perjantai 18. heinäkuuta 2014

Unikkovahinko



Kesä on täynnä yllätyksiä!
Keväällä postasin kevätkukkaniitystä, jonka tulimme vahingossa tehneeksi
tyhjentäessämme yhden kukkapenkin mullat perustettavan nurmikon mullan sekaan.
Keväällä siihen kohtaan nurmikkoa ilmestyi aivan ihastuttava kevätkukkaniitty!

Heinäkuussa puhkesi kukkaan unikkoyllätys!

Viime kesänä minulla kasvoi yhdessä lavakauluskasvimaan laatikossa unikkoja.
Useamman pussillisen erilaisia unikon siemeniä kylvin silloin keväällä.
Syksyllä myöhään keräsin lakastuneet kasvit pois ja tasoittelin mullan kevättä varten.

Tänä keväänä oli niin kylmää, aina heinäkuun alkuun asti,
että lavakauluskasvimaalle ei voinut istuttaa esikasvatettuja taimia.
Viime kesän jäljiltä lavakaulus oli täynnä unikonsiemeniä,
jotka ehtivät itää ennen kuin pääsin istutuspuuhiin.
Vallan riemastuttavaa, koko lavakaulus oli täynnä unikon taimia!

 


  

 
Tämä kuva on mukana siitä syystä, että nuo taustalla näkyvät siniset hahmot
ovat jättiverbenoita!
Nekin olivat aika huonossa hapessa vielä kesäkuun lopussa, kun en voinut istuttaa niitä ulos.
Nyt ne kuitenkin kukkivat!
Perhosia ei siitä huolimatta ole näkynyt :(
 Unikot ovat viime kesänä risteytyneet keskenään ja siellä on kasvimnaan
täydeltä kaikenlaisia unikoita.
Kerrottuja, yksinkertaisia, valkoisia, oransseja, vaaleanpunaisia, korallinpunaisia, liloja, 
kaikkea mahdollista!
Kukat kestävät vain lyhyen aikaa, onneksi uusia nuppuja on vielä vaikka kuinka paljon!

Unikoita kasvaa loppujen lopuksi koko lavakauluskasvimaan alueella.
En raaskinut kiskoa niistä yhtään pois keväällä.
Kasvimaa on nyt ihanan boheemin sekamelskainen.
Kukkaterapian parhaimmistoa.


Lavakauluskavimaan portin lumikärhökin on alkanut kukkia!
Täydellistä!

Nyt etsin 30-vuotiaalle Baden-Baden-tuolilleni hyvän varjopaikan,
istahdan tuoliin kylmän cafe-latten ja kutimen kanssa!

Kepeää viikonloppua!


Marja

27 kommenttia :

  1. No niin, eihän tuota voi kuin istahtaa ihailemaan. Hurmaava yllätys!

    VastaaPoista
  2. Ei hassumpi vahinko! Kelpais hyvin mullekki!

    VastaaPoista
  3. Ihastuttavia! Eihän tuollaista kauneutta voi edes sanoa vahingoksi... :)

    VastaaPoista
  4. Iiik, aivan ihana yllätys! Todella upeat unikot, meni ihan kylmät väreet kuvia katsellessa!
    Aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
  5. Ihana heinäkuun kukkajuhla Kyllä ovat kauniita.

    VastaaPoista
  6. Loistava vahinko kertakaikkiaan. .

    VastaaPoista
  7. Unikot ovat niiin ihania!! Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  8. Eipä hienompaa yllätystä voisi toivoa. Unikkokauneuden ihailemista voisi vauhdittaa vaikka skumpalla sieltä Baden-Baden tuolin uumenista. Mukavaa viikonloppua sinne unikkopellon laitaan.

    VastaaPoista
  9. Kyllä se on yllätys kukka tuo unikko ,ihanat kuvat ,hauska viikonloppu ,Nette

    VastaaPoista
  10. Upeita unikoita !!! Ei vois kauniimpaa yllätystä olla. :)

    VastaaPoista
  11. IHANIA IHANIA. Mulla on parissa penkissä vierivieressä unikkoja. Vanhoja, siemenestä heiteltyä ja juurikin tuollaisia risteiytyneitä. Pari vasta kukkii mutta vitsit että odotan niiden puhkeamista. Taisin tänään pihakierroksella vähän rakastua unikoihin.

    VastaaPoista
  12. Oi miten ihana vahinko!! Kauniita ja herkkiä, mullakin alkavat pullistella nuppujaan viime syksyiset kylvökset jotka heittelin vaan minkä minnekin.

    VastaaPoista
  13. Ihana unikkoylläri, minullakin ovat viime vuoden unikot tehneet runsaasti uusia taimia ja kukkia on monen punaisen sävyn sekoitus. Hapsureunaiset ovat minun mieleeni samoin tumman lilat.
    Mutta kyllä sinun unikkosi vievät runsaudellaan voiton.

    VastaaPoista
  14. Unikkot ovat niin upeita! Minullakin ylläreinä tullut kasvimaalle, hyvä niin koska satoa sieltä tuskin saa nimeksikään.

    VastaaPoista
  15. Et kyllä turhaan hehkuta noita sun unikoita. Ne on iiiihanat!

    VastaaPoista
  16. Kerrassaan mahtava yllätys! Tekevälle sattuu upeuksia.

    VastaaPoista
  17. Ihania unikoita :) todellakin harmi, että kukkivat niin vähän aikaa, mutta sitäkin kauniimmin :)

    VastaaPoista
  18. Oi että miten upea yllätys! Kyllä luonto onneksi antaa niin hienosti takaisinkin - ja vielä joskus tilanteissa, joita ei osaa ollenkaan odottaa. Oi sentään.

    VastaaPoista
  19. Huikeaa kukintaa ja erittäin persoonallisia versioita! Itse kylvin pioniunikkojen ja muiden unikkojen siemeniä liian myöhään kesäkuussa, joten voi olla, että ihailen tänä kesänä vain niiden lehdistöä :)

    VastaaPoista
  20. Todella runsas ja loistavaan ihana kukinta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥