torstai 12. syyskuuta 2013

Viljelijän onnenhetket


MIKÄÄN ei ole niin riemullista kuin sadonkorjuu!

Jossain aikaisemmassa postauksessa jo kerroinkin perunaviljelmästäni.
Keväällä istutin lavakauluskasvimaalle 21 Lapin puikulaa, 
jotka jo talvella ostin Äkäslompolosta.
Soittelin niille kasvimaan reunalla Souvarien CD:täkin, että ne tuntisivat olensa kotoisaksi.
Muutaman kerran heinäkuussa söimmekin jo uusia perunoita omasta maasta.

Eilen menin pikkuisen perunakorini kanssa perunannostoon.
Ihania, täydellisen kauniita, suuria puikuloita!
Vaikka kuinka paljon!
Kolmasosa jäi vielä maahan, kun jääkaappiin ei mahtunut enempää.

Maakellariko nyt pitää hankkia?!

Puikuloista tehty perunamuusi ja lohisoppa ovat aivan omaa luokkaansa!

Lohisoppaa tehtiinkin heti eilen.
Mistään ei tule niin hyvä soppaa kuin puikuloista.
Vielä kun olisi Tenon villinä ja vapaana kasvanutta lohta....
Ihan hyvä tulee kirjolohestakin.
Liemeenkin laitan kasvisfondia, kun en välitä kalaliemen mausta,
siitä tulee mieleen lapsena pakolla syötetty kalanmaksaöljy......

 Paahdettua ruisleipää ja kivennäisvettä seuraksi


Tänään jatkoin sadonkorjuuta

 Kasvimaalta löytyy vielä kesäkurpitsaa, kevätsipulia ja kasvihuoneessa riittää tomaatteja.
Kaupasta kävin hakemassa luomuporkkanoita sekä kukkakaalin ja parsakaalin.

Monta kertaa on tänä kesänä tehty kasvisgratiinia.
Meillä sitä syödään ihan pääruokana ruisleivän kanssa,
vaikka useimmiten sitä kai pidetään liharuoan lisäkkeenä.
  
Tuoreet, kotimaiset kasvikset.
Suorastaan ylellistä. 
  
Tänään syötiin  Aurajuustolla höystettyä gratiinia

Edellisellä kerralla vuohenjuustoa....

Reseptit ovat tuossa alapuolella omana postauksenaan...


Aloitettiin sitä pihakierrostakin Ruusan kanssa,
mutta kesken kaiken alkoi sataa ja ukkostaa.
Ei kyllä haittaa sade yhtään. 
Täällä on rutikuivaa, satanut on viimeksi joskus monta viikkoa sitten!
Pihakierros jatkuu taas, kun sade lakkaa.....

Marja

24 kommenttia :

  1. Värikkäitä herkkuja siellä on taas paloiteltu! Ja Paul Bocuse -leikkuulaudalla tietenkin. Meinaa iskeä nälkä näin yön pimeinä tunteina... Minäkään en piittaa kalaliemestä. Niinpä maustankin lohikeiton aina kasvisliemellä. No minä teenkin tavallisesti basilikalla maustettua kasvissoselohikeittoa, joten siihen se ainakin passaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teresa Maria; iloisen värinen ruoka maistuukin tosiaan paremmalta....
      Herkulliselta vaikuttaa sinunkin lohisoppasi :)

      Poista
  2. Komea on satosi puikuloista, sileita kauniita perunoita. Ja niin tavattoman hyvänmakunen lajike se kyllä on.
    Kasvis gratiinin ohjeen otin talteen koneelle, saan sitten tehdä sitä kun ehdin. oli niin hyvän näköistä kuvasssasi.

    VastaaPoista
  3. Upeaa väriloistoa ja ihania herkkuja. Ja kiitos muistutuksesta, mulla makaa vielä maassa perunoita ja nyt ne on kyllä haettava pois, kun sää on muuttunut selkeästi kosteammaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saga; iloisen värisiä ovat tuoreet kasvikset :) Kannattaa toisaan nostaa ne perunat ennen syyssateita...

      Poista
  4. Ihania herkkuja täällä, nam..:)

    VastaaPoista
  5. Ihan tulee tuoreen perunan tuoksu nenään..niin ja ihanan ruuan.Nami vaan. Ihana postaus. Syksyn iloa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RaijaAnnikki; oman maan perunat onkin niin paljon parempia ;)
      Oikein mukavaa syksyä sinullekin!

      Poista
  6. Ihania herkkuja omalta kasvimaalta.
    "On vaikeata ajatella mitään muuta kuin miellyttäviä asioita, kun syö itse kasvattamaa."

    VastaaPoista
  7. Upeita herkkuja! Ja mikäs sen parempaa kuin omasta maasta otettuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit; ne itsekasvattamat vaan on parempia :)

      Poista
  8. ooo..miten hienoja puikuloita, mekin syödään niitä lähes koko talven ajan, mutta kaupasta haetaan... huisin hyviä karjalanpaistin kera :)Ihan tuli nälkä noin riemukkaan värisiä herkkuja katsellessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anski; mahtava oli puikulasato, ihan itsekin yllätyin! Värikkäät maistuukin paremmmilta!

      Poista
  9. Ihailen täälä kauniita valokuviasi. Katselin edellisiäkin postauksia ja niissä oli niin ihania kukkakuvia ym. Olet todella taitava kuvaaja !

    VastaaPoista
  10. Njam, mitä herkkuja! Terveen ja hyvännäkölsiä pottuja olet saanut korjata kasvimaalta. Mukavaa sunnuntaiehtoota sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; kyllä tässä nyt ollaan niin perunanviljelijää että.....
      Mukavaa ehtoota ja alkavaa viikkoa sinullekin :)

      Poista
  11. Onpa terveen ja puhtaan näköisiä perunoita ja herkullisia gratiineja. Ovat mun lempiruokia :)

    VastaaPoista
  12. Ihanat perunat, puikulat on ihan parhautta. Täytyykin muistaa ensikeväänä laittaa niitä kokeeksi, en ole perunaa viljellyt naismuistiin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥