keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Joulun alla

Talvipäivän seisausta odotellessa ehtii hyvin vaikka mitä.
Luontevinta olisi vaipua talvihorrokseen kuukaudeksi tai pariksi,
niin pimeää ja märkää on ollut ulkona.
Kaikenlaiseslta puuhailulta ei ole jäänyt aikaa talviunille,
pikemmin päinvastoin, välillä olen yötä myöten kuorinut lanttuja ja punajuuria 
ja paistanut laatikoita vielä aamuyölläkin!
Niin paljon on ollut kaikenlaista, että blogimaailma on vallan unohtunut muutamaksi viikoksi.
Onneksi blogi vielä löytyi täältä vanhalta paikaltaan!

 Eilen satoi tänne meillekin kunnon lumikerros, ainakin 15 cm!
Tilapäistä ja väliaikaista tämä täällä rannikolla kuitenkin on.
Tänään illalla sade tuli jo vetenä, juuri nyt on lämpömittarissa +1.0.
Eilen päästiin miehen kanssa molemmat kolaamaan pihaa,
kun en millään jaksanut yksin koko pihaa kolata, vaikka Onni ja Ruusa innolla olivat mukana.
 Tänään aamulla otin muutaman kuvan pihalta, jäävät edes kuvat muistoksi lumisesta maisemasta.

 Lehtikaaleilla on komeat pipot!

 Kääpiöhavut ovat kokonaan lumen peitossa.

Koska pääasiassa aika on kulunut myyjäisvalmisteluissa,
tässä postauksessa pääset  myyjäistunnelmiin.

Meidän kylän perinteiset joulumyyjäiset olivat viime sunnuntaina.
Tein karjalanpiirakoita, pipareita, kakkuja, leipiä.
Aikaisemmin syksyllä keitin mehut ja hillot.
Mummun Pilkkumin resepteillä paistettiin myös iso määrä erilaisia laatikoita.
Siksipä niitä punajuuria ja lanttuja kuorin vielä öiseenkin aikaan.
Laatikoiden myyntiteltta oli pihalla, näin saadaan vähän tasoitettua ruuhkaa sisällä.

Minulla oli paljon myytävää, mutta molemmat pojat olivat tyttöystävineen myymässä,
henkilökunta-asiat olivat minulla kunnossa! Silti ensimmäisen tunnin ajan oli melkoista kiiretta.

Myyjäiskuvat ovat Teekkarin ottamia, itse en milloinkaan ehdi,
nyt on kerrankin dokumenttia myyjäisistäkin.

 
 







 Tähän asti kuvat ovat meidän pöydästämme.


 Kauniita, perinteisiä, nurmilauhasta tehtyjä himmeleitä on aina myytävänä meidän myyjäisissämme.

Käsitöitä, askarteluja, leivonnaisia

 Tonttuja, enkeleitä
20 myyjää oli paikalla, vähän ennen klo 12 pöydät olivat valmiina.
Leveät käytävät pitää olla.....
...sillä kun ovet klo 12 avataan, leveätkin käytävät tuntuvat ahtailta.



 Kunnon markkinatunnelman takasi paikallisen metsästysseuran pihalla pitämä hirvenlihahuutokauppa.

Huh huh, vuoden kuluttua taas uudestaan.....

Tänään tein pari pikkuleipätaikinaa jääkaappiin, huomenna leivon pipareita
kaikessa rauhassa ihan omaksi iloksi ja itselle.
Tänään sain viimeiset kaksi tilaushavupalloakin valmiiksi.
Millään ei olisi enää riittänyt inspiraatiota niihin, mutta tulivatpa valmiiksi.

Hyvän mielen joulunalusaikaa sinullekin!

Marja

11 kommenttia:

  1. No eipä ihme, että sinulla on riittänyt puuhaa! Uskomattoman määrän herkkuja ja kaikkea ihanuutta oletkin taikonut myyjäisiin toisenkin iloksi ja nautinnoksi! Onneksi sinulla oli henkilökuntaa apuna, varmassti oli mahdoton ruuhka! Nuo himmelit ovat tosi upeita myös!

    Teillekin tuli talvinen maisema, lunta oikein kunnolla! Onneksi isäntä tuli lumihommiin avuksesi, vaikka Onni ja Ruusakin olivat puuhassa mukana.

    VastaaPoista
  2. Todella paljon erilaisia herkkuja ja jouluisia myytäviä. Olet todella aikaansaava ja ahkera.

    VastaaPoista
  3. Blogihiljaisuutesi ymmärtää varsin hyvin, kun katsoo myyntipöytäänne. Mikä määrä tuotteita ja kaikki niin kauniisti pakattuina. Pääkaupunkiseudun markkinoihin verrattuna hinnatkin ovat matalampia. Olisipa matkaa vähän vähemmän, niin mielelläni tulisin ostoksille.
    Käytätkö valmistamistasi jouluruoista mitään itsellesi? Jaksaako tuon urakan jälkeen enää innostua omien ruokien valmistamisesta?
    Niin se lumi tulee ja menee täälläkin. Välillä voisi jäädä maahan vähän pidemmäksi aikaa.

    VastaaPoista
  4. Onpa siellä olleet herkut poikineen. Olet ollut ahkerana. Lusikkaleivät ovat minun ehdottomia suosikkejani. Nurmilauhahimmelit näyttävät ihastuttavilta. Katsoin ensin kuvia ja mietin, että miten on noin siroja himmeleitä, ennenkuin luin tekstin ja selvisi mistä tehty. <3 ~Katja

    VastaaPoista
  5. Onpa sinulla ollut taas hommaa noiden kaikkien herkkujen tekemisessä. Toivottavasti kiireesi hellitti. Ihanaa, kun tuli lunta oikein kunnolla. Niin tunnelmallisia kuvia :) Mukavaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
  6. Pöytä niin notkui herkkuja! Olet kyllä taitava ja aikaansaava. Tuollainen "pisara-himmeli" oli kerran Vuojoen kartanossa himmelinäyttelyssä. Se on aivan upea! Toivotaan, että saadaan vielä toistamiseen yhtä kaunis lumikuorrutus, joka saisi kestää pidempään.

    VastaaPoista
  7. Mahtavan runsas myyjääspöytä. Myytäviä tuatteeta on kuitenki, varmastikki mukava teherä, ku tiätää, että menöövät ku kuumille kiville :)

    VastaaPoista
  8. Löysin blogistasi joululimpun ja saaristolaisleivän ohjeet. Oletko muuten paistanut leipiä kiertoilmauunissa kahdella tasolla samaan aikaan? Mietin saisko samalla uunin lämmityksellä aikaan kaksi pellillistä leipiä......

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus! Oikein mukavaa joulun odottelua sinulle!

    VastaaPoista
  10. Kuvistasi huokuu runsauden pula, siis mitä kaikkea oletkaan saanut aikaiseksi ja tuo kaunis pakkaus. Ihanasti olet saanut tuotteet esille ja pakkaus on todella laatua ja myöskin piste iin päälle.
    Tulee mieleeni eräs sanonta ajalta jolloin ameriikansuomalaiset kehuivat uutta kotimaataan näin:
    "Siellä on kaikkea ja sitä on paljon". Juuri näin voisi sanoa myös sinun joulumyyjäispöydistäsi.
    Hyvää joulunalusaikaa sinne teille Suvikumpuun. ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥