lauantai 13. elokuuta 2016

PikaPosti.


Sukkelaan tuntuvat vilistävän nämä lomapäivätkin!
Ei oikein tiedä, mitä tekisi ensin ja mitä seuraavaksi.
Voisiko jotain jättää ihan vaan tekemättäkin.
Hienoa toisaalta on tämä sadonkorjuuaika,
oikein tuntee onnistuneensa, kun saa jonkun puskan vihdoin kerättyä tyhjäksi!
Kun kaikki ei mahdu enää pakastimiin, täytyy välilllä
keittää marjoja mehuiksi ja hilloiksi.

Parasta ovat kuitenkin illat sohvalla telkkarin ääressä kun saa tarttua sukankutimiin.

Siksi tämä pikaposti.

Tuulisella säällä kuvattuja tuokioita puutarhassa.
 Pensasmustikat alkavat olla kypsiä.
Ne kaikki eivät kypsy samaan aikaan,
 useamman kerran täytyy käydä keräämässä. 
Tänä vuonna niitäkin tulee paljon, alkuviikolla keräsin jo 6 litraa.
Karviaisiakin tuli yli 10 litraa!

 Mustikkapensaiden kanssa samassa aitauksessa kasvaa kaksi pilariomenapuuta.
"Punainen helminauha" (Malus domestica Oserelije Moskau).
Ei kovin runsas helminauha ollenkaan tänä vuonna. Yksi ainoa punainen helmi :)

Kaikkea ei tarvinnut itse kerätä.
Ampparit ehtivät syödä puolet suklaakirsikkasadosta.
Vain kirsikan kivet roikkkuivat oksissa.

Tosiaan istutettavat kasvit pääsivät jossain vaiheessa kesää loppumaan.
Ei hätää kuitenkaan.
Vanhojen kasvien paikkoja voi aina muuttaa.
Joskus ihan isommassakin mittakaavassa.

 Aina voi hankkia uusiakin.
Blomqvistin taimistolta tilasin Kirjoapteekkarin ruusun ja Merveillen.
Kaksi kertaa harkitsin rahtikustannusten takia, mutta tilasin kuitenkin.
En aio ottaa tavaksi.
Ruusut tulivat matkahuollon ennakolla, rahti maksoi saman verran kuin ruusutkin.
Toivottavasti niillä oli siihen hintaan edes ikkunapaikka, että saivat katsella maisemia!
 
Apteekkarin ruusu ehkä kukkiikin vielä tänä kesänä....
Mustilanhortensia on varmaan ainoa hortensia, joka kukkii tänä kesänä,
syyshortensiat kärsivät talvesta niin, että ne kaikki piti leikata ihan alas.
Kaikki ovat kasvattaneet uudet versot kesän aikana, mutta en usko, että tekevät kukkia.
Ainakaan vielä ei näy nuppuja.
Kymmenellä eurolla ostin Honkkarista kukkivan Japaninhortensian  (Hydrangea paniculata 'Magical Moonlight)', joka näkyy tuossa ekassa kuvassa.

Leningrad cowboys.
Valkoalpista Lysimachia clethroides)
minulle tulee aina mieleen Leningrad cowboysien tötterötukat.

 Jaloängelmä (Thalictrum delavayi 'Hewitt's Double')
keinuu tuulessa niin, että ei meinaa kuvaan osua.

 
 Helmipihlaja on niin kaunis!
Tiikerililjakin päätti vihdoin avautua.
Pikkugerberan (Gerbera nivea) kukkien avautumista taas odotellaan.
Avautuvatko ne?
Viiime vuonna en onnistunut näkemään avonaista kukkaa....


Jaahas perhoset!
Niin olisi baarit auki, mutta asiakkaat puuttuvat!





  

Lauantaiksi on TAAS ennustettu sadetta.
Vaikka sitä sadetta ei tänne taaskaan lupauksista huolimatta tulisikaan,
lauantai on  leipomispäivä!

Hauskaa viikonloppua sinullekin!


Marja

38 kommenttia :

  1. Upeita kukkakuvia, hienoja näkymiä puutarhastasi!
    Ihanaa lauantaipäivää sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihania kukkia, nyt perhoset mars teille kaikki! Teillähän on pidot suorastaan.
    Voi että, mä taas niin odotin tätä sadepäivää, on ollut järkyttävän kuivaa koko kesä eikä torstain aamukuuro nyt kastellut kuin pinnan hetkeksi taas. Jospa pääsisi vähitellen istuttamaan, kun maa pehmenisi. Hortensiat ei kuki, on ollut niin kuivaa, että vain samettihortensiassa, jota kastelin välillä, on yksi kukinto.
    Aika mahtava tuo kuunliljojen siirtokuorma :-D
    Ja voi hyssykät, miten hyvän näköiset ruusut sait Blomqvistilta! Rahti oli varmaan kallis, mutta eivätpä ole ruhjoontuneet. Taimistoilla tähän aikaan kierrellessä näkee aikamoisia raaskuja, jotka tosin ens vuonna lähtevät yleensä ihan hyvin kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Luulisi perhosille kelpaavan! Nyt on onneksi satanut jo kolmena päivänä, eivät ne steella viitsi lennellä, mutta jos loppuviikolla, kun on ennnustettu taas lämmintäkin....
      Kuunliljat tuntuvat hyvin viihtyvän, kasvavat ihan mahdottomasti. Nuo siirrettiin kasvarin taakse, siellä on tilaa levittäytyä.
      Ruusut ovat todella hienot ja vantterat. Rahti oli tosiaan sellainen, että olisi varmaan tullut halvemmaksi, jos olisin itse käynyt bussilla ne Pietarsaaresta hakemassa :D

      Poista
  3. Kiva kuva tuo, missä kuunliljat muuttavat..:) En ole nähnytkään tuollaista helmipihlajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele; aina on jotain muutosta meneillään, onneksi on tuo traktori. Siirtyvät isommat
      lastit näppärästi!
      Helmipihlaja on tosi kaunis, sellainen siro ja kaunis syysvärikin on sillä.

      Poista
  4. Taimien tilaaminen ei ole mitään halppaa huvia. Viime vuonna tilasin kaksi ruusua Oulujoen taimistolta. Matti Kulju soitti ja kysyi, jaksanko odottaa toisen ruusun valmistumista, sillä yksittäin lähetettynä maksavat hunajaa. Jaksoinhan minä. Ruusut olivat saapuessaan komeita ja erittäin hyväkuntoisia. Ehkä niillä oli se ikkunapaikka, sillä hyvin lähtivät kasvuun.

    Toivottavasti sade on viimein saapunut teillekin. Täällä sataa ja tuulee aivan syksyiseen tyyliin. Patio on täynnä keltaisia koivunlehtiä ja ulkona niin harmaata, ettei sisälläkään valoitta pärjää.

    Ostin niinikään Honkkarista kympillä Mustilanhortensian. Muita ei ollut enää jäljellä. Tanakka ja hyvä taimi. Hyvin lähti sekin kasvuun, mutta tuskin ehtii tänä vuonna kukkimaan. Ensi vuonna sitten.

    Mukavaa leipomispäivää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; Juu, ei niitä taimia kovin usein kannata tilailla. Parempi sovittaa reissut niin, että voi samalla käydä itse taimistoilla :)
      Nyt meillä sataa jo kolmatta päivää peräkkäin, ei tosin koko aikaa sada, mutta ihan ihan mukavasti on jo maa kastunut. Niitä keltaisia koivunlehtiä ja koivun siemeniä meilläkin riittää.....
      Nyt oli Honkkarissa kotimaisia Mattilan taimiston hortensioita. Mattilan taimisto on tässä ihan lähellä, Nousiaisissa. Meille töihin tulee sieltä paljon puita ja pensaita, ovat aina oikein hyvälaatuisia.
      Kiitos! Melkein koko päivä vierähtikin leipomispuuhissa :)

      Poista
  5. Kaunis ensimmäisen kuvan kukkien yhdistelmä; perennat ja kesäkukat. Mikäs on kuvan harmaa heinä ? Sopii siihen hienosti.
    Leningrad cowboysit...joo totta =D
    Loman joutilaat päivät, silti joutilaat vaikka puuhaa onkin, mutra voi itse päättää päivänsä aikataulun.
    Kaksi päivää töitä takana ja huhhahhei....vapaa-aika jäämässä minimiin, levolle varattava aikaa ja osattava jakaa voimavarat niin, että työn jälkeen jaksaisi tehdä itselleen mieluisia ja voimaannuttavia asioita.
    Agendassa olisi jaloangervoiden siirtoa, tuli vaan mieleen noista kuunliljojen siirtovälineestä, että joku pikku pikku bobcat olis hyvä. Enkä nyt tarkoita meidän pikkupikkumini katteja :)
    Täällä sataa sataa ropisee....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena; Sininen heinä on sinivillivehnä, periaatteessa perenna, mutta vähän huono talvehtimaan, joten käytän sitä kesäkukkana.
      Oma aikataulu on ihan parasta, varsinkin kun olen niin ilta-ihminen, illalla jaksaa vaikka kuinka pitkälle, mutta aamulla käynnistyminen kestää. Aikaiset aamuherätykset ovat ihan hirveitä!
      Antoisia työpäiviä sinulle ja vielä antoisampaa vapaa-aikaa :)
      Ne teidän pikkumini katit ovat varmasti hyviä työnjohtajia, varsinaisiin töihin on kyllä ihan hyvä joskus hankkia vähän konevoimaakin. Miehiäkin heti puutarhahommat kiinnostavat paremmin, kun on joku kone käytössä.....

      Poista
  6. Ihanaa, kun sinulla on aina jotain juttuja siellä meneillään. Ehdit sadonkorjuun välissä vielä siirrellä vanhoja kasvejakin. Mä niin samaistun tohon sun kasvihulluuteen. Sä oot hankkinut vaikka mitä ihanaa tänäkin kesänä. Toivottavasti tilatut kasvisi saivat tosiaan ikkunapaikan, koska kasvithan tarvitsevat valoa...toivottavasti matkahuolto tajusi tämän.
    Oikein mukavaa viikonloppua ja leipomispäivää! Meillä sataa kuin saavista kaataen taas kerran. Mutta ei haittaa, olen istutushommissa. Sade on silloin tervetullutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; juu, juttuja tuntuu riittävän, meneillään olevia ja uusia suunnitelmia....
      Luultavasti heillä oli ikkunapaikka, ainakin tyyväisiltä vaikuttavat ruusut :)
      Kiitos, meilläkin on satanut jo kolmena päivänä peräkkäin!

      Poista
  7. Teillä olisi mesibaari jo auki, toivottelen siis perhosia ja muita baarikärpäsiä, varmaan pian ne huomaavat kaikki ihanuuskukkijat! Upeat näkymät pihallasi! Komeat ruusut saitkin tosiaan ja hyväkuntoiset! Olen vakavasti miettinyt tilausta myös, mutta harkinta jatkuu, kävin kuitenkin jo taimialeja koluamassa kaiman postausten innoittamana ja löysin Moskovan kaunottaren ja 'Limelight' hortensian ihan kohtuuhinnalla.

    Muhkeat ovat kuunliljasi, niillä on ollut mahdoton kasvuvoima! Keväällä meiltä lähti peräkontillinen, että sain muuta kivempaa tilalle! Onpa helmipihlajassasi paljon helmiä, kiva! Meillä on vain muutama, mutta on kuitenkin :D Ihana tuo kissanhäntäluppio, niin hauskan söpönen! Tuo gerbera vasta hauska tapaus onkin! Odottelin sen kukintaa kauan, sitten soitin Vesa Muuriselle että mitä ihmettä kun nuppu on ja siemenpallo paisuu mutta kukkaa en nähnyt, hän sanoi että taisin myöhästyä...se kukki salaa ja vahdin lopunkesää uutta kukkaa, mutta se onkin sen juju että nuppu tulee, ei kukkaa ja sitten siemenpallo ja harvinaisuus siis kuitenkin, ei tule siis räiskyvän kaunista, vaikka kuinka sitä toivoin!

    Nyt riittää säilöttävää, meillä olisi vielä puskissa punaisia viinimarjoja, pakkasessa ei ole enää tilaa ja mehua on niin paljon kuin vain jaksamme juoda, joten täytyy miettiä vielä mitä niistä keksitään, onneksi kanatkin marjoista tykkäävät! Meilläkin ampparit keksivät kirsikat, mutta tulipa nekin hyötykäyttöön, luumuja odottelen ja ekat viiirypäleet söimme tänää aikaisesta Madeleine Royalista, nam!

    Nyt on niin ihanaa aikaa, kun vain ei sataisi koko ajan! Aamupäivä tuli vettä sankokaupalla poikittain ja tihuuttaa koko ajan! Olen ajatellut hissuksiin riisin ottamista kasvivalikoimiin...

    Mukavaa leipomispäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Jospa ne perhoset nyt loppuviikon helteillä saapuisivat :D
      Yleensä en tilaa taimia, mutta tuo Merveille oli pakko saada, joten.....
      Moskovan kaunotar on niin kaunis, keväällä onnistuin myös löytämään uuden taimen myyrän syömän tilalle.
      Nämä kuunliljat muuttivat talon päädyn varjopenkistä kasvarin taakse, siellä on tilaa levittäytyä! Talon päätyyn tulee jouluruusuja, niitä siellä oli entuudestaankin, paitsi että kuolivat viime talvena! Ruotsista ajattelin lomareissulla katsella uusia taimia. Lisäksi istutan vähän jaloangervoja, että siellä päädyssä kukkisi jotain näin loppukesälläkin.
      Minulla on nyt kaksi helmipihlajaa, se sinulta saamani ja toinen rungollinen pikkupuu. Molemmissa on paljon marjoja!
      Googlasin pikkugerberan ja kyllä siellä oli kuva oikein kukassa olevastakin. Ihan samoin minulla tuli viime kesänä näkyviin vain ne siemenhahtuvat!
      Viinirypäleet ovat varmasti herkullisia, toivottavasti ampparit eivät keksi niitä!
      Siellä teilläpäin olisi riisi tänä kesänä varmasti viihtynytkin :D

      Poista
  8. Alkukesästä ei ollut amppareita lainkaan ja nyt niitä on ollut melkein riesaksi asti, kun yrittävät käydä ihan päälle. Upeita kuvia jälleen pihaltasi. Minullakin vain kukkii tuo samainen hortensia. Minä käyn joka kesä Blomqvistin puutarhalla. Se on kyllä mieletön paikka ja niitä ruusujakin siellä sitten riittää. Ostan joka vuosi jotain uutta pihallemme sieltä. Todella laadukkaita pensaita ja puita ja perennoja. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; Nyt niitä amppareita tosiaan on niin riesaksi asti!
      Varmasti on upea se Blomqvistin taimisto, meiltä vaan on niin pitkä matka sinne.
      Kiitos samoin, mukavaa viikkoa sinulle Liisa!

      Poista
  9. Meille se ainakin tuli, sade siis. Hetkeksi taukosi, niin kävin heittelemässä syyslannotteet pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; vihdoin tuli meillekin sade, ei onneksi rankkasade kuitenkaan. Tosiaan, alkaa olla syyslannoitteiden aika!

      Poista
  10. ein wunderschöner GARTEN,,
    und gut zu wissen das man auch so große PFLANZEN noch
    umpflanzen kann,,,,

    wünsche noch einen schönen ABEND
    bis bald die BIRGIT aus TIROL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgit; Danke schön! Ja, das ist auch möglich.
      wünsche dir eine angenehme woche :)

      Poista
  11. Mielettömän ihana postaus taas ja monta edellistäkin. Helmipihlaja niin ihana, että mun on myös saatava tuo pihalleni! Samoin valkoalpi! Sadonkorjuu sielläkin menneilään ja istutuspuuhat! Innostus nuihin lisääntyy, kun katselee toisten energistä toimintaa. Iloa pihatöihin sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ride; kiitos :)
      Valkoalpi ja helmipihlaja ovat molemmat oikein kannatettavia hankintoja!
      Sadonkorjuu ja pihatyöt ovat oikein mukavaa puuhaa niin kauan, kun eivät tunnu työltä :D
      Nyt tuota satoakin tuntuu vaan riittävän.....

      Poista
  12. Jösses noita kuunliljoja kun oikein traktoria tarvitaan! :D Mahtavia! ♥
    Minä tilasin Kauppilasta vielä muutamia taimia (mm. kuunliljoja) ja hieman kauhulla odotan kuinka jaksavat kun olivat torstaina pistäneet postiin ja joutuivat nyt seisomaan Tampereella lajittelussa koko viikonlopun kun ei paketit koskaan kahdessa päivässä ehdi perille. Ovat sitten olleet 5 päivää pimeässä laatikossa kun maanantaina ovat perillä... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linda; heh! kuunliljat ovat hyvin viihtyneet, toivottavasti viihtyvät uudessakin paikassa!
      Voi että, minultakin liikenisi kuunliljoja sinne sinulle, niitä on täällä vähän kaikkialla. Valeistutuksessakin monessa kohtaa.
      Hyvin ne sinun kasvisi varmaan selviävät matkasta, joskus lähetin kuunliljan Saaripalstalle ja sinne vasta matka kestääkin :D

      Poista
  13. Nautihan täysin siemauksin lomastasi =) Syksy ja sadon kypsyminen on ihanaa aikaa. Näyttääpää tuo valkoalpisi viehättävältä ja huh mikä kuorma kuunliljoja =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jori; kiitos, yritän muistaa nauttiakin, vaikka vähän kiirettä pitää loman pitämisessäkin :D
      No tilanne rauhoittuu, kun saan marjapuskat tyhjiksi.
      Valkoalpi on IHANA!

      Poista
  14. Vau mitä kuvia! Äänestän tuon siirtokuorman, sun puutarhan "kesän 2016 kuvaksi" Siis niin mainio, että pääsi oikein hyvän mielen naurahdus.
    Toivoisin unelmissani suurta ja korkeaa mustikkapuuta itselleni, että voisi kerätä siitä. Nautin vadelmien keruusta, se onnistuu helposti tällä selällä. Toki viinimarjojakin voisi kerätä istualtaan, mutta meillä ne ei mene kaupaksi, korventaa mokomat meitä molempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska; kiitos :)
      Pensasmustikat olisivat varmasti juuri sopivia sinulle, niissä on isot marjatkin, joten saa nopeasti kerättyä :)
      Meillä on kyllä "mustikkapuukin" marjatuomipihlaja 'Obelisk'. Se on jo talon korkuinen ja punakylkirastas kävi tänä vuonna syömässä ne marjat. Ihan mielellään sai kyllä syödä, minusta ne eivät ole kovin hyviä, lähinnä mauttomia.
      Viinimarjat ovat tosiaan melko hapokkaita....

      Poista
  15. Voi mitä upeaa kukkaloistoa ja upeita kuvia!!
    Valkoalpi on todella kivan näköinen, pistän harkintaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa; kiitos :)
      Valkoalpi on kaunis ja kukkii pitkään. Vähän se on talvenarka, kannattaa peittää varsinkin täällä rannikolla, jossa ei juuri lunta talvella ole.

      Poista
  16. Niin ja tuo kuva kuunliljojen muutosta on super-hyper-ihana! : )

    VastaaPoista
  17. Hups, ku on valtaasat kuunlilijat! Ihania kuvia!
    Ja voiku munki just istuttamasta luppiosta tulis tuallaane isoo pehko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; kuunliljat vähän pääsivät valloilleen!
      Tuo on komealuppio Sanguisorba hakusanensis, siitä kasvaa melko nopeasti komea pehko!

      Poista
  18. kaikkea ihanaa kuvissasi. Mun ihanan valkoalpin vei talvi..pakko hankkia uusi aei auta! Kuivuudessa meillä kärvisteltiin nyt tullut sadetta ihan kivasti ja kasvit virkistyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TainaT; kiitos :)
      Pitäis muistaa peittää valkoalpi talveksi, en kyllä itsekään peittänyt viime syksynä ja osa piti hankkia uusia keväällä.
      Tämä sade on kyllä tullut niin tarpeeseen!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥