torstai 24. syyskuuta 2015

Yksi vielä: Rosendals Trädgård

Syyslomareissun paratiisipäivän kolmas ja viimeinen kohde.


Djurgårdenin saarella sijaitseva Rosendalin puutarha on tukholmalaisten vihreä olohuone.
Puistossa on iso omenapuutarha, jonne omenapuiden katveeseen on sijoitettu pöytäryhmiä,
joiden ääressä voi nauttia paikanpäällä leivottuja luomuherkkuja ja vaikkapa lasin viiniä.
Alueella on myös pieni puoti, jossa myydään puutarhan tuotteista valmistettuja hilloja ja säilykkeitä,
oman leipomon leivinuunissa paistettuja luomuleivonnaisia, käsitöitä ym.
Yhdessä kasvihuoneessa on kahvila, viinioikeuksin. Leivonnaiset ovat kaikki paikan päällä tehtyjä luomutuotteita. 
Taimimyymälä löytyy myös, sekä  kukkien itsepoimintaa.
Kaikki tämä aivan Tukholman keskustassa, Skansenin huvipuiston vieressä!



Ensimmäisenä portista sisään tultaessa tulee vastaan puoti.









Kaikkea ihanaa, luomua, herkkuja!
Seuraavassa kasvihuoneessa on kahvila.
Siellä oli vähän hankala kuvata, asiakkaita oli ruuhkaksi asti!

Seuraavassa kasvihuoneessa on taimimyymälä,
Kukkasipulisesonki parhaimmillaan.

Kaikki sipulit olivat irtomyynnissä, 
itse sai kerätä paperipussiin ja merkata pussin päälle hinnan ja lukumäärän.
Löytyi sieltä vaikka mitä ihanuuksia kotiin tuotavaksi.
Ulkopuolella kausikukkia
Pieni perennamyymälä löytyy myös.
Myynnissä on samoja kasveja, joita alueen perennaryhmissä on kasvamassa.


Hauskat pensaslabyrintit ja kukkaistutukset ovat ruotsalaiseen tapaan niin hyvin hoidettuja ja siistejä!






Hedelmätarhassa on nykyään n. 100 puuta, joista vanhimmat ovat peräisin 1860-luvulta..

Taustalla näkyvän vaaleanpunaisen rakennuksen edessä sijaitsee viinitarha.



Aivan ihastuttava puutarha on tämäkin.
Vaikka ihmisiä oli paljon liikkeellä, 
puutarhan käytävillä ei ollut mitenkään ruuhkaisaa.
Tungosta oli ainoastaan siellä kahvilassa.

Vaikka oli jo syyskuun loppupuoli,
 kaikissa puutarhamyymälöissä oli todella paljon asiakkaita, 
minkäänlaisesta loppuunmyyntisesongista ei tietoakaan.
Ale-kylttejä ja poistomyyntiä ei täällä näkynyt.

Täällä on tänäänkin ollut sadepäivä.
Jospa huomenna olisi poutaa, saisin istutettua ostokset maahan.

Lauantaina onkin bloggaajatapaaminen Tampereella 
kissakahvila Purnauskiksessa.
Kiva!




Marja

12 kommenttia :

  1. Ihastuttava Rosendahlin puutarha. Vierailin siellä toistakymmentä vuotta sitten kesällä. Siellä oli taidenäyttely rakennettu puutarhaan ja kasveja oli käytetty siinä mukana. En unohda sitä koskaan. Silloin siellä sovellettiin biodynaamisia oppeja. En tiedä, miten se toimii nykyisin.

    VastaaPoista
  2. Niin kaunista! Eniten tykkään noista kasviyhdistelmistä; purppuraa, heiniä ja lehtimuotoja. <3

    VastaaPoista
  3. Niin upeita kuvia heinistä ja maksaruohoista! Mun omat maksaruohot on vielä istuttamatta, jospa tänään ehtisin, kun luvattiin poutaa iltapäivään saakka. Kiitos Tukholman reissusta, todella ihania ja inspiroivia kuvia!

    VastaaPoista
  4. Heippa Marja! Olipa monta ihanaa postausta, kun en ole ehtinyt viime aikoina täällä blogeissa hirveästi pyörimään. Onpa sinulla ollut ihana loma sekä pohjoisessa että Tukholmassa. Aivan ihastuttavia kuvia pohjoisen maisemista että puutarhoilta. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
  5. Sinullapa on ollut upea syysloma! Tuolla Rosendahlissa olisi kiva päästä itsekin joskus käymään...

    VastaaPoista
  6. On niin monenmonta ihanaa kuvaa. Onneksi saan matkailla kanssasi kuvien välityksellä. Tänään vietin taas päivää Lahdessa sairaalassa, eteisvärinää. Sydän löysi taas oman tahtinsa ja pääsin illaksi kotiin.

    VastaaPoista
  7. Näyttää ihanalta reissulta:)

    VastaaPoista
  8. Oi, kuinka tämäkin paikka näyttää kivalta! Olen menossa ensi kuussa käymään Tukholmassa, olisi ihanaa käydä Rosendalissa, mutta onkohan siellä silloin puutarhassa mitään katseltavaa?

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihanan reissun ja shoppailukierroksen olette tehneet! Nuo taimistot ovat kyllä tosi tosi upeita Ruotsissa. Helsingistä löytyy ehkä yksi tai kaksi miltei yhtä hienoa, mutta muutoin ovat kyllä aika aneemisia täällä Suomessa. Rosendal on kaunis ja tunnelmallinen paikka, haaveilen siellä joulunaikaan käymisestä. Odotan jo mielenkiinnolla mitä kaikkea ihanuutta ostit, esittelethän meille? Kiitos tästä virtuaalikäynnistä, oli niin mukava katsella upeita kuviasi!

    VastaaPoista
  10. Voi mieletön, kun on hieno istutus maksaruohoja ja kimikkejä!

    VastaaPoista
  11. En kestä! Miten ihanan näköistä! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥