maanantai 23. kesäkuuta 2014

KESÄ


Juhannus on vietetty.
Minun ajanlaskussani Juhannukseen asti on kevättä ja nyt alkaa kesä,
joka jatkuu jonnekin syyskuun puoleen väliin, jolloin alkaa loppukesä.....

Kesä se on viileämpikin kesä.
Ensi viikoksi on ennustettu vähän lämpenevää.
Huikean rehevää ja vihreää on pihalla.
(ja märkää ja kylmää)

Silti nautin niin täysillä.
Tämä on ensimmäinen kesä, jolloin en myy yhtään ainoaa mansikkaa.
Ei tarvitse miettiä aamuisin, että taas sataa ja mansikat pilaantuvat pellolla,
tulevatko poimijat kun sataa.....
Mansikoita toki vielä on kasvamassa, mutta vain omaan käyttöön.
Aina sieltä omat mansikat saa kerättyä, jossain sateen välissä.

Juhannukseksi pellosta löytyi vajaa litra kypsiä mansikoita.
Siinä sitten arvoin, kakun koristeeksi vai mansikka-vuohenjuustosalaattiin.
Jälkimmäinen voitti.
Ensi viikonloppuna sitä kakkua.
Juhannusaattoa vietettiin kasvarissa.
Villasukat ja viltti.
Kuoharipullon kuviot sopivat lämpötilaan
Meillä paistoi aattona ja vielä Juhannuspäivänäkin aurinko.
Kuva on aattona n. klo 23.30 kasvarista, keskiyön aurinko siellä kurkistelee.
Artistin synttäreitä juhlistamaan tein tätä retro-voileipäkakkua.
Tämä on niin hyvää.
Ohje tuossa alemmassa postauksessa.

Juhannuspäivänä sain istutettua kasvit lavakauluskasvimaahan.
Kasviparat olivat riutuneen ja aneemisen näköisiä kennoissaan pienessä multatilassa.
Toivottavasti nyt pian voimistuvat hyvässä mullassa.

Sunnuntai-aamulla alkanut sadekin tuli kuin tilauksesta.

Ruusa odottelee kasvarin pöydällä sateen loppumista

 Kesäkuun 15. päivä oli luonnonkukkien päivä.
Silloin olin vielä töissä viljeltyjen kukkien keskellä,
mutta Juhannuksena vietin ihan omaa luonnonkukkien päivää.....





Kuvaaminen on taas ollut monta päivää niin haasteellista navakan tuulen ansiosta.
Ehkä vielä tulee tyyni päiväkin, luonnosta löytyy vaikka mitä suloisia kuvattavia.

 
 Mansikkapaikan lumipalloheisi on varsin komea

 
 Karhunvatukat ovat täynnä kukkia
  
 Tänään kuvataan sadepisaroita

Aina olen sanonut, että ikinä en ota pihalleni siniviuhkaa,
yhtäään en ole tykännyt niistä sinisistä.
Nyt minulla onkin kahdessa amppelissa valkoista siniviuhkaa.
Vallan hurmaava.

IHANAA KESÄÄ!



Marja

Voileipäkakku - superhelppo ja herkullinen

Resepti 25 vuoden takaa.
Asuimme silloin Ruotsissa ja otin tämän reseptin talteen jostain ruotsalaisesta ruokalehdestä.
Seuraavana vuonna vietettiin meidän Artistin kastejuhlaa ja tein kakkua silloin.
Resepti on ollut toimiva ja hyväksi todettu kaikki nämä vuodet.
Tänään on Artistin 24-vuotispäivä ja Juhannuksena taas syötiin tätä samaa kakkua.

Kakku on tosi helppo tehdä, se on kevyt ja raikas ja maistuu kaikille.

Yksinkertaiset raaka-aineet

VOILEIPÄKAKKU

n. 10 hengelle

18 palaa paahtoleipää (täysjyvä, ruis tai vastaavaa)

täyte
1 tlk Flora Vispiä
1 dl majoneesia
3 dl kurkkua pieninä kuutioina
3 dl omenaa (Granny Smith) pieninä kuutioina
1,5 dl ananasta pieninä kuutioina
1 dl ylikypsää palvikinkkua pieninä kuutioina
mustapippuria
suolaa

päällys

1 dl Flora Vispiä
0,5 dl majoneesia

kirsikkatomaatteja
kurkkua
Luostarijuustoviipaleita
viinirypäleitä
 mustia oliiveja
tuoreita yrttejä:
persiljaa
basilikaa
oreganoa

Kuutio kurkku, omenat, ananas ja palvikinkku.
Vatkaa FloraVispi vaahdoksi ja sekoita majoneesi vaahtoon.
Lisää kuutioidut kurkut, omenat, ananas ja liha.
Mausta suolalla ja pippurilla.


Poista paahtoleipäviipaleista kantit
ja lado leikkulaudalle leivinpaperin päälle 6 leipäviipaletta.
Levitä puolet täytteestä viipaleille
ja lado seuraava kerros leipäviipaleita,
lisää loput täytteestä ja ladot loput leipäviipaleet päälle.


Kääri kakkupohja tiukasti leivinpaperiin ja paketoi vielä alumiinipaperiin.
Laita paketti yöksi jääkaappiin kevyehkön painon alle.
(Itse laitoin paketin päälle toisen leikkuulaudan ja kaksi maitotölkkiä.)

Seuraavana aamuna siirrä kakkupohja tarjoiluastiaan
ja tasoittele tarvittaessa reunat terävällä veitsellä.

Vaahdota FloraVispi ja sekoita joukkoon majoneesi.

Levitä kuorrute kakun pinnalle ja sivuille.


Koristele kakku haluamallasi tavalla.


Kakun koristeluun voi käyttää myös lihasiivuja,
itse on halunnut niitä käyttää.

Palvikinkulle olen jo pitkään miettinyt vaihtoehtoa.
Itse on syö lähes ollenkaan lihaa, varsinkaan sianlihaa,
mutta näin pienessä määrässä voi joskus tehdä poikkeuksen...

Savukalaa voisi ehkä kokeilla,
jotain suolaisen oloista ja savunmakuista sen pitäisi kuitenkin olla.

 Ps. Alligaattorilla saa hyvin näppärästi ja nopeasti tehtyä kuutioita
kurkusta ja omenasta, toimi kinkullakin.


Marja

torstai 19. kesäkuuta 2014

Hyvää Juhannusta!

Kolme lomapäivää on jo takana,
pari ekaa päivää kului kaikenlaisia kaupunkiasioita hoidellessa.
10 viikon työputken aikana ei viikolla kaupunkiin ehtinyt
ja vapaapäivätkin kuluivat kaikkeen muuhun mukavaan.
Alkuviikon illat on oltu ahkerasti pihatöissä.
Tämä on aivan unelmakeli pihatöiden kannalta;
helle ei uuvuta ja navakka tuuli on pitänyt hyttyset jä mäkäräiset loitolla.
No, se räntäsade oli kyllä vähän jo liikaa.....

Tänään yritän tässä ruoanlaiton välissä saada aikaiseksi tätä postausta.

Saaristolaisleipä on kohoamassa ja makaronilaatikko on uunissa
(meillä tosiaan syödään makaronilaatikkoa sekä jouluna, että juhannuksena).
Piimäjuusto, juustokakku ja voileipäkakku ovat vielä vaiheessa.
Huomenna aamulla käydään torilla katsomassa
 löytyisikö kohtuulliseen hintaan hyviä uusia perunoita.

Kurkistus kasvariin eteläpuolen kukkapenkin suunnasta

Pihalla saatiin kasvarin viereinen kukkapenkki valmiiksi.
Penkin toinen puoli on happaman kasvualustan kasveille ja toinen puoli tavismullan kasveille.

Multana on sokerijuurikkaiden mukana Säkylään Sucroksen tehtaille kulkeutuvaa peltomultaa. 
Pesun yhteydessä sokerijuurikkaista irtoaa multaa, 
joka varastoidaan ja vanhennetaan altaissa ja aumoissa useita vuosia.
Köyliöläinen maanrakennusliike Isotalo jalostaa sitä puutarhamullaksi
lisäämällä siihen turvetta, hiekkaa ja ravinteita.
Pari vuotta sitten jo ostimme tätä multaa ja käytännön kautta opimme, että
vuoden kuluttua multa oli tiivistynyt todella kovaksi.
Nyt lisäsimme uusiin alueisiin puutarhaturvetta ja hiekkaa.
Toivottavasti riittävästi.

Happaman kasvualustan kasveille lisäsin havu-rodomultaa
 ja sekoitin joukkoon vielä kompostikuiviketta.
Penkissä kasvavat ja toivottavasti viihtyvät valkokletra, sinivaleunikot, punakolmilehdet,
valkoalpit, pari helmipensasta, matsuriankärhö, atsalea Adalmina, vuoriarhot.
Reunaan istutin yksivuotisia isosamettikukkia ja jättiverbenoja.
Taustalla pilvikirsikka.
Talon päädyn varjoperennapenkki.
Täällä on juuri sitä tosi kovaa multaa.
Rikkaruohot ovat erittäin tiukassa! 
Seuraava projekti on yrittää kuohkeuttaa myös tämän penkin multaoloja.
Etualalla kukkii lehtorikko, eikä varjorikko, kuten edellisessä postauksessa sanoin.
Ilmankos SariW ihmettelikin, että ovat erilaisen näköisiä varjorikon kukkia ;)
Varjorikkoakin kasvaa tässä penkissä toisaalla, seuraavaan postaukseen voisinkin laittaa vertailukuvat!
Lavakauluskasvimaa taustalla ja etualalla uusi havualue.
Lavakauluksiin pitää lisätä multaa ja istuttaa kennoissa kituvat kasvit vihdoin maahan
.
Etualalla uusi havualue odottaa valaisimien johtojen asennusta ja mullan kuohkeuttamista.
Sen jälkeen peitän mullan maisemointikankaalla, teen havujen istutuskohtiin reiät ja 
lopuksi alue peitetään kelon värisellä koristekatteella.
Tuo kesäkynttiläruukku on menossa ihan muualle.....

Sarah Bernhardt


Therese Bugnet kukkii kuistin nurkassa

Siperiankurjenmiekat



Kurkistetaan vähän kasvariin, vaikka siellä(kään) ei ihan valmista ole vielä.

Amppelikurkut ja viidakkokurkut, taustalla lumihiutale

viidakkokurkku

sitruunakurkku kukkii ahkerasti, vaikka vielä ei ole kurkun alkuja näkyvissä

tomaatteja kypsyy jo runsaasti

olivipuu, pilaritomaatti ja sitruunakurkku

.....edellisten lisäksi myös Ruusa.
Ruusan uusi lempparipaikka.
Vein kasvariin vanhan korituolin, jonka Ruusa omi heti itselleen.
Juhannuksen jälkeen käymme ostamassa tuolit, eikös ne ALEt alakin heti ensi viikolla.

Pamela Vaugham


Kasvarin pöydällä on hassu hapsullinen marketta


Tänä vuonna ei ilmeisesti voi toivotella lämmintä ja aurinkoista Juhannusta,
mutta leppoisaa ja rentouttavaa kuitenkin!

Kaikesta huolimatta meillä olisi tarkoitus istuskella kasvarissa
 (ilmeisesti me istumme lattialla vaan) ja 
aukaista kuohuviinipullo juustokakun seuraksi.
Ehkä siellä tarvitaan myös villapaitaa ja villasukkia,
mutta joululta säästynyttä glögiä ei kuitenkaan nyt lämmitetä.....
Pidetään vähän lomaa ja ollaan vaan,
paitsi varmaan viimeistään sunnuntaina pitää päästä tekemään jotain!
Ainakin vastailen myös tuon edellisen postauksen kommentteihin ;)



Marja