lauantai 28. helmikuuta 2015

Helmikuu

Pieni Lintu haastoi tallentamaan helmikuun kollaasiin

Helmikuu on mukavan lyhyt.
Malttamattomalle kevään kaipaajalle.

Maaliskuu on jo oikea kevätkuukausi,
luonto alkaa heräillä ja itse pääsee oikein kunnolla kylvöpuuhiin.

Ollenkaan paha ei ollut kulunut helmikuu.
Kuun alussa oli ihan oikeaa talvitunnelmaa, lunta ja auringonpaistetta.
Lämpötila keikkui nollan molemmin puolin koko helmikuun ajan.
Tulppaaneja ja sipulikukkia tarvittiin tuomaan lähestyvän kevään tunnelmaa.
Loppukuussa pälvipaikat lisääntyivät ja ensimmäiset uteliaat sipulikukkien piipat 
kurkkivat mullan alta.

Ihan parasta kuitenkin, 
 huomenna aamulla herätessä on maaliskuu!

Täältä löytyy lisää helmikuisia kollaaseja




Marja

torstai 26. helmikuuta 2015

Helmikuun puutarhakuva ja kevätkierros puutarhassa

Parin päivän kuluttua alkaa maaliskuu,
niinpä nyt on helmikuun puutarhakuvan aika.

Helmikuuta saavat  edustaa jouluruusut,
jotka urheasti ovat nostaneet kukkavartensa jään ja lumen läpi.


Maaliskuu on ensimmäinen virallinen kevätkuukausi.

Eilen ja tänään oli jo mukavan keväinen ja lämmin päivä.
Välillä aurinkokin kurkki pilvien lomasta.
Niinpä Ruusa aloitti virallisen valvojan ja puutarhaesittelijän pestinsä
jo näin helmikuun puolella.

Ruusan kanssa aloitettiin pihakierros talon päädyn varjopenkistä,
 jossa jouluruusujen lisäksi pälvipaikasta kurkistelivat 

metsäalppikello (soldanella montana),
joka viihtyy varjoisassa tuoreessa kasvupaikassa.
 Ikivihreiden lehtien keskeltä nousevat alkukesällä kukkavarret, 
joissa on sieviä violetinsinisiä, nuokkuvia, ripsureunaisia kellokukkia

syysmaksaruoho
tarkempaa lajiketta en tiedäkään, olen ostanut tämän kukkivana johonkin syysistutukseen ja
myöhemmin vaan tökännyt sen tuohon kasvamaan.
Tummanpunaiset lehdet ja kukat sillä kuitenkin on.

Adalmiina-atsaleassa on jo komeat silmut.
Muilta osin varjopenkki olikin vielä lumen peitossa.


Perhoskukkapenkissä kasvaa tämä pikkuinen
sinikartiokuusi (Picea glauca Sander's Blue)

Varjostusverkon laitoin tänään suojakseen

Melkein kokonaan on lumen peitossa vielä perhoskukkapenkkikin.
Kivireunan vieressä posliinirikon (Saxifraga x urbium 'Variegata') ympärillä alkaa olla jo sulaa.

Purppuraovokki (Viola labradorica)

 Kasvihuoneen eteläpäädyssä persikkapuu näyttää olevan hengissä!


Helmipensaan  (Exochorda × macrantha ´The Bride´)
nuput ovat jo valmiina

 Myös kasvihuoneen seinustalla kasvaa Adalmiina-atsalea

  Maariankellot (Campanula medium) persikkapuun juurella

  Ruusutarhassa on vielä lunta, vaikka taustalla olevassa metsikössä näyttää ihan kesäiseltä jo.
Ruusupenkkiin istutettiin syksyllä paljon kukkasipuleita.
Vielä ei näkynyt piipan piippaa.....

Etupihan pikkuhavualueella lumi on sulanut jo havujen päältä.
Viikonloppuna pitää levitellä varjostusverkot.
Kääpiömustakuusi (Picea mariana ´Nana`)

Lamoalppiruusu Scarlett Wonder on yllättäen hengissä......

Atsalea Ruususen uni pitää seuraa pikkuhavuille

Lewisioilla on jo kurkistusaukko

Löytyi ensimmäiset piipatkin!
Narsissit ovat murtaneet jään!

Muutaman päivän päästä löytyy varmasti jo paljon lisää kevään merkkejä.
Ellei satu tulemaan taas lumisadetta.....




Marja

tiistai 24. helmikuuta 2015

Musta

PienenLinnun emännöimän tämän viikon makrotex-haasteen aihe:

MUSTA

"Voit osallistua joko makrokuvilla 
tai ihan tavallisilla teemaan liittyvillä kuvilla tai molemmilla. 
Vanhojen teemaan sopivien kuvien käyttäminen ei ole kiellettyä, 
vaikka ensisijainen tarkoitus onkin inspiroitua
 kuvaamaan teemaan liittyen uusia kuvia!"


Näin kevään korvalla mielessä alkavat mustaa enemmän olla jo heleät ja pastellit värit. 
Mustaakin löytyy, kun oikein etsii.....

Osa kuvistani on uusia, osa viime kesältä.

pehmeää ja pörheää mustaa
Onni,
musta puutarhapantteri


Keltaisesta askista
esiin vyöryvät mustat pantterit

Viime kesän auringon kypsyttämät aromikkaat mustat
 mustaherukat

 karhunvadelmat


 Pieni Lintu - MakroTex challenge




Marja

maanantai 23. helmikuuta 2015

Kylmä



Tervetuloa uudenlaisen värikollaasihaasteen pariin!

Tämän viikon aihe:

KYLMÄ


Tänä talvena ei ole oikeastaan ollut ollenkaan kylmä.
Paitsi Lapissa muutamana päivänä.

Ajankohdasta riippuen pienemmätkin miinuslukemat voivat tuntua jäätävän kylmältä.
Kollaasin kuvat olen ottanut työpaikallani 26. huhtikuuta viime keväänä.
Huhtikuun lopussa puissa ja pensaissa alkavat näkyä jo hiirenkorvat.
Keväällä, aamuöisin, auringon noustessa 
lämpötila laskee usein muutamaksi tunniksi nollan alapuolelle.
Silloin laitetaan taimistolla sadettajat päälle.
Kasvien pinnalle muodostuu suojaava jääkerros, jonka alla kasvit säilyvät vahingoittumattomina.

Puoleen päivään mennessä pensaat vapautuvat jääpeitteestään.
Käytävillä ja laattapoluilla on on aivan tajuttoman liukasta
tuossa vaiheessa kun jään päällä on vielä vesikerros!



Kylmänkukkia täytyy vielä hetki odotella.....


Marja

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ilahduta bloggaajakaveria




 

Kivipellon Saila
muisti hyvänmielen haasteella

seuraavanlaisen ohjeen kera

- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt
 ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).
 Jos haluat, ylläolevaa kuvaa saa vapaasti käyttää postauksessa!

- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan
 ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. 
Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla
 esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää.
 Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!
- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, 
mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.

Kiitos Sailalle kivasta haasteesta ja ihanista saatesanoistasi!

Olen ollut täällä blogimaailmassa jo tosi kauan.
Matkan varrella on löytynyt paljon ihania blogiystäviä, joita haluaisin ilahduttaa.
Päivän mietittyäni päätin lähettää haasteen
  Kahelinkulmaan Tainalle.
Hän kirjoittaa blogiaan hauskalla murteella, joko tosin minusta on ihan normaalinkuuloista,
olen kotoisin samalta paikkakunnalta, missä Taina asuu.
Kahelinkulmalla tapahtuu aina vaikka mitä jänniä juttuja.
Ihailen niin Tainan ahkeruutta ja tarmoa.
Oma moottorisahakin!

Taina, toivottavasti ilahduit haasteesta,
mutta ei mitään paineita asian suhteen.
Jatkat, jos siltä tuntuu :)


Marja

Auts!


Huomenta!

 Aamun lehdet on luettu.
Aamupala syöty.

 Auts!

Yöllä, meidän nukkuessamme.
10 cm uutta pehmeää lunta!


Kyllä tämäkin vielä vedeksi muuttuu.
Iltaan mennessä.



Marja

perjantai 20. helmikuuta 2015

Iloinen

Iloisia asioita.

Tänään satoi vettä.
Lumi suli kohisten!

Esikot.
Esikot toivat kevään kasvihuoneeseen.



Tilasin kameraan uuden objektiivin.
Canon EF 50 mm f/1.4 USM
Yllä olevat kuvat kuvasin sillä.
Oikein toimivalta tuntuu, vaikka kuvanvakainta ei olekaan.
Käsivaralta on nämä kuvasin,
 sillä jalusta unohtui sisälle, enkä viitsinyt lähteä hakemaan....

Villasukat.


Dropsin Fabelista
koko 42/43


Huijasin taikinamarjapensaan hiirenkorvat esiin
Viikko sitten taitoin oksat ja toin sisälle maljakkoon.


Kävin tänään vielä toisenkin kerran kasvarissa.
Otin jalustan ja 100 millisen makron mukaan.

esikot lähikuvassa

Tulppaanit saavat aina mielen iloiseksi


Iloista viikonloppua sinullekin!



Marja