriltani.
Tältä työkaveriltani sitten asiaa kyselin ja siemenet on tilattu Virosta Siemenmaailmasta.
Koska kylvöksen kukista tuli monen eri värisiä, lienee tämä sekoitus Zinnia elegans "Sensation"

Ehdin jossain välissä ilmoittautua  keräämään Sukkasatoakin.
Päädyin taas apuemoksi  heinälatoon
Vielä  on ensi viikko aikaa ilmoittauta mukaan.
Sukkasatoa kerätään syys- ja lokakuun ajan.
Tuonne kotilatoon voi käydä ilmoittautumassa,
kaikki halukkaat pääsevät mukaan!

Iloista elokuun viimeistä viikkoa!
Kesä jatkuu!


Marja