maanantai 30. marraskuuta 2015

Huomenna on joulukuu!


Tänään, marraskuun  viimeinen päivä.
Ei enää marraskuisempi päivä voisi olla.
Veden ja rännän sekoitusta vaakatasossa.
Harmaata hämärää koko päivä.

Muovikasvarissa on hyvä pitää havupajaa.
Kolme halogeeni-työmaavalaisinta, sateelta suojassa.
Sormetkaan eivät palele, kun lämpötila on kuitenkin muutaman asteen plussan puolella.

Viikonloppuna haettiin, sateesta huolimatta, 
vähän lisää havuja ja sammaleita havupajalleni.
Kasvarin joulukuusi tuotiin samalla reissulla.

Viimeiset verkot pupujussien harmiksi saatiin paikoilleen.

Kevättöitäkin.
Kylvin lavakauluskasvimaan laatikkoon
unikon ja kehäkukan siemeniä.
Eivätköhän ne sieltä keväällä lähde kasvamaan, 
ainakin ne yleensä itsestään kylväytyvät melkoisen tehokkaasti.

Istutettiin köynnöshortensia männyn juurelle.
Tälle pikkuiselle hortensialle pitää myöntää kärsivällisyys- ja sinnikkyysmitali.
Se odotti istuttamista kesäkuusta asti!
Kunpa hän lähtisi keväällä kasvuun.
Hyvävointiselta ainakin vielä vaikutti.

Koska ulkona ei nyt kertakaikkiaan pysty mitään kuvaamaan,
eikä sisälläkään, kun lisävalon virtajohto on jossain tuntemattomassa paikassa tällä hetkellä.
Hukassa siis.
Tänään täytyy järjestää tehoetsinnät.

Onneksi koneen uumenista löytyy marraskuun viimeiseen iltaan sopivia kuvia.




Jouluisaa joulunalusaikaa!




Marja

torstai 26. marraskuuta 2015

Jouluvalmisteluja

Kyllä se nyt siltä vaikuttaa, että jonkinlainen jouluihminen minustakin on tullut!
Rauhallinen ja kiireetön joulutunnelma saa tulla meille.
Kissojen kanssa tunnelmoidaan.


Onnellisen kehrääväisesti.
Ihan niin kuin Viiru.


Havupallotilaus tuli tänään valmiiksi.
Niin kun taas kerran päätin, että teen vain omat ja lahjapallot ja muutaman myyjäisiä varten.
Ettei tule stressiä.
Kuitenkin lupauduin tekemään parikymmentä "ylimääräistä".
Kuusipalloja sarjatyönä. Ei inspiroi ollenkaan.
No, ne on nyt tehty.
Ei ehtinyt tulla stressiä.

Huomenna pääsen tekemään "omia" juttuja,
havupallopuita, mänty- ja katajapalloja,
kransseja.
Kivaa.

Nauha puuttuu vielä sydämestä.

Tänään meillä leijailee ihana tuoksu!
Viirun toimiessa kannustajana ja valvojana leivon mummun reseptillä joululimppua.
Mummun syntymästä tulee tänään 109 vuotta.
Kun olin lapsi, mummu oli paras kaverini, vielä aikuisenakin hän oli hyvin tärkeä minulle.
Näin mummun syntymäpäivänä on ihana leipoa hänen reseptillään, kynttilän valossa,
Jarkko Aholan joululevyn soidessa taustalla.
Onnellinen joulutunnelma.

Limput onnistuivat täydellisesti.
Yhden puolikkaan söin jo heti lämpimänä!
Toisen limpun vien huomenna äidilleni.
Muutama limppu pitää vielä ennen joulua tehdä......


Pienen annoksen piirakoita tein alkuviikolla pakastimeen.
Suurempi määrä paistetaankin sitten joulukuun 13. päivän myyjäisiin.

Viikonloppuna teen äidin reseptillä piparitaikinan,
perintöpossumuotilla syntyvät ainoat oikeat muhkeat possupiparit.


Perinteistä joulunalusaikaa sinullekin!






Marja

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Mummun Pilkkumi 21.11.


Hei!

Piiitkä blogitauko tuli tuli ihan tahtomattta ja huomaamatta.
Moneen puuhaan tuli taas lupauduttua, aika on kulunut kuin siivillä,
blogeja ei ole ehtinyt vilkaistakaan.
Silti ei ole kuitenkaan ollut kiirettä, eikä stressiä,
muuten vaan päivät sopivan täynnä kaikkea tekemistä.

Kiitos kaikille edellisen postauksen kommenteista!
Ihanaa kun käytte täällä!

Lauantaina oli taas Ravintolapäivä,
niinpä viikko kului Mummun Pilkkumia puuhatessa.

 Mummun Pilkkumissa katettiin perinteisesti mummulan joulupöytä.

Alkuviikolla leivottiin limppuja ja pipareita.
Torstaina käytiin tukussa ostoksilla ja
perjantaina ja lauantaina tehtiin 12-tuntiset työpäivät.



Kaikki saatiin ajoissa valmiiksi.
Ruokaa tehtiin noin sadalle vieraalle, ruokailijoita olikin yhteensä vähän yli sata.
Mikään ei loppunut kesken ja kaikki saivat vatsansa täyteen, lähes ähkyn partaalle....


Perjantaina keittiössä. Monenlaista kuppia, kippoa ja kattilaa tarvitaan.


Torstaina laitettin saliin pöydät paikoilleen.
Kuusi on vielä koristelematta....
 
Kinkut kypsennettiin perjantaina.



Lauantaina satoi koko päivän lunta ja räntää vuorotellen.
Kuten tuolla ikkunan takana näkyy, jouluisen luminen on maisema.


Ei kai Sinulla sattuisi olemaan juuri nyt nälkä?
Varoitus!
Ruokakuvia seuraa......


suutarinlohta

kylmäsavulohimätihyytelöä

savulohta

maitojuustoa

piimäjuustoa

maksapateeta

 
sallattia, vihersalaattia, mummun italialaista salaattia

 
kanamunia, maustekurkkuja, mustaherukkasillliä
 
  
porkkana-, lanttu-, peruna- ja maksalaatikkoa. lihapullia
  

kinkkua, luumuja, sinappia


Jälkiruoaksi oli luumukermahyytelöä piparin ja kahvin kera.

Kaikki tehtiin itse!


Ruoka riitti hyvin......
  

...mutta ei kovin paljon kyllä jäänyt ylikään!

Keittiössä, ravintolan sulkeuduttua.....
.....4 tuntia kului rattoisasti tiskaamalla.

Meilla oli niin kivaa ja niin tyytyväisiä ollaan taas kerran!



Aika ihanan näköistä oikeastaan tuo lumi!
Kun molemmissa autoissa on jo talvirenkaatkin.....

Tulee sellainen jouluinen fiilis.
Onkohan minusta vähitellen tulossa jouluihminen.
Liityin yhteen jouluryhmäänkin facebookissa....hämmästyttävää.

Onni ja Ruusa ovat aivan innoissaan lumesta.
Kirmailevat hangessa ihan hurmaantuneina. 


Näin tottumatta alkaa kyllä tassuja palella aika nopeasti!

Jokohan NYT ehtisin tänne blogimaailmaankin taas vähän paremmin?
Muutama postaus on tässä koneella odotellut luonnoksina jo jonkin aikaa,
sukka- ja havujuttupostauksia ainakin olisi pian tulossa.
Toivottavasti.

Oikein leppoisaa marraskuun loppua!



Marja

tiistai 10. marraskuuta 2015

Ei hassumpaa!

Hurmaava marraskuu!
Vasta parina päivänä on tuntunut perinteisen syksyiseltä.
Vesisadetta..
Pimeät aamut, hämärät päivät, pimeät illat.
Lämmintä  +9 astetta!
Se ei ole kovin marraskuinen lämpötila.


Marraskuun hämärissä  kasvarin valaisevat kymmenet kynttilät.


Kynttilänvalossa puolukka-kinuskikakkua ja glögiä


Isänpäivän glögijuhlat.
Lämmin, rauhaisa tunnelma.


Kasvimaalla reipas pikkuinen orvokki.


Marja-aronian viimeinen hehkutus


Euroopansorvarinpensas.
Joulun värinen.



Hyvin pienet.
Näiden viereen pitää laskeutua, ylhäältä näitä ei edes huomaa.
Metsän pikkuväkeä.


Muutamat villasukat olen saanut valmiiksi.
Sydämiä hangella, Mustaa valkoisella ja vihreät Kurpitsasukat.
Näistä enemmän seuraavalla kerralla.
Se kurpitsasukkienkin ohje on melkein valmis.....





Yhtään ei tunnu tämä syksy pitkältä, aika suorastaan loppuu kesken!
Kaikenlaista touhua on ollut ja edessä vielä vaikka mitä ennen joulua!

Viime lauantaina meidän Mummun Pilkkumi-porukka oli mukana 
 paikallisen metsästysseuran hirvipeijaisten valmisteluissa.

Tehtiin hirvikeitto ja muut tarjoilut 150 vieraalle.
Perjantaina ja lauantaina tehtiin 12-tuntiset työpäivät!
Vähän väsytti jälkeenpäin.
Kiva oli kuitenkin olla mukana näissäkin talkoissa!
Pöydällä on vasta lautaset.
Maitojuustot, saaristolaisleivät, palvit ja hirvikeitto vielä puuttuvat.....

Koristeet metsästä.....

Jälkiruoaksi kahvia ja hirvikakkua




Hippeastrum
Tänään löysin puutarhamyymälästä amaryllliksen.
Niin olen jo ehtinyt kaivata näitä.
Lempijoulukukka.

Ostin toisenkin.
Valkoisen. 
Nupullisen..
Miten hauskaa onkaan odottaa sen avautumista.


Jouluajatuksia tulee mieleen yhä useammin.
Mukavia, rauhallisia, tunnelmallisia joulumietteitä.
Kaupungin kauppojen jouluhulinoista pysyttelen niin kaukana kuin mahdollista.

Tällä viikolla teen ensimmäiset joulupiparit ja mummun joululimppua.
Niitä tarvitaan ravintolapäivänä Mummun Pilkkumissa.....




Ihanaa marraskuuta sinullekin!


Marja