keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kaunis päivä

Kalenterin mukaan ollaan jo syyskuussa, silti tänäänkin oli niin lämmin ja kesäinen päivä!
No, joo..... koivuissa on jo tosi paljon keltaisia lehtiä, osa on jo varissut maahankin
ja aamulla on mukavan kirpakkaa..... mutta päivällä aurinko lämmittää.

Ulos olisi kovasti tehnyt mieli pihapuuhiin, mutta tällä viikolla täytyy olla sisällä leipomassa.
Sateisella säällä olisi leipominen kyllä paljon mielekkäämpää.....
Täällä, naapurikylässä, on taas ensi lauantaina perinteiset syysmarkkinat.
Mehut, hillot ja villasukat ovat jo valmiina, 
nyt leivon loppuviikon ajan pikkuleipiä, kakkuja, piirakoita ....
Tuolla markkinoilla on aina niin mukava tunnelma ja ympäristökin on vallan viehättävä,
että niitä varten viitsii leipoa kauniillakin säällä :)

Tarkoituksenani on ollut kuvata ja postata edellisviikon puutarhakierrosten ale-ostoksetkin.
Kaikki olen jo saanut istutettua omille paikoilleen.
Syyslannoitusta unohtamatta.

Toivotaan, että kaunis sää jatkuu vielä ensi viikolla,
tekisin postauksen kasviostoksista ja istutusalueista, jotka olemme kesän aikana uudistaneet. 
Ihan itsellenikin muistin tueksi, talven aikana kummasti unohtaa edellisen kesän puuhat :)

Yksi uusista ostoksista on tämä hopeasyysvuokko joka pääsi vanhojen syysvuokkojen seuraan.

Maksaruohoista ja varsinkaan syysmaksaruohoista en ole koskaan tykännyt.
Viherlassilassa törmäsin tähän valkoiseen kaunottareen, joka tarttui väkisin mukaan.
(Tarkistan nimen pihalta huomenna, nyt on ulkona liian pimeää..)
Sedum spectabile ´Star Dust´ on hän!
Siellä se nyt Japaninriippalehtikuusen juurella houkuttelee kukkakärpäsiä  Marmelade-keijunkukkien seurassa!

"Tunnetko jo syksyn merkin, joka saapuu jo luo....."


punaiset mustikanvarvut


Kotinurkissa viihtyvä Onni
Samettisumakin juurella kelpaa huoltaa turkkia.

kellastuvat lehdet koivuissa


villasukkia alkaa valmistua

 
Valkoiset sydännappisukat Gjestalin Jannesta

Kukkanappisukat lilanpunaisesta Jannesta.
Tämä alempi kuva on enemmän oikean sävyinen.



 Tiikerisukat.
Tätä lankauutuutta en pystynyt sivuuttamaan taannoisella käynnillä Lankamaailmaan!

Nappisukat ovat taas puikoilla, sukkasatoa tulevat kerryttämään.
Yritän samalla laatia niistä ohjetta tänne blogiin,
kun viime talvena jo lupasin sen tehdä.....

Reipasta keskiviikkoa!



Marja

20 kommenttia :

  1. Ihanat kukat ja kauniit sukat ja kaiken kruunaa komea kissa!
    Hyvvvvvvvvvää markkinapäivää.

    VastaaPoista
  2. Markkinatunnelmissa meilläkin. Naapurikylään myös ensi lauantaina, kylä vain taitaa olla eri;) Hyviä myyntejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kardemumma; markkinoille on kiva osallistua, vaikka aherrusta vaatiikin etukäteen! Tässä syyskuussa markkinoita taitaa olla vähän jokaisessa kylässä, näillä rannikkoseuduilla vielä silakkamarkkinoitakin :)
      Hyviä myyntejä myös sinulle!

      Poista
  3. Kaunis syysvuokko. Ja mukavasti pilkahtaa syksyn eri sävyt kuvissasi. Sukkaisaa satokautta ja hyvää markkinapäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; syysvuoket ovat kauniita herkkiä kukkasia :)
      Kiitos, kyllä niitä sukkia taas alkaa syntymään, kun saadaan nuo markkinat pois alta!

      Poista
  4. Heippa!
    Sellanen kysymys tässä blogiasi ihastellen tullut mieleen, että saisko sulta tilata noita kauniita villasukkia? vai olisko niitä jossain ihan myynnissä?
    -Paula-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula; olen tehnyt sukkia tilauksestakin. Myynnissä niitä on juuri tuolla viikonlopun markkinoilla ja meidän oman kylän joulumyyjäisissä.
      Ylhäällä sivupalkissa on e-mail-osoitteeni, laitapa sinne postia,jos haluat tilata sukat :)

      Poista
  5. Ihania sukkia ...kaikki!!!
    Tykkään kun ovat pitkävartisia.

    VastaaPoista
  6. Upea syysvuokko ja olipas ihania sukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit; kiitos! Syysvuokot on niin ihanan herttaisia!

      Poista
  7. Ihania kasveja ja käsitöitä! Ja grrrr mitkä tiikerisukat! Mukavia leipomushetkiä sinne! Onko markkinat samass paikassa kuin joulun alla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; grrrrr, ja mulla on vielä jaguaarilankaakin!
      Nämä markkinat on tuossa naapurikylässä, meidän Mansikkapaikan vieressä :)
      Tuolla tekstissä olevasta linkistä pääsee sen kotiseutuyhdistyksen sivuille, sieltä löytyy ajo-ohjekin. Jos satut ens lauantaina olemaan Raumalla.......

      Poista
  8. Oih ja voih, mulla on puutarhahommat ihan pysähdyksissä tämän kurkunpääntulehduksen vuoksi. Ja toisaalta, eipä mulla ole mökin kukkapenkissä yhtään vapaata tilaakaan, mihin istuttaa uusia perennoja (tai jos nyt vähän sovittelee, niin ehkä joku väli vielä voisi löytyä).

    Mukavia markkinoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; voi surkeus sun kurkkuasi :( Pikaista paranemista!
      Aina löytyy tilaa perennalle, tai parille.....
      Kiitos, markkinat on kivoja!

      Poista
  9. Huikeat räyhäsukat :)
    Ja nuo nappisukat ovat kyllä suloisia!!

    VastaaPoista
  10. Tiikerisukat on tosi makeet ja muutkin niin hienoja. Sulla on energiaa hurjasti, kun teet noita myyjäisjuttujakin :) Kauniit kukkakuvat, tuo uusi maksaruohosi taitaa päästä mun ostoslistalle!

    VastaaPoista
  11. Mahtavat tiikerisukat ja hirveä energia sinulla,kun jaksat kutoa ja leipoa :)

    VastaaPoista
  12. Kaunista syksyistä tunnelmaa sun postaus täynnä :) Ihania villasukkia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥