perjantai 28. helmikuuta 2014

Makrohaaste 136

Makroviikoilla on tarkoitus kuvata joka viikko jokin kohde LÄHELTÄ!

VIIKON AIHE:

HAJU

Teemaextrassa sama aihe.

Yleensä haju-sanalla on negatiivinen kaiku.
Haju mielletään pahaksi, kun taas tuoksu tarkoittaa kaikkea miellyttävää.
Kuvasin yhden itkettävän hajun.




Sipulit eli laukat (Allium) on narsissikasvien heimon suku, johon kuuluu noin 1 250 lajia. 
Vastauksessani Allium-sukua saa nyt edustaa punasipuli.
Valkosipuli olisi voimakkaamman ja mielipiteitä jakavan hajunsa puolesta sopinut paremmin,
mutta kyllä tavallisenkin sipulin haju sopimattomassa paikassa on riittävän kiusallinen.
 Kun sipulia leikataan, vapautuu sen rikkoutuneista solukoista kemikaaleja, jotka reagoivat keskenään muodostaen kaasua. Kun tämä kaasu yhdistyy silmien nesteeseen muodostuu rikkihappoa, joka luonnollisesti ärsyttää silmien kyynelkanavia. Suojellakseen silmiä keho siis tuottaa enemmän kyyneleitä huuhtoakseen rikkihapon pois.


Hajusta tuli mieleeni vielä ostamani rohtovirmajuuren siemenet.
Siemenpussin takana lukee:
Kauniin kukintansa ja tuoksunsa vuoksi hieno lisä
kukkapenkkeihin houkuttelemaan perhosia.
Nuoria versoja käytetään salaatissa.
Maku sopii jäätelön ja pikkuleipien kanssa.

Minähän ostin heti, kun kasvin luvattiin houkutttelevan perhosia!

Koska kasvi ei ollut tuttu muuten kuin nimen perusteella,
 googletin vähän lisätietoa.

Wikipediassa sanottiin mm:
Rohtovirmajuuren tuoksu muistuttaa jalkahien hajua ja villitsee kissoja.

Samansuuntaista kuvausta löytyy Luontoportistakin:
Virmajuurista lähtee (etenkin kuivattaessa) kuvottava lemu,
 suurissa kasvustoissa kävelykin voi aiheuttaa suoranaista pahoinvointia.
 Syypää on isovaleriaanahappo, joka kuuluu jalkahienkin koostumukseen. 
Kollikissojen mielestä haju on vallan vastustamaton 
ja saa ne kevättalven kiima-aikaan vastaavaan hurmokseen:
 eläin saattaa kaivaa juuria maasta, piehtaroida kasvin päällä ja syödäkin sitä. 

Jaahas, enpä taida istuttaa taimia ainakaan ihan pihan parhaalle paikalle.
Metsän laidalle ehkä.
Meidän kissat eivät luultavasti villiinny näistä, sillä
heillä ei ole muutenkaan enää mitään käsitystä kissojen kevätpuuhista.

Siemenpussi on saksalainen.
Tulee vaan mieleen, että heillä on varsin erikoinen maku,
jos syövät virmajuuren versoja salaatissa ja jälkiruoissa......

Lopuksi vielä tuoksukuva.
Onnellinen latva-artisokan taimi koulittuna
hyväntuoksuiseen luomu-taimimultaan.
Tämä multa ihan oikeasti tuoksuu hyvältä, toisin kuin
se happamanhajuinen kanelihomeinen kylvömulta!

Iloista viikonloppua!
Huomenna alkaa virallinen ensimmäinen kevätkuukausi!


Marja

torstai 27. helmikuuta 2014

SYDÄNHAASTE

Silmukan ytimestä-haasteen helmikuun aihe on
SYDÄN
Haasteen kotiblogit ovat Silmukan Saalistus ja Pipon ytimestä,
joista löytyvät linkit haastevastauksiin.

Haastevastaukseni tuli valmiiksi hyvissä ajoin jo toka vikana päivänä!

 Kuten kaikki tietävät, melkein mistään työstä ei tule mitään ilman asialle omistautunutta assaria!

Risusydämet tein koivunoksista eilen ihan itsekseni risuverstaalla.
 Nipsu toimi tänään kannustavana assarina kun
koristeltiin ne keittiön pöydän ääressä!


Kolme sydäntä saatiin tänään valmiiksi.
Kevät ja pääsiäinenkin olivat inspiraation lähteinä koristeluissa.




 



Tulppaanit ovat ilahduttaneet kotiin tulijaa kuistin pöydällä jo kaksi viikkoa!

Katsoin juuri pitkän ajan sääennustetta,
 lämpötila näyttäisi edelleen pysyttelevän plussan puolella.
Seuraavaksi kuistin pöydälle pääsevät narsissit ja helmililjat.
Oi että tätä onnea, jo nyt voi tehdä ruukkuistutuksia ulos!

Tähänkin haasteeseen lähdin mukaan.
Tässä onkin ryhdyttävä miettimään postausaiheita oikein urakalla!
Aiheita alkaa tosin tässä vaiheessa vuotta ja kevättä olla jo vaikka kuinka.
Kunhan vaan toteuttaa ne.

Ihan ensin otan kuitenkin esille kuukalenterin ja Kuun vaikutus-kirjan
ja teen aikataulun seuraavia kylvöjä varten!


rikäs torstai-iltaa!



Marja

tiistai 25. helmikuuta 2014

Lohikäärmeen kieliä ja muita hankintoja


Jotkut päivät ovat parempia kuin kaikki muut.
Tänään oli sellainen päivä heti aamusta alkaen.
Vaikka aurinkoa ei näkynytkään lupauksista huolimatta.
Meillä oli tänään ystäväni kanssa kaupungilla kuljeskelu- ja juttelupäivä.
Meilläkin on muka niin kiire aina, että ihan liian harvoin ehditään viettää näitä päiviä.
Tänään käytiin syömässä salaattilounas Cafe Salissa, kahvilla pienessä kahvilassa
ja kierreltiin Wanhan Rauman putiikeissa ja puutarhaliikkeissä.

Ruokapuoti Lumossa käytin joululahjaksi saamani lahjakortin.
Ihania espressopapuja, kookosvettä, intiaanisokeria, käsintehtyjä lakkakonvehteja,
luomuhunajaa, marenkeja... vaikka mitä sai 50 eurolla!

Push-Upit 
ihana pikkuinen puoti, josta löytyy ihan mitä vaan leivontatarvikkeita!
Karkkimassaa ja ruusumuotteja.
Loppuviikolla teen laskiaispullia, 
mutta seuraavaksi teen muffinsseja, näillä syntyy koristeet muffinssien päälle.
Puutarhaliikkeestä löytyi Myskisalvian Salvia scalrea ´santorini´n
ja Rohtovirmajuuren Valeriana officinalis
siemeniä.
Viidakkokurkun Melothria scabra siemeniä. 
Tänä vuonna en laitakaan amppelikurkkuja,
vaan näitä viidakkokurkkuja ja sitruunakurkkuja!
Toisessa pussissa on niitä Lohikäärmeen kielen siemeniä!
Rucola Diplotaxis tenuifolia on minun suosikkiyrttini, ihanan voimakkaan makuinen,
vuohenjuusto-mansikkasalaatti ja pizza suorastaan vaativat rucolaa seurakseen!
Tällä lajikkeella on hienot viininpunaiset lehtisuonet.
Ostin kaksi pussillista näitä siemeniä.
Ajattelin kokeilla kasvattaa niitä nyt heti yrttikasvilampun alla.....

  Toisessa puutarhaliikkeessä oli täysin vastustamattomia



 esikkoja...
 sinisiä muscareja.......
 vaaleanpunaisia muscareja....
  
ja vielä GG:n astianpesuainetta
herttaisessa pullossa!
Niitä GG:n kuppeja en uskaltanut edes katsoa,
että edes jotenkin pysyin budjetissa.....
 Meillä oli niin mukava ja piristävä päivä taas kerran.
Päätimmekin vakaasti,
 että kerran kuussa täytyy löytyä 
kummankin kalenterista tilaa tälle ystävyyspäivälle!


Edellisen postauksen ötökät vielä uudelleen!

Helmikuun alkupäivinä ostin pari luomubataattia.
Ne unohtuivat ensin pariksi viikoksi apukeittiön pöydälle muovipussiin,
mutta sitten laiton ne veteen.
Isomman kuohuviinilasiin ja pienemmän shottilasiin.
Isompaan tuli ihan muutamassa päivässä tummanpunaiset versonalut ja
vedessä olevaan osaan pitkät valkoiset juuret.
Toinen kasvatti yhden juurihaituvan sinne veteen,
mutta muuten ei tapahtunut mitään.
Eilen huomasin, että olin laittanut sen väärinpäin siihen lasiin.
Vedessä olevassa osassa oli pienet silmunalut,  jotka eivät mahtuneet
kasvamaan siellä.
Käänsin sen toisinpäin.
Nyt se vaikuttaa olevan varsin ymmällään tästä käännöksestä.
Katsotaan alkavatko ne versot vielä kasvaa.....

Nyt en oikein tiedä mitä niille pitäisi tehdä.
 Laittaa multaan varmaan.
Upotetaanko se kokonaan multaan, vai tuo alaosa pelkästään?
Täytyy varmaan googlettaa, ellei joku osaisi neuvoa?


Bloggaus-assari väsähti jo.
Puolet työpöydästäni on varattu assarien makuualustalle,
josta kyllä huomaa että assarit viettävät siinä runsaasti aikaa.

Nipsu odottelee kaveria ahtautuneena sohvan nurkkaan
siemenluettelo seuranaan.

Sunnuntaista pari viikkoa eteenpäin on kuun asento taas
suosiollinen kylvöille, pistokkaiden ottamiselle ja mullanvaihdolle.



Marja

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kevään vihreää

Se on nyt niin kevät!

Perjantaina satanut lumi on enää muisto vain.
Meillä oli tänään +5 lämmintä,
aurinkokin paistoi vähän aikaa iltapäivällä,
lintujen sirkutus pihapuissa yltyy päivä päivältä. 
 
 Navakka tuuli viilensi keliä tuntuvasti ulkona,
mutta pelakuut ovat risuverstaan ikkunalla virittäytyneet jo kevääseen.
Keväänvihreä viidakko!

 Pamela Vaugham on kukkinut koko talven,
kaverinsa Richard Hodgeson pitää juuri nyt taukoa.


 Sparkler on kukkinut ahkerasti koko talven.
Joku pieni ötökkäkin on herännyt.
 
 Pink Capitatum tuoksupelakuu on kasvanut tosi isoksi talven aikana.

Pelakuut ovat selvinneet talvesta oikein hyvin risuverstaan ikkunalla kasvilampun valossa.
Kaikki ovat niin reheviä, melkein ollenkaan ei ole kuivuneita lehtiäkään.
Enpä oikein osaa edes leikata niitä.....
Pistokkaitakaan en tarvitse, kun Tukholman messuilta on täysin mahdoton selvitä 
ostamatta muutamaa uutta pelakuuta!

 Pihalla on varsin märkää ja kuraista.
 Varjorikko on jo valmis lähtemään kasvuun
 
 ´Ruususen Uni´-atsalean juurella on jotain pieniä piippoja, 
olikohan siellä kevätkurjenmiekkoja?
Enempää ei ehditty pihalla kuvata tällä kertaa, kun Onni halusi sisälle.
Siinä kuvaajan keskittymiskyky vähän häiriintyy 
kun assari vieressä naukuu kovaäänisesti koko ajan .....


 Sisällä Onni sai raksuja ja luomu-täysmaitoa
ja minä koulin latva-artisokat.
 Niillä olikin tosi hauraat ja helposti katkeavat pitkät juuret, ainakin 10 cm.
Ensi kerralla täytyykin muistaa kylvää ne valmiiksi kennoihin eikä hajakylvönä.
Kennosta saa helpommin irrotettua taimen paakkuineen siinä vaiheessa 
kun se pitää siirtää isompaan ruukkuun.
Osan taimista koulin kuitenkin kennoon ja muutaman isompaan ruukkuun.
Ainakaan vielä ei ole yksikään nuupahtanut.

Eilen saatiin asennettua toinenkin kasvilamppu risuverstaalle.
Artisokat saavat muuttaa sinne ensi viikolla, kun ensin saan lämpötilaa siellä vähän nostettua.

 
Arvaa mikä on tämä ötökkä?

Mummun pilkkumin tulppaanit ovat olleet jo viikon kuistilla.

Viikonloppuna olen aloittanut kevätsiivouksen.
Aloitin keittiön kaappien tyhjentämisellä kaikesta ylimääräisestä.
Nyt kaapeissa on vain niitä astioita ja tarvikkeita, joita oikeasti tarvitaan ja käytetään.
Monta laatikollista vietin Mansikkapaikan varastoon odottamaan kirppis-inspiraatiota.
Niin mukavalta näyttävät väljät ja siistit kaapit.
Seuraavaksi on vaatehuoneen vuoro......

Mummun Pilkkumin loppupalaveri pidettiin tänään.
Oltiin oikein tyytyväisiä, hyvää palautetta ollaan saatu ja
meillä itsellä oli kivaa.
Seuraavan kerran Mummun Pilkkumi avautuu marraskuun 15 päivänä.
Mummulan pikkujouluateria on teemana silloin.
Niin innoissamme oltiin, että ruokalistakin jo hahmoteltiin :)

Ensin kuitenkin nautitaan piiitkästä keväästä ja kesästä!

Oikein mukavaa helmikuun viimeistä viikkoa!



Marja