torstai 31. lokakuuta 2013

Terveisiä risuverstaalta!

Syksyn ensimmäinen risusydän

Viime viikonloppuna tuotiin peräkärryllinen koivunoksia kotiin.
Tulevana viikonloppuna haetaan Mansikkapaikasta kärryllinen havuja.
On sitten vaihtelua, voi tehdä vuorotellen havu- tai risutöitä.......
Marraskuun aikana olisi tarkoitus saada tehtyä
joulumyyjäisten kranssit, havupallopuut ja risulinnut.


Kuistin penkille kynttilälyhdyn seuraksi 
tein sammalpallopuun ja istutin pari pikkuruista kuusta saviruukkuihin.
Tänäänkin illan hämärä pääsi yllättämään, kuvista ei nyt tullut oikein kummoisiakaan.
Seuraavat kerralla sitten yritän muistaa kuvata keskipäivällä....


Lokakuun viimeinen aamu valkeni vaihteeksi pikkupakkasessa.


Nopeasti aurinko sulatti kuurat heiniltä

Riippalehtikuusen kellastuneet lehdet vielä sinnittelevät puussa.




Keskiyöllä päättyy sukkasadon kerääminen 
ja minulla on viimeisistä sukista vielä kärkikavennukset tekemättä!
Vielä on kuusi tuntia aikaa, hyvin ehtii......

Tunnelmallista marraskuuta,
sytytellään kynttilöitä ja
nythän voi jo mainiosti aloittaa glögikauden!



Marja

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

"Junatumput" ohje


Lupasin laittaa ohjetta näihin "junatumppuihin"

Junasukkien seuraksi teen useimmiten myös pienet tumput.
Näitä ohjeita on olemassa varmasti muitakin,
itse olen kehitellyt tämän mallin.

Junasukat teen yleensä 40 silmukalla.
Tumput saavat olla vähän pienemmät.
joten aloitan neulomisen 36 silmukalla.
Valmiin työn koko riippuu käytetyn langan paksuudesta
ja puikkojen koosta.
Yleensä käytän jotain vauvalankaa ja 2 tai 2,5 numeron puikkoja.

Kun käyttää sukkiin ja tumppuihin samaa lankaa, tulee niistä yleensä
sopivan kokoiset toisiinsa nähden.



Tästä kuvasta näkyy, että tumppujen kämmenpuoli on sileää neuletta
ja päällipuolella on raidat nurjasta neuleesta.

Kuvaa katsomalla tuo ohjekin saattaa olla ymmärrettävä.

Luo 36 silmukkaa ja jaa ne tasaisesti  4 puikolle.
Neulo 2o, 2n joustinneuletta 12 krs.
Neulo 1 krs oikein.
Neulon joustineuleen ja nurjan kerroksen väliin yhden kerroksen oikein,
 näin mielestäni nurjat kerrokset asettuvat kauniimmin.
Neulo 4 krs nurin, 4 krs oikein, 4krs nurin ja 1 krs oikein.
Tämän jälkeen 12 krs 2o, 2n joustinneuletta.
Neulo 1 krs oikein, jonka aikana lisää 2. ja 3. puikolle yhteensä 3 s.
*Neulo nyt 1. puikon silmukat oikein, 2. ja 3. puikon silmukat nurin ja 4. puikon silmukat oikein.
Jatka näin vielä 3 krs.*
Seuraavat 4 krs. kaikilla puikoilla oikein
Toista *- * vielä kaksi kertaa ja niiden välissä 4 krs oikein kaikilla puikoilla.
Neulo 1 krs oikein, jonka aikana kavenna 2. ja 3. puikoilta yhteensä 3 s.

Aloita sädekavennus:
Neulo *2 s. oikein yhteen, 4 s. oikein*, toista kerroksen loppuun.
Neulo 3 krs oikein.
*Neulo 2 s. oikein yhteen, 3 s. oikein*, toista kerroksen loppuun.
Neulo 2 krs oikein.
*Neulo 2 s. oikein yhteen, 2 s. oikein*, toista kerroksen loppuun.
Neulo 1 krs oikein.
*Neulo 2 s. oikein yhteen, 1 s. oikein* toista kerroksen loppuun.
* Neulo 2 s. oikein yhteen*, toista kerroksen loppuun.
Vedä lanka jäljellä olevien silmukoiden läpi ja päätä lanka.


Marja

Ruskea


 Makroviikoilla on tarkoitus kuvata joka viikko jokin kohde LÄHELTÄ!

VIIKON AIHE:

RUSKEA

Ilmeinen kuvauskohde olisi ollut pihalta löytyvät ruskeat,
 sieltä ei enää juuri muuta väriä löydykään,
ainoastaan nurmikko vielä viheriöi.
Mutta ei.
Kuvasinkin tänään kauppareissulla tehdyt ruskeat ostokset!



Espressopapuja, 
Lumo-ruokapuodista



 Ruskeaa pehmeää lankaa.
Wingspan-huivin aion tästä kutoa.


lisää ruskeaa löytyy nappia klikkaamalla


Marja

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Pehmeitä paketteja

Sukkasadon kerääminen jatkuu vielä 4 päivää, lokakuun loppuun asti.
Monta paria valmistui ennen kuin ehdin vihdoin tarttua kameraan...
Joulumyyjäisiin ovat menossa nämä vauvakoon junasukat,
yhteensä 4 paria.
Sukkien lisäksi kudoin myös vanttuut samalla tyylillä.
 Vihreät ovat Novitan Pikkusiskoa
 
Sinset ovat Vikingin Nordlysia,
75% superwash villaa, 25% nylon

Ihanan pehmeää lankaa, ei ehkä kestäisi kovaa kulutusta
Kahdet sukat ja vanttuut ovat punaista SandnesGarnin
Babyull Lanettia

Lankakorista löytyi vanhempaa Novitan Nalle Kukkaketoa,
siitä tuli Päivänkakkarasukat lapselle, koko n. 34/35

  

 Gjestalin Maijasta valkoiset ja harmaat pitsipolvisukat aikuiselle.
Koko n. 36/37
Pitsisukkien kuvioon olen saanut inspiraation Ullaneuleen ohjeesta.
Kuviota piti tosin soveltaa, että sain sen sopimaan polvisukkiin.

Vieläköhän saisi kolmet sukat valmiiksi ennen kuun loppua?
Ainakin puikoilla on nyt punaiset nappisukat lapselle, valkoiset pitsisukat ja 
vielä yhdet sinivihreät sukat langasta, jonka vähän aikaa sitten voitin
yhdestä blogikilpailusta. Siitä enemmän, kunhan sukat valmistuvat.
Ainakaan ei pääse kyllästymään kun voi vaihdella kolmen eri kutimen välillä.....

Normaaliaikaan on palattu tänään,
ei voi olla huomaamatta, kun jo viideltä on pilkkopimeää.

Vastaavasti aamulla tuli aloitettua vähän aikaisemmin,
ikkunat pestiin tänään, mies pesi ulkopuolelta ja minä sisäpuolelta.
Näin syksyllä pestään ikkunoista vain ulko- ja sisäpinnat.
Ei näin pimeään aikaan haittaa, jos siellä väleissä on vähän pölyä....
Keväällä pestään taas kaikki pinnat.
Meillä on ikkunoissa 4 lasia, siis yhdessä ikkunassa on 8 pestävää pintaa
ja ulommaisissa ikkunoissa on oikeasti 12 ruutua, ei siis mitään irtoristikoita.
Ikkunanpesu on aina niiiin hermojaraastavaa, milloinkaan niitä ei saa ihan puhtaisiksi,
aina jossain niistä kahdeksasta pinnasta näkyy jokin tahra tai viiru!
Perjantaina kävi ikkunafirman esittelijä esittelemässä uusia ikkunoita.
Maksaisi meidän huusholliin n. 13.000 euroa.
Ehkä nyt vielä toistaiseksi yritetään pestä näitä vanhoja.....

Jänisverkot tuli asennettua puiden ympärille.
Aika varhaisessa vaiheessa tänä vuonna, maa ei ollut jäässä!

Ikkunoiden kukkalaatikoista otin pois paletuneet krysanteemit
ja nyt ovat laatikot talvikuosissa.
Laatikoissa on sammalta ja jäkälää ja 
jäkälöityneitä oksia joihin laitan vielä valot.
  
 Laitoin nyt noita oksia, ne pysyvät hyvinä kevääseen asti,
Callunat ja havunoksat yleesä menevät huonoiksi kevättalveen mennessä,
eikä niitä saa poiskaan ennen kuin multa laatikoissa keväällä sulaa.

 
Kokeillaan nyt näitä oksia tänä vuonna,
olkkarin ikkunalle virittelin jo valotkin.

Nyt pitää mennä laskemaan Heinälatoon viikon sukkasaldoa,
mutta ensin täytyy yrittää lepytellä Onnia, jos hän suostuisi tulemaan jo sisälle.
Teekkari kävi koirineen viikonloppuna kylässä ja Onni muutti
sydämistyneenä kasvihuoneeseen.
No, on hänellä siellä lampaantalja pärekorissa makuualustana,
mutta kuitenkin..... 


Reipasta lokakuun viimeistä viikkoa!




Marja

maanantai 21. lokakuuta 2013

Hiipuu.......


Vähitellen alkaa hiipua syksyn väriloisto.


Poikkeuksellisen upeista väreistä on saatu nauttia tänä syksynä
ja kesäkin oli lähes täydellinen.


Vaan samettisumakki ei leiskunutkaan tulenpunaisessa ruskavärissä,
laittoi ainoastaan lehtensä rullalle ensimmäisten yöhallojen jälkeen.....



Laulujoutsenet ovat matkalla etelään.
Pysähtyivät ruokailemaan läheiselle pellolle viikonloppuna.
Niin loppuu kaikki hyvä aikanaan, värikäs syksykin.




Jäljelle jäävät ruskeat ja harmaat sävyt.



 
 


Pari kaunista pakkasaamua on ollut meilläkin,
mutta lunta ei täällä vielä ole näkynyt.
Huomenna alkaakin jo lämpimämpi jakso, syksyistä vesisadetta on luvassa.


 Loppuviikko ja viikonloppu mentiin meillä kolmen K:n merkeissä;
kierrätys, kirppis, kaatis.
Huone kerrallaan on käyty läpi huushollia.
Viimeksi siivottiin vielä risuverstas ja miehen verstaskin.
Yllättävän paljon ylimääräistä roinaa löytyy nurkista.
Nyt alkaa olla taas avarampaa, siistimpää ja kevyempi mieli itselläkin.
Tänne koneen ääreenkään en ehtinyt,
niinpä en ole vastannut edellisen postauksen kommentteihinkaan.
Kiitos niistä kommenteista ja kiva kun käytte täällä kylässä!

Betweenille vastaankin nyt tässä;
edellisen postauksen kuvat olen
kuvannut perusputkella, Canonin 15-85 millisellä.
En erityisemmin paneutunut asetteluun, enkä juuri mihinkään
muuhunkaan niitä sipulipusseja kuvatessani,
kun alunperin ei ollut edes tarkoitus laittaa niitä kuvia tänne blogiin.
Laitoin ne kuitenkin itselleni muistin tueksi, täällä ne säilyvät parhaiten :)
Kissakuvat otin pikaisesti automaattiasetuksilla ja kameran omalla salamalla.
En sitten paneutunut niihinkään kuviin sillä kertaa.....
Viimeksi vielä yksi ja tärkein K!
Kissat!



Ruusa ja rosmariini

Harvinaisen hyvässä mallissa ovat pihatyötkin tänä syksynä.
Yhtään kasvia ei ole enää istuttamatta
ja lavakauluskasvimaakin tuli siistittyä viikonloppuna.

"Perunamaahan" laitoin talvehtimaan syyskylvökset.

Kuvassa näkyy myös valeistuksessa oleva Ritausma-ruusu,
sillä ensi kevääksi jäi uuden ruusupenkin tekeminen,
mutta hyvä suunnitelma on valmiina:)
Tuota Ritausmaa ei varsinaisesti pitänyt edes ostaa vielä tänä kesänä,
mutta törmäsin siihen Kauppilan alessa, pakko se sitten oli ostaa.
Se ei ole edes omajuurinen, katsotaan miten selviää talven yli.
Vakkataimesta olen tilannut ensi kevääksi omajuurisen Ritausman,
pitää nyt muistaa tehdä riittävän suuri siitä ruusupenkistä......
 
Syyskuussa kylvin sormustinkukkia, maariankelloja ja akileijoja
kennoon, jonka upotin maahan.
Kylmäkäsittelyn vaativat akileijat ehkä itävät keväällä....
Päälle laitoin suojaksi nuo korit, ei tule kisuille kiusausta käyttää kennoja vessana.
 
Siemenet olen tilannut LifeLike Finlandista
sieltä löytyy siementen lisäksi vaikka mitä muutakin mielenkiintoista.......


Nyt menen keittämään kupillisen vihreää teetä ja otan kutimet esille

Leppoisaa syyslomaa kaikille lomalaisille
ja muille muuten vaan mukavaa viikkoa!


Marja