torstai 26. syyskuuta 2013

Syksympi



Alkaa tuntua päivä päivältä syksymmältä.
Viime yönä oli jo täällä lounaisrannikollakin pakkasta.

Aamulla aurinko sulatteli kuuraa hortensian kukista.
Yritin kiireessä ottaa muutaman kuvan.
Ei tullut teräviä kuvia, makrokuvaajan ykkösharmi, tuuli,
heilutteli kukkaterttuja ;(
Keijunkukan lehdelläkin huurteet muuttuvat vesipisaroiksi


S u u r i  L e i p o m i s p ä i v ä
oli eilen
 Ystävän tilaamat karjalanpiirakat, 170 kappaletta.
Vähän jäi vielä itsellekin 
ja äidillekin vein muutaman,
kun tänään kävin hänen kanssaan kauppa- pankki- ja apteekkiasiolla.

Alkoi aivan kamalasti tehdä mieli uutta pullaa.
Koko kesänä en leiponutkaan yhtään kertaa oikeaa pullaa.
Ihanan rentouttavaa ja terapeuttista on upottaa sormet taikinaan.
Pullia riitti myös naapurille ja äidillekin,
joten kaikki eivät koituneet oman vyötärön turmioksi......
  
 ..kun kerran leipomaan aloin, tein myös kaksi annosta,  6 kappaletta, 
saaristolaisleipiä. 
Oman leipänsä sai  karjalanpiirakoita hakenut ystävä,
 naapurikin sai yhden, äidille vein pari leipää
ja meille itsellekin jäi vielä kaksi.
Toinen syötiin heti lämpimänä, tämä on n i i n  hyvää,
parempaa kuin mikään kakku!
Kannattaa kokeilla, todella helppo ja nopea tehdä,
aikaa pitää varata ainoastaan kohotukseen ja paistamiseen.
Mutta on kyllä sen arvoista!
Täällä on ohje.

Kynttilät ovat meillä lyhdyissä sisälläkin.
Meillä liikkuu kaikilla pöydillä ja tasoilla
 kärventymisvaarassa olevia kissanhäntiä,
joten lyhdyt ovat ainoa vaihtoehto.

Parasta syksyssä.
Onni ei enää halua olla metsäkissa,
vaan ryhtyy koti- ja sylikissaksi.
Kyllä hän kesänkin tässä lähistöllä oleskelee,
lähes joka päivä käy kiireesti ruokakupilla.
Mitään pidempiä kesälomareissuja hän ei tänä kesänä tehnyt.

Äsken juuri meillä oli puolen tunnin rapsutus-, kehräämis- ja puskemissessio.

Koko viime yön hän nukkui meidän sängyssä!
Nytkin jo odottelee siellä.


Tunnelmallista torstai-iltaa!



Marja

28 kommenttia :

  1. Hei, hyvän näköisiä ovat leipomuksesi. Miten jälkikäsittelet kypsät karjalanpiirakat, voiteletko ne voi-vesiseoksella vai kastatko siihen koko piirakan.
    Namia varmasti ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; kiitos :)
      Joskus tein niin, että upotin koko piirakan heti unnista otettuani voi-vesiseokseen ja sen jälkeen ladoin koriin liinan alle. Hyviä tuli sillä keinolla.
      Nykyään ladon piirakat kuumina tuohon ritilälle ja laitan pari liinaa päälle, että piirakat pehmenevät ja jäähtyvät siellä liinan alla. Kun teen myyntiin ja kavereille piirakoita paljon kerralla, pakastettavaksi asti, en laita niihin rasvaa ollenkaan. Säilyvät siten paremmin pakastimessakin. Lämmitysvaiheessa saa sitten jokainen voidella oman mieltymyksensä mukaan. Itsekin ollaan totuttu syömään niin, että lämmityksen jälkeen laitetaan nokare oivariinia päälle. Aina ei viitsi tehdä munavoita, joka olisi ihan luksusta kyllä.

      Poista
  2. Kyllä on komeita karjalanpiirakoita, ja pullat tuoksui ihan tänne asti, puhumattakaan tuosta saaristolaisleivästä. Olen ohjeesi mukaan sitä tehnyt ja on todella helppo ja hyvä ohje.
    Nuo huurteiset kukat, upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli; kiitos :)
      Pullan tuoksu on niin kodikas. Meilläkin on aina saaristolaisleipää jääkaapissa.

      Poista
  3. Mieheni rakastaa saaristolaisleipää, itse en ole vielä tohtinut tehdä - jospas sun ohjeella kokeilisin -mukavaa syksyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa syksyä sinullekin! Kannattaa kokeillla tuota limppua, Se taikina on tosi pehmeää, tarttuu käsiin ihan kunnolla, minä käytänkin sellaisia vinyylikertakäyttöhanskoja taikinaa tehdessä, ovat näppärät.

      Kohotan leivät muovisen ison kakkukuvun alla, kun se taikina on niin pehmeää, se tarttuu kiinni päällä olevaan liinaan, joskus kokeilin kohottaa leivinpaperin alla, mutta tarttui siihenkin. Tuo parin tunnin kohotusaika on sellainen viitteellinen, riippuu vähän lämpötilasta. Ei kannata antaa kohota liian kauan, ettei taikina ala valua vuoan reunojen yli....

      Poista
  4. Onpas maukkaita leivonnaisia. Tästä sainkin idean leipoa saaristolaisleipää tänään, en ole sitä koskaan itse leiponut. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. annekatariina; ei muuta kun leipää leipomaan :)

      Poista
  5. Uuu, miten hienot hortensiakuvat!
    Kade olen noista leivonnaisista. :D En edes muista, että koska olisin syönyt tuoretta pullaa... (vaikka ei sitä tähänkään vyötäröön tarvisi yhtään lisää, hih)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; kiitos :)
      Miksi kaikki hyvä aina kerääntyy vyötärölle....??? Epistä!

      Poista
  6. kaunista...nuo kuuraiset hortensia kukat ovat jokasyksyinen ihastelun kohde. Meillä kuuraa ei ole vielä ollut ;) Mukavan tunnelman tuovia kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita ovat aina ensimmäiset kuura-aamut :)

      Poista
  7. Kauniita kuvia, puolensa siis halloissakin ! Voi kun oot ollut ahkera, ihania leivonnaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pivi; kauniisti halla kuorruttaa luonnon, vaikka sen jälkeen kukat ovatkin entisiä! Syksyllä iskee aina leipomisinnostus ;)

      Poista
  8. 170 karjalanpiirakkaa...huh huh...on siinä ollut urakkaa ja vielä pullia päälle...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina; juu, oli siinä vähän rypytämistä.....

      Poista
  9. Kyllä pikkupakkanen tekee kaunista jälkeä. Meillä ei ole vielä ollut pakkasta, vaikka ollaan paljon pohjoisemmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; kivat oli kuorrutukset :) Paikallisesti taisi tuo pakkanen puraista...

      Poista
  10. Ihania hortensiakuvia. Pakkasta oli tosiaan eilisaamuna täälläkin. Tuntui aika kalsalta edellisen viikon liki parinkympin päivälämpöön verrattuna. Pulla- ja piirakkakuviasi katsellessa alkoi tehdä omatekoista pullaa mieli, enpä olekaan aikoihin ehtinyt leipomaan. Josko tänä viikonloppuna, tai sitten ei. Ehkä pitää ryhtyä istuttamaan sipuleita, kun kylmyyden on luvattu vaan jatkuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; kiitos! Suuret on lämpötilavaihtelut tosiaan! Ehdit sinä leipomaan, ei ole kiire vielä sipulien istuttamisella....

      Poista
  11. Voi hyvä tavaton mistä tota energiaa sulla oikein riittää?!!? Ei voi kuin ihailla tarmoasi. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; Mukavaa viikonloppua sinullekin! Joskus on tarmoa enemmän, joskus taas ei melkein lainkaan.....

      Poista
  12. Nyt iski Suomi-ikävä päälle. Aah, mitä herkullisia pullia ja piirakoita! Olen upouusi keliaakikko Italiassa, täytyypä kahlata suomalaisia blogeja gluteenittomien reseptien toivossa. Niin romanttinen hortensia, kiitos siitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruostevilla; voi sentään, millä sitä ikävää nyt lieventäisi.....
      Suomalaisissa lehdissä on viime aikoina näkynyt gluteiinittomikin reseptejä, Kotivinkissä ja Kodin Kuvalehdessä ainakin, vaikka en ole kovin tarkaan niitä reseptejä tutkinut, kun ei ole ollut gluteiinittomille tarvetta itsellä.

      Poista
  13. Ihana, miten ehdit tallentaa kuuraa. Meillä ei vielä ole ollut näin kylmä, mitä nyt sisätiloissa paleltaa koko ajan ;)

    Kiitos tuosta saaristolaisleivän ohjeesta. Olen monta kertaa miettinyt, että pitää ostaa leipävuoka vain ja ainoastaan tähän käyttöön, mutta aina se unohtuu. Suurta herkkuani tuollainen leipä.

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piia Anneli; nopeasti aurinko sen kuuran sulatti kyllä. Syksyinen kosteus alkaa tunkea sisätiloihinkin....
      Kannataa kokeilla tuota leivän paistamista, on kyllä niin hyvää:)

      Poista
  14. Huippumahtavat nuo kuurakuvasi. Ja taas sä oot leipassut vaikka mitä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥