maanantai 30. huhtikuuta 2018

Iloista vappua ja ihanaa toukokuuta!

Hui, miten nopeasti aika rientää!
Huomenna on jo toukokuu!
Parin työviikon jälkeen alan taas päästä kiinni tähän uuteen päivärytmiin,
raikkaan ulkoilman yliannostukseenkin alkaa jo tottua.
Töiden jälkeen on kotona riittänyt vielä kylvämista ja koulimista,
sen jälkeen olenkin ollut täysin valmis unten maille.
Millään en ole ehtinyt päivittää blogia, enkä edes vierailla teidän blogeissanne.
Nyt on kaikki siemenet kylvetty esikasvatukseen ja pelakuut ovat saaneet uudet mullat.

Orvokkeja olen tänä keväänä ostanut yllättävän maltillisesti.
Nämä Sky Blue Martien-orvokit istutin kuistin kukkalaatikoihin.
Muutaman muun orvokin hankin näiden lisäksi, niistä kuvia seuraavalla kerralla.

Pihalla kevät on edennyt hitaasti, mutta varmasti.


Viileiden kelien ansiosta sipulikukatkin availevat vasta varovasti kukkanuppujaan.
Päivisin on auriko näyttäytynyt, ainakin ajoittain, mutta silloin olen töissä.
Illalla krookukset ovat sulkeneet kukkansa, kun ehdin niitä kuvaamaan.

Teehuoneen pionipenkkiin istutin syksyllä näemmä hyasinttejä!

Kyläkurjenpolvi Summer Skies kasvattaa ilahduttavan runsaasti uusia versoja

Aina yhtä sykähdyttävät sinivaleunikon karvakorvat!

Onni hoitaa niin tunnollisesti kissanminttuaan!

Paljon kaikkea muutakin pientä ja suloista löytyy kukkapenkeistä.
Huomenna, kun on vapaapäivä, voisin käydä tarkkaan tutkimassa tilanteen.
Harmi vaan, kun on ennustettu kunnon vesisadetta huomiseksi......

Sadepäivällekin on varattuna tekemistä;
pelakuut ovat perinteisesti muuttaneet aina vapuksi kasvihuoneeseen.
Olen siivonnut kasvihuoneesta pois pääsiäisen sipulikukat ja esikot.
Istutan ne pian kukkapenkkeihin. Viimevuotiset esikot alkavat ihan pian kukkia,
ilahduttavan hyvin ne ovat selvinneet talven yli.

Kelloköynnöksen versot luikertelevat kasvarin lattialla. vielä menee aikaa, ennen kuin ne uskaltaa viedä ulos.



Kasvihuoneessa tällä hetkellä olevat yrtit siirrän kesäksi pihalle.


Pari lumihiutaletta olen töistä ostanut kasvihuoneeseen kesäistä tunnelmaa tuomaan.

Edellisiltana, työpäivän päätteeksi, kiertelin työpaikallani taas kameran kanssa.


Rungollisia verenpisaroita ja markettoja, sekä mustasimasusannoja ja keijunmekkoja.....



Marketat, ruukkuneilikat ja daaliat alkavat hetken päästä availla kukkiaan.

Punalehtinen koristeapila

Amppelikukat alkavat olla pian parhaimmillaan.
Ulkoalueella perennat on jo tuotu myyntipöydille.

 Havukasveissakin riittää valinnanvaraa!



Oikein mukavaa Vapun päivää ja suloista toukokuuta sinulle!



Marja

torstai 19. huhtikuuta 2018

Tänään avataan taimiston puutarhakausi!

Tänään aloitetaan työpaikallani kevään myyntikausi.
Milläpä muulla kuin orvokeilla!
Kaiken värisiä, isoja, pieniä, ruukuissa ja amppeleissa.

Havuja, pensaita ja puita on myös laitettu jo esille.
Perennat tuodaan myyntipöydille vasta ilmojen lämmettyä riittävästi. 



Eilen tuotiin ensimmäiset orvokit kasvihuoneista myyntipöydille.
Johtoportaan edustaja oli tietysti paikalla myös.
Herra Laaduntarkkailija totesi orvokkien olevan erinomaisen laadukkaita.

Kesäkukat ovat kasvihuoneissa hyvässä vaiheessa.
Kiertelin eilen työpäivän jälkeen kameran kanssa yhdessä kasvihuoneessa.
jossa on enimmäkseen pelakuita.
Vähän tuppasi kameran linssi huurtumaan kasvihuoneen kosteassa ilmassa....

 Pelakuiden lisäksi tästä kasvihuoneesta löytyy vaikkapa....


 Pehmytmesiheinä
Amppelikissanhäntä
Vaaleanpunainen mustasilmäsusanna
Punainen siniviuhka
Laikukasta surfiniaa
Tomaattiamppeleita

"Tavallisia" pelakuita on valkoisia ja punaisen kaikkia sävyjä

Niiden tavisten lisäksi muutama erityisen vastustamattoman hurmaava lajike!

 Bunny Cherry Ice  
 Emilia

 Tulppaanipelakuu Pink Pandora
 
 Goesta 
Katy
 Hot Zone Pink
 Ikuinen lempparini Aquarello

 
 Uskomattoman ihana tämän kevään uutuus
Bunny Pink Ice!
Terälehtien valkoinen sisäpuoli on hennosti kuvioitu punaisella,
ulkopuoleta terälehdet ovat kirkkaan punaiset.
Niin olin myyty kun tämän näin kukassa!


Oikein ihanan kukkaisaa huhtikuuta sinullekin!


Marja