torstai 11. kesäkuuta 2015

Melkein suvi


Ihan kuin jossain välitilassa elettäisiin nyt.
Kevät alkaa olla lopuillaan, mutta kesäiseltäkään ei vielä tunnu.
Sateista huolimatta luonto ei ole sellainen rehevän vihreä,
kasvit niin kaipaisivat sitä lämpöä myös.
Toista näin tuulista kevättä en kyllä muista.
Kaikki kasvitkin ovat jo ihan vinossa, kun koko ajan tuulee,
meillä ainakin pääosin lännen suunnalta!
Lämpötilat pysyttelevät sitkeästi kymmenen ja viidentoista asteen välillä.

Itse kylvetyt kesäkukkien, kurpitsojen. maissin ja lehtikaalien taimet odottelevat edelleen kasvihuoneessa.
Tänään ajattelin kuitenkin istuttaa tuoksuherneet ja sinisievikit ulos.

Joka ilta olen siistinyt aina yhden perennaistutusalueen,
rikkaruohoja eivät kylmyys ja tuuli tunnu haittaavan yhtään!
Kasvihuoneet saa käydä läpi aamuin illoin kastelukannun kanssa.
Tänään pitää jo ehkä kastella myös nyt keväällä istutetut puut ja pensaat,
vaikka sunnuntaiksi on taas ennustettu sadettakin.

Kesä ja sinivaleunikko ovat juuri puhkeamaisillaan kukkaan!

Olen töissä vielä ensi viikon, juhannukseen asti.
Loppukesän olen myymässä puutarhan kukkia Rauman torilla.
Työpäivät lyhenevät oleellisesti tämänhetkisestä ja myyntipäivät ovat vain loppuviikolla,
joten sitten pääsen oikein kunnolla touhuamaan omalle pihalle!

 21 kuvaa pihalta kesän kynnyksellä
eilen illalla kuvasin
rotkolemmikki

haltiankukka

särkyneet sydämet
viimeiset tulppaanit kukassa
tulppaanit ja Onni
höyhenpensas
virallinen valvoja Ruusa
Nurmikko pitäisi ehkä leikata?
No, oikeasti tässä on kevätkukkaniittyä, joka leikataan vasta juhannuksen jälkeen.
atsalea Kullannuppu
kanadanakileija Corbett ja valkovarjohiipat
Peppermint Sticks
kuunliljat, sädevaleangervo ja syyskimikki

Tämä on niin hurmaava, komeasinivaleunikko.
Tulee monta kukkaa.
helmipensas
arovuokot
akileija, nimi hukassa.....
tähtihyasintti, ensimmäinen tähti avoinna!
tarhakalliokielo
kielo
lewisia
hämykurjenpolvi


Leppoisaa ja kesäistä loppuviikkoa sinulle!

Lauantaina pääsen viettämään vapaapäivää mitä parhaassa seurassa
Hatanpäässä ja muuallakin Tampereen seudulla.
Malttamattomana odotan jo!



Marja

13 kommenttia :

  1. Ihanat kuvat, sinivaleunikko kukinnan kynnyksellä on huikea! Ja Onnipantteri mustien tulppaanien takana ♥
    Muistelen lapsuudestakin, että alkukesä (jota tämä omassa ajanlaskussani on ;-)) oli aina kylmä. Muutimme isovanhempien kesämökille meren rannalle, missä ei ollut mitään eristystä eikä tuplaikkunoita, ja kamiinat olivat kovassa käytössä ainakin juhannukseen asti. Mutta tällaista tuulta ei tosiaan ollut, ainakaan usein.
    Toivotaan, että se kesä tästä. Itse toivon, että pysyy viileänä niin en missaa mitään puutrarhassani, kun en pääse olemaan joka viikko paikalla.

    VastaaPoista
  2. Ihania ovat kuvasi taas! On ollut todellakin sekä viileää, sateista ja tuulista. Enpä muista tällaista alkukesää. Mutta sellaista se on Suomen suvi. Vähän lämpimämpää lienee luvassa.

    VastaaPoista
  3. Voi kun nättiä kukintaa. Herkkää ja kaunista.

    VastaaPoista
  4. Viime kesän ainokaisesta sinivaleunikostani ei tainnut olla talven yli selviäjää. Yhdet vähän tuntemattomat lehdet löysin samalta paikalta, mutta vielä en ole varma, olisiko se sinivaleunikkoni. Aika hidas kuitenkin, oli mikä tahansa.
    Ihania kuvia niin kukista kuin kissoistakin. Eikä mikään näyttänyt kovin vinolta, vaikka tätä tuulta on ihan joka päivä - täälläkin. Itsekin kohta kulkee tanakassa etukenossa, jotta pääsee tuulessa eteenpäin.
    Ylihuomenna on sitten se pitkään odotettu tapaaminen. On jopa luvattu lämmintä säätä. Hienoa!

    VastaaPoista
  5. Helimipensasta hypistelin tänään puutarhamyymälässä, kovasti tekisi sellaista mieli mökille, mutta jäljellä olleet kolme taimea olivat niin huonokuntoisen oloiset, että jätin ostamatta. Hintaa en huomannut edes katsoa. No, mukaan lähti mökille täpläpunalatvan...perhosia varten. Heh, perhosia, joita ei vielä toistaiseksi ole tänä kesänä mökillä näkynyt kuin muutama muutamana päivänä. Voi jee, että täälläkin tuulee joka päivä, aamusta iltaan ja välillä yötä myöden. Hyvin leviää mäntyjen keltainen siitepöly parvekkeellekin! Ihanaisia puutarhakuvia Suvikummusta kera karvaisten puutarhakavereiden, silityksiä koko karvaturrijoukolle. Hmmm, mikäs puutarhakokoontuminen nyt onkaan, on tainnut mennä minulta ihan ohi...Hauskaa viikonloppua ja tapaamista!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa kukkapaljoutta ihastelemassa. Huikean sininen tuo valeunikko. Torilla on varmaan hauskaa olla töissä, ihmiset jäävät rupattelemaan. Hauskaa puutarhareissua sinulle toivottelen!

    VastaaPoista
  7. Juu kyllä vaan välitilassa... Sitä kesää odotellessa! Yksi hyvä juttu tässä viileydessä on se, että esim. kielot pääsevät kukkimaan ja huumaamaan tuoksullaan. Viimekesänä ne kuivuivat metsään ennen kuin edes nuput aukenivat.

    VastaaPoista
  8. Ihania, ei voi muuta sanoa! Kiinnosti tuo hämykurjenpolvi! Sellainenkin?

    VastaaPoista
  9. Niin kaunista! Toivottavasti se kesä tulee jo pian:)
    Ja kohta nähdään!

    VastaaPoista
  10. Ihania kukkakuvia jälleen. Kyllä tämä on ollut niin ihmeellinen kevät ja kesä, että mikään ei oikein tunnu kunnolla loistavan vielä. Tuo sinivaleunikko on kyllä ihastuttava. Terkuin Liisa

    VastaaPoista
  11. Kaunista! Tosi monta täysin uutta minulle. Huomaa tämän Suomi neidon pituuden kasveissa ja ajankohdissa kukinnan suhteen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥