keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Keväitä



Koko päivän on pyryttänyt lunta.
Ainakin 10 cm kerros.
Eikä se pyry vielä ole edes loppunut!

Ruusa tyytyi istuskelemaan terassin kaiteella,
kun ällisteltiin tätä pääsiäissäätä.

Ruusutarha

Perhoskukkapenkki   

Kirsikkapuistossa kääpiöhappomarja Admiration on vielä pinnalla.
Krookukset ja iirikset eivät.

Sinivalkokuusen (Picea glauca 'Sanders Blue') 
varjostuskankaaseen on lumi tarttunut. 
Tässä ympärillä kasvavat lumikellot.....

 Varokaa kasvarin katolta putoavaa lunta!

Erilaisia ovat keväät.
Säilyy mielenkiinto.
Tylsää se olisikin, jos aina olisi samanlaista.

Katsotaas muutama vuosi taaksepäin.
Kaikki kuvat olen ottanut 19.-25.3. välisenä aikana eri vuosina.

2015
Leskenlehdet aloittivat kukkimisen jo maaliskuun alussa!

Mustis ruusutarhan reunakivellä

Talventähti

Viitapihlaja-angervo herää varhain.

Krookukset avautumassa

Viiime vuonna kevät tuli aikaisin.


2014


Vuonna 2014 melkein yhtä aikainen kevät kuin viime vuonnakin.

2013
Komeat penkat pihatien reunoilla

Puksipuu

Tulppaanipenkki

Ruusa tutkii pälvipaikkaa nykyisen Ruusutarhan kohdalla

On sitä lunta ennenkin ollut maaliskuun lopulla.
3 vuotta sitten maaliskuussa tuntui, että lumi ei sula varmaan vielä juhannuksenakaan.
Suli kuitenkin. Huhtikuun puolivälissä jo kukkivat sinivuokot ja krookukset!

2012
19.3.12  muhkea lumipyry
välissä muutama aurinkoinen päivä

25.3.12  sinivuokot heräävät


Keväällä lumi sulaa nopeasti.
Yleensä ainakin.

Nyt ei vaan millään jaksaisi odottaa!

Ehkä tämä hidas kevään herääminen tietää kaunista kesää.
Hyvinkin todennäköisesti.




Marja

32 kommenttia :

  1. Tämän päivän lumen jälkeen ollaan todellakin ansaittu kaunis, lämmin ja aurinkoinen kesä :D

    VastaaPoista
  2. Teillehän on tullut sinne uusi talvi. Mielenkiintoinen kuvakatsaus menneisiin ja erilaisiin keväisiin.

    VastaaPoista
  3. Meillekin satoi ainakin 10 cm lunta, kaikki peittyi valkoiseen vaippaan! Uskon myös niin että mitä kovempi talvi sen ihanampi kesä, joten hyvää tiedossa! Vuonna 1988 oli niiiiiin paljon lunta, asuimme rivitalossa ja ikkunoista ei meinannut nähdä ulos, toinen pirpana syntyi 22.3. ja pulkkamäessä oltiin edellinen ilta, aamulla vauva sylissä jo! Vuodet eivät ole veljeksiä tosiaankaan! Vertailut ihmeesti verestää muistia!

    Onneksi kevään lämpö ja tuuli sulattaa ja haihduttaa lumet pois ja uusi lumi on kuitenkin sen vanhan lumen surma, onhan se nähty! Ihmeesti kasvit kestävät kylmää ja lunta keväällä, ei niinkään syksyllä!

    Ruusan ilme on kaiken kertova, vielä varmaan tulee taivaalta vaikka mitä, mutta pitkäperjantain jälkeen varmaan sää jo helliikin meitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; se on oikulllinen, tämä kevät! Täytyykin katsoa vanhoja paperikuvia, millainen talvi meillä oli silloin -88, Teekkari oli parivuotias silloin, varmaan löytyy lumikuvia....
      Siellä ne kasvit ovat valmiina kasvuun heti, kun lumipeite katoaa!

      Poista
  4. Ruusan ilme on Erittäin Järkyttynyt! Ja niin minunkin, noinko paljon teille on tullut lunta! Nyt en enää kehtaa valittaa, oli täälläkin pyry ja maa valkoisena aamulla, mutta iltapäivällä se oli jo poissa vaikka ei aurinko edes paistanut ja oli kylmää. Mutta lähipäivinä saisi kyllä kevät tulla koko maahan, ei tällaista kestä. Hermo menee, kun ihanaa kevätaikaa valuu hukkaan koko ajan karmean talven kynsissä.

    VastaaPoista
  5. Niin kovasti odotan, että lumet sulaisivat ja pääsisi haravan varteen, mutta eihän ole enää kuin viikoissa, kun maa jo vihertää.

    Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nina; nopeasti se kevät tulee, kunhan pääsee vauhtiin!

      Poista
  6. Ei jaksais enää yhtään lumihiutaletta!
    Lämpöä ja kesän tunnetta saat lauantai-iltana klo. 21.30 AlfaTV:ltä, kun katsot meidän dokkarin Namibiasta! Hyvää Pääsiäisenaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina; ei niin! Namibiassa ei ole varmaan talvesta kuultukaan :)

      Poista
  7. Täälläkin leijailee lisää lunta... Blääh!
    Ei tosiaan vuodet ole veljiä keskenään. Mielenkiintoisia aina nää kuvavertailut.
    Ihanaa pääsiäistä joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; Blääh, tosiaan!
      Onneksi on kuvia, ei muuten muistaisi melkein edes viime viikkoa, saati viime kevättä.....

      Poista
  8. Kerrankin jossain sataa enemmän lunta, kuin meillä. No, ei se hauskaa ole, ei laisinkaan. Tämä kevät tuntuu pitkältä kuin nälkävuosi. Tällaisina pilvisinä päivinä, kuten tänään, tuntuu, ettei mikään edisty. Lumi ja jää ovat jämähtäneet paikoilleen. Jokainen luminen ja kylmä päivä tuntuu olevan poissa oikeasta keväästä ja kesästä.
    Mutta hei, ei luovuteta. Päivänvaloa on jo huiman paljon ja mustarastas lurittelee aamuin illoin. Uskotaan siihen, että pitkä ja kylmä kevät tietää pitkää ja lämmintä kesää.
    Oikein hyvää pääsiäistä koko Suvikummun väelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; jotain lohtua sinulle kuitenkin :D
      Kevät etenee kyllä nopasti, kunhan pääsee vauhtiin. Kaunis kesä tilaukseen, todellakin!

      Poista
  9. Hauska katsaus, vuodet eivät tosiaan ole samanlaisia. Pääsiäisenä sään pitäisi lämmetä, toivon kovasti että lumet sulaisivat silloin meidänkin pihalta. Tsemppiä kevään odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparminttu; niin omanlaisiaan ovat kaikki keväät! Yleensä kuitenkaan juhannuksena ei ole enää lunta kuin ehkä Kilpisjärvellä.....
      Kiitos samoin!

      Poista
  10. Lumesta huolimatta iloista pääsiäistä! Ensi viikolla ollaan jo reilusti plussalla ja vesisadettakin luvassa, sehän on lumien loppu, jee!

    VastaaPoista
  11. ........mutta jos me ollaan alettu odottaa kevättä liian aikaisin, jotenkin nyt tuntuu siltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; niinpä, mutta kun kevättä alkaa odottaa jo Tapaninpäivänä......

      Poista
  12. Keväät ovat erilaisia. Joskus kevään sää on lämpimämpää ja joskus... vähän kylmempää; )
    Hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhamyyrä; näin se on, keväät ovat varsin yksilöllisiä!

      Poista
  13. Onpa ollut vaihtelevia kelejä. Meillekkin tuli lisää lunta. Oikein ihanaa pääsiäistä tv Liisa

    VastaaPoista
  14. Mulla on kaksi vuotta olleet nuo messuilta ostetut höyhenet kaapissa. Tänä keväänä päätin, että nyt ne otetaan kyllä käyttöön. Huomasin ostaneeni kahta sävyä, ruskeaa ja sitten sellaista, jossa on mukana aavistus marjapuuronpunaista väriä. Vääntelin niitä ostamiini kirsikanoksiin. Ne saavat nyt riittää pääsiäiskoristeluksi tällä kertaa. Hui, kun teillä on vielä paljon lunta. Täälläkin pihalla on vielä jonkun verran, mutta kaupungista ovat jo sulaneet. Leppoisaa pääsiäisen aikaa teille kaikille, kaksi- ja nelijalkaisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; hyvä, että muistit höyhenet :). Mullakin on kahdenvärisiä, varmaan silloin päätettiin ostaa molempia värejä....
      Kiitos samoin!

      Poista
  15. Noin se maaliskuun kevät on moninainen!! Asumme Suomessa. Uskon, että ensi viikon jälkeen se tulee romahtamalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leila; monenlaista säätä todella mahtuu maaliskuuhun! Uskotaan pikaiseen kevään saapumiseen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥