tiistai 12. marraskuuta 2013

Lettupäivä

Ei täällä vielä ihan talvihorrokseen ole vaivuttu,
vaikka postaustahti onkin  h  a  r  v  e  n  t  u  n  u  t . . . . 
Artisti oli pitkän viikonlopun täällä meidän ilonamme.
Eilen illalla hän paistoi meille oikein ISON pinon lettuja.
Kesällä maisteltiin mansikoita lettujen seurana, eilen
oli jäätelöä ja vadelma- ja karviaishilloa.

Tänään on suorastaan musertavan ikävä sää.
Ei paljon surkeammalta maisema voisi enää näyttää!

Onneksi on niin paljon kaikkea tekemistä, suorastaan kiirettä,
ettei ehdi edes masentua.

Tänään olin hierojalla, 1,5 tuntia.
Ihanan rentouttavaa.

Huomenna mennään Tampereelle koko päiväksi.

Joulumyyjäiset alkavat olla järjestyksessä,
kaikki myyntipaikat on varattu.
Enää puuttuvat lehti-ilmoitukset.


Risuverstaalla valmistuu edelleen risu- ja havujuttuja.

Eilen keitin myyjäisiä varten hilloja.
Mansikkaa, vadelmaa, mustikkaa, karviaista.
Huumaava kesän tuoksu täytti keittiön.

Puikoilla parit erilaiset sukat ja tuubihuivi valmistumassa....

Kuvia näistä kaikista 
sitten kun kamerassa voi käyttää jotain muuta ISO-lukua kuin 3200.....

Siihen asti,
 toivon ylläpitämiseksi,
kuvia viime kesältä






Enää vähän yli kuukausi ja päivä alkaa pidentyä!

Lämpöisin ajatuksin


Marja

15 kommenttia :

  1. Kauniita kuvia :) Odottelen myös sitä hetkeä, kun päivät alkavat taas pidentyä. Siitä viimeistään alkaa kevään odotus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne N; kiitos! Ihan totta, tammikuussakin alkaa olla jo paljon valoisampaa ja voi alkaa odotella kevättä :)

      Poista
  2. Hei,
    Tänne Tampereelle on aina hyvä tulla!
    Kiitos tuosta viimeisestä kuvasta ja eritoten tuosta lauseesta sen alla: Enää vähän yli kuukausi ja päivä alkaa pidentyä!
    Lämpimin ajatuksin myös täältä......









    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; kiitos sinulle! Ja Tampereella oli oikein mukavaa :)

      Poista
  3. Marmaata ja ikävää on sää tosiaan ollut tänään, mutta kuvasi ihanasti piristävät. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko; kiitos! Kyllä sitä päivien pitenemistä jo ihan tosissaan odottaa...

      Poista
  4. Nyt kesäkuvat ovat taas kovaa valuuttaa, ihanaa kun niitä on arkistot pullollaan! Ja päivän pidentymistä minäkin odotan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria; ihan totta, tosi tarpeellisia ovat kesäkuvavarastot :)

      Poista
  5. Juuri tänään ajattelin, että tekisi mieli tehdä lettuja. Ehkäpä huomenna toteutan sen, niin hyvältä nuo näyttivät. Tänään on ollut niin pimeä päivä, että tuntuu hurjalta päivien pimenevän vielä kuukauden ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinuski; lettupäivä silloin tällöin on ihan tarpeellinen :) Pikkupakkanen saattaisi vähän piristää tätä ankeutta, lumipeitettä tänne on kuitenkin turha odottaa vielä pitkään aikaan....

      Poista
  6. You have make beautiful photos!
    Greetings, RW & SK

    VastaaPoista
  7. Kyllä noiden kesäkuvien avulla taas jaksaa, niin on harmaata ulkona juuri parhaillaan. Ihan tuli muuten lettunälkä nyt just, mistäköhän syystä...?

    VastaaPoista
  8. Tosiaan, kohta päivät taas pitenevät. Noita ihania kuviasi katsellessa tässä ihan virittyy odottamaan uusia siemenluetteloita. Nehän saapuvat pian joulun jälkeen. Tänään kävin hetki ennen auringon laskua tutkimassa omaa pihamaata ja totesin loppukesästä siirtämien jouluruusujen selvästi juurtuneen, sillä mullasta kurkki uutta kasvua. Laitoin vähän puunlehtiä päälle, jotta eivät ihan paljaina olisi. Ensi yöksi luvattiin nollaa tai peräti muutamaa pakkasastetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; mulle on jo tullutkin pari siemenluetteloa. Kunhan muistaisi nyt vaan pelkästään selailla niitä, muuten tulee keväällä paniikki siementen kanssa.......
      Jouluruusut ovat yllättävän helppoja kasvattaa, selviävät hyvin näistä meidän talvistammekin.
      Pikkupakkanen olisikin ihan kiva :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥